Romuta vaihtaa metalliromusi rahaksi

Romuta Oy on romuliike, joka ostaa, noutaa, purkaa ja romuttaa

Romuta Oy on varsin tuore, vuonna 2017 perustettu ja nimensä mukaisesti romun kierrätykseen erikoistunut yritys. Romutan päätoimipaikka eli varsinainen kierrätysterminaali sijaitsee Oulun eteläpuolella Limingassa. Keräyslogistiikkaa on rakennettu hyvin laajaksi ja yritys tarjoaa romutuspalveluitaan mm. Jyväskylä – Rovaniemi akselin välillä. Romutalla on käytössään Suomen vähäpäästöisin, täyssähköinen leikkuriasema, jonka vaatima sähkökin on tuotettu 100 % uusiutuvalla energialla.


Luotettavaa kauppaa


Romuta on yksi merkittävimmistä yksityisistä metalliromun kierrätysyrityksistä. Kaupanteko asiakkaiden kanssa on tehty mahdollisimman helpoksi ja asiakkaille tehdään noudettavista eristä aina kirjallinen tarjous. Palvelu pyritään pitämään kaikin puolin täsmällisenä ja maksusuoritukset nopeina. Romualalla pätee samat lain­alaisuudet kuin muillakin aloilla ja elämässä yleensä, luotettavuutta arvostetaan ja sen lunastamisen eteen on nähtävä vaivaa.
– Mitä enemmän tätä hommaa on tehnyt, sitä enemmän on oppinut tajuamaan, että eihän tässä ole kyse niinkään romusta, eikä materiaalien maailmanmarkkinahinnasta, vaan ihmisistä. Rehellisyyttä ja täsmällisyyttä arvostavista ihan tavallisista ihmisistä. Esitteitä ja mainossloganeita tärkeämpää on se, että homma toimii ja rahat on tilillä sovittuna päivänä, kertoo Romuta Oy:n toimitusjohtaja ja pitkän linjan ammattilainen Jyrki Mutanen.


Romun hinta ennätyksellisen korkealla


Romumetallien hinnat ovat nousseet viime aikoina ennätyskorkeuksiin teräsalan huippusuhdanteen ja metallien yleisen hinnannousun seurauksena. Romutan ostotuotteisiin kuuluvat mm. akut, alumiinit, autojen katalysaattorit, kaapelit, kuparit, messingit, muut metallit ja rautatuotteet, ruostumattomat teräkset eri muodoissaan sekä sähkötarvikkeet.
– Metallit ovat meidän päätuotteemme ja ostamme kaikkea romumetallia hernekeittopurkista valtamerilaivaan, vakuuttaa Jyrki Mutanen.
– Metalliromun hinnalla on aina päivän hinta, joka määräytyy kulloisenkin markkinatilanteen mukaan. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä hinnat ovat ennätyskorkealla ja mm. rautatuotteista maksetaan yli 250 € / tn. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi yli 30 tn vanha ja toimimaton kone voi olla romumetallina n. 7 500 € arvoinen, vakuuttaa Mutanen.


Laajan palveluvalikoiman täydentää koura-auto-noudot asiakkaiden luota


Romuta tarjoaa asiakkailleen laajan kirjon romutukseen liittyviä palveluita. Pienemmille romuille on tarjolla 1,2 m3 kokoinen kierrätyslaatikko, joka on kätevä ratkaisu kierrättää romut sekä vähentää ylimääräisen työn määrää. Samalla työmaat ja varasto pysyvät siisteinä.
Suuremmille teollisuusyrityksille on tarjolla myös erikseen sovittuihin hyvityshintoihin perustuva täydellinen lajittelu- ja keräyslogistiikka innovatiivisine ratkaisuineen. Näistä voisi erikseen mainita Voro-vahtipalvelun arvokkaammille romuille.
– Urakoitsijoille on tarjolla koura-autonoudot, vaihtolavojen lainaus ja kuljetus sekä nopeat maksuajat. Romuille lasketaan hyvityshinnat projektikohtaisesti tai kuukausihinnoittelulla. Rahdit veloitetaan urakoitsijoilta tuntiperusteisesti ja lavat sisällytetään hyvityshintaan, sanoo Jyrki Mutanen.

Suuret koneet pystytään palastelemaan ja palat nostamaan koura-auton kyytiin.


Suurten maansiirtokoneiden romuttaminen


– Olemme Romutalla kehittäneet kustannustehokkaan tavan romuttaa suuret toimimattomat maansiirtokoneet, kivimurskat tai nostimet. Metsän laitaan jääneen koneen romuttaminen onnistuu ilman kalliita nostoja ja erikoislavetteja. Useimmissa tapauksissa romusta jää kaikkien kulujen jälkeen jopa hyvitettävääkin, joten rahaa ei kannata makuuttaa pellon laidalla, valistaa Mutanen.
– Paikallaan seisova kone saattaa sisältää yhteensä jopa tuhat litraa ympäristölle haitallisia jäähdytinnesteitä, öljyjä ja polttoaineita, jotka ajan saatossa saattavat vuotaa ympäristöön. Koneet kannattaa pistää kierrätykseen ennen kuin niistä aiheutuu vahinkoa ympäristölle.
– Poistamme koneista ensimmäiseksi ympäristölle haitalliset nesteet ja öljyt säiliöistä. Tämän jälkeen koneista kuivataan moottori, perät, vaihdelaatikot ja letkustot. Umpinaiset ja hankalasti kuivattavat osat viemme kierrätyspihallemme kuivattavaksi. Kuivauksen jälkeen ympäristöstä poistetaan palava materiaali ja alue kastellaan, jotta voidaan suorittaa polttoleikkaaminen. Kone paloitellaan polttoleikkaamalla kuljetuskuntoon. Näin nouto onnistuu tavanomaisella koura-autolla ilman ylimääräisiä kustannuksia, vakuuttaa Jyrki Mutanen.

Kone paloitellaan polttoleikkaamalla kuljetuskuntoon.

INFO

Romuta Oy
Ouluntie 20, 91900 Liminka
Jyrki Mutanen, puh. 040 920 8237
info@romuta.fi
www.romuta.fi