Maarakennus Jaloselle kolmella uudella Kobelcolla varmuutta ja kustannustehokkuutta

Monipuolisuus on voimamme. Näin julistaa Jalonen Yhtiöt sloganissaan. Monipuolisuuttaan ja kustannustehokkuuttaan yhtiöryppääseen kuuluva Maarakennus Jalonen Oy lisäsi kesäkuussa kolmella uudella Kobelco-kaivukoneella, joista järein on 50-tonninen SK500LC-11.

Markku Jalonen aloitti yritystoiminnan vuonna 1980 rakennusten pohjiin liittyvillä maarakennustöillä. Ensimmäisen työntekijänsä Markku palkkasi pari vuotta perustamisen jälkeen ja kasvu tästä eteenpäin tämän päivän toimintamalleihin on ollut huimaa. Kaivu-urakointi M.Jalonen muuttui vuonna 1995 Maarakennus Jalonen Oy:ksi ja matkan varrella kattonimen Jalonen Yhtiöt alle ovat muodostuneet myös Rakennus Jalonen Oy sekä Konevuokraus Jalonen Oy. Kaikkiaan Jalonen Yhtiöt työllistää tänä päivänä kuutisenkymmentä työntekijää, joista Maarakennus Jalonen Oy:n palkkalistoilla on noin 25 osaajaa. Liikevaihtoa Maarakennus Jalonen Oy:n toiminnasta muodostuu noin 5 miljoonan euroa. – Vuodet eivät ole veljiä ja liikevaihtomme heittelee vuosien välillä projektien mukaisesti. Mutta liikevaihto tai sen kasvattaminen ei ole meille itseisarvo, eikä sitä kasvateta kannattavuuden kustannuksella. Kasvatetaan järkevästi meille sopivilla töillä; mikä meidän kalustollemme ja tavallemme toimia on järkevää, kertoo hallituksen puheenjohtaja Markku Jalonen.

2019 sukupolvenvaihdos

Vuonna 2019 Maarakennus Jalosella toteutettiin sukupolvenvaihdos. Tämän myötä yhtiö siirtyi 80 % toisen polven Jalosen, Niilon omistukseen. Isä Markku omistaa yrityksen osakekannasta 20 %. – Sukupolvenvaihdosta tehtiin pitkällä kaavalla. Vaikka Niilolla on ikää vasta 36 vuotta, kokemusvuosia alalta on yli 30 vuotta. Ensimmäisen kaivurinsakin poika sai jo kuusivuotiaana, joten ala ja yritys on tullut Niilolle hyvinkin tutuksi matkan varrella, taustoittaa Markku sukupolvenvaihdosta.

Niilo Jalonen on hankkinut ”pitkän linjan” lisäksi oppia myös kouluttautumalla. Insinöörikoulutuksessa tuli tutuksi mm. koneohjaus insinöörityön kautta. Näitä oppeja Niilo pystyy hyödyntämään yrityksessään, sillä Maarakennus Jalonen tarjoaa maarakennuskohteisiin suunnittelu- ja mittauspalveluja.

Niilo Jalonen, Kobelco Centerin Timo Lehto sekä Markku Jalonen uuden 50-tonnisen murskansyöttöön menevän Kobelcon äärellä.

Infraa, kuljetusta ja murskausta monipuolisella kalustolla

Raumalta käsin Maarakennus Jalonen palvelee monipuolista julkisesta sektorista ja yrityksistä muodostuvaa asiakaskuntaansa Länsi-Suomen alueella. Maarakennus Jalonen on infrastruktuurirakennusliike, jonka palvelut jakaantuvat kolmeen pääsegmenttiin: infrarakentaminen, murskaukseen ja kuljetukseen. – ”Monipuolisuus on voimamme” ei ole turhaan tunnuslauseemme. Teemme kaivutöitä, tiet, kadut, jätevesi-, sadevesi-, salaojajärjestelmät, kiven ja betonin murskausta, seulontaa, louhintaa, lavettikuljetukset, betonipurkutöitä, kiviainesten, hiekan ja mullan toimitukset sekä konepalveluita monipuolisella kalustolla, kertoo toimitusjohtaja Niilo Jalonen.

Vahvaa pohjaa Niilon kerronnalle monipuolisesta kalustosta antaa yrityksen poikkeuksellisen mittava konemäärä: noin sata kappaletta kuljetuskalustoa ja maarakennuskoneita. – Monipuolisen ja laajan oman kalustomme ansiosta pystymme tarjoamaan töitä pienistä urakoista isoihin hankkeisiin. Esimerkiksi kaivukoneita meillä on viitisenkymmentä kokoluokissa 1 – 50 tonnia, valaisee Niilo.

”Heidän työpaikkansa – ei meidän”

Niilo ja Markku antavat varauksettoman tunnustuksen työntekijöilleen. – Meillä on sopiva kombinaatio nuoria ja hieman varttuneempia työntekijöitä. Ikään katsomatta meillä on erittäin sitoutuneet ja vastuuntunnolliset ammattilaiset toteuttamassa töitä. Jokainen heistä on moniosaaja eli usean erityyppisen koneen käyttö ja usean eri työn toteutus onnistuu. 

– Meidän tehtävänämme työnantajana on hankkia tekijöillemme töitä ja antaa heille hyvät olosuhteet niiden toteuttamiseen. Tämä on heidän työpaikkansa, ei meidän, valaisee Niilo yrityksensä hienoa henkilöstöpolitiikkaa.

Samansuuntainen ajatusmalli ohjaa Maarakennus Jalonen Oy:n asiakaspalvelua. – Asiakas kertoo. Me kuuntelemme ja toteutamme; esimerkiksi piha mitataan, tehdään suunnitelma ja ehdotus. Eli asiakaspohjalta hänen tarpeitaan kuunnellen lähdemme rakentamaan hommaa ja tältä pohjalta työt myös viedään maaliin saakka. Vaikka aika on haastavaa muun muassa kasvavien kustannuspaineiden takia ja kilpailutilanne on ainakin täällä Rauman suunnalla kova, hyvällä henkilökunnalla ja asiakaspalvelulla jatketaan ja pärjätään haastavassakin tilanteessa. Monipuolisuus on valttimme, sillä jatketaan ja sitä vahvistetaan edelleen tulevaisuudessa, miettii Niilo Jalonen.

Painoarvoa Niilon sanoille antaa mm. vuonna 2015 sertifioitu laatujärjestelmä ISO 9001 sekä saatu R3-siltapätevyys.

Timo Lehto antamassa käyttöönottokoulutusta kesäkuisessa Rauman aamussa. Jaloset korostivat heidän käyttöönsä soveltuvien Kobelcoiden teknisten ominaisuuksien lisäksi Timo Lehdon osaamista ja yhteistyökykyä sekä Kobeco Centerin hyvin toimivien jälkimarkkinointitoimintojen merkitystä keskitetyn kolmen uuden Kobelco-koneen hankinnassa.

Kolmella uudella Kobelcolla kilpailukykyä

– Suuri haaste on polttoainehintojen dramaattinen nousu. Meille se tarkoittaa satojen tuhansien lisäkulua, kauhistelee Niilo.

– Yksi vastaus polttoainehintojen dramaattiseen nousuun on polttoainetaloudellisempien koneiden hankinta. Kesäkuussa arsenaaliimme liittyvien kolmen uuden Kobelcon myötä arvioimme saavamme polttoainekuluja alas verrattuna niitä edeltäviin koneisiin. Etenkin kun puhutaan 50-tonnisesta koneesta murskansyötössä, polttoainetalous on merkittävässä roolissa kokonaiskustannuksia laskettaessa, arvioi Niilo.

– Toinen vieläkin tärkeämpi asia on toimintavarmuus. Jos kaivukone ei toimi esimerkiksi murskansyötössä, koko ketjun toiminta pysähtyy. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että kaivukone toimii varmasti. Kobelco Centeriltä meille koneet myynyt Timo Lehto on erittäin osaava kaveri, ja hänellä olikin tärkeä osa kaupan toteutumiseen. Timolla on vahva tausta koneista ja hän tuntee meidät ja meidän tarpeemme ja osaa sisäistää ne. Näillä seikoilla on iso merkitys myös konekaupan jälkeen, sillä jos kone jostain syystä lakkaa toimimasta, on tärkeää saada nopeasti apua ja kone takaisin töihin. Monesti jo puhelimessa saattaa saada avun esimerkiksi vikakoodin löytämiseen ja korjaamiseen. Kaiken kaikkiaan meillä on vahva luotto Kobelco Centerin hyvin toimiviin jälkimarkkinointipalveluihin. 

– Niin ikään meillä on hyvät kokemukset Kobelco-koneista vuosien varrella, mikä myös omalta osaltaan puolsi päätöstämme hankkia kerralla kolme uutta Kobelcoa, kolmeen eri kokoluokkaan: 5,5 tonnin SK55SRX-6, 14 tonnin SK140SRLC-7 ja 50-tonninen SK500LC-11.

Maarakennus Jalonen Oy
toimitusjohtaja Niilo Jalonen
puh. 040 721 1660
www.jalonen-yhtiot.fi
Kobelco-kaivukoneista:
Kobelco Center
Timo Lehto, puh. 050 373 6204
www.kobelcocenter.fi

Uusi uljas Kobelco-rivistö: SK55SRX-6, SK140SRLC-7, 50-tonninen SK500LC-11. Koneissa on keskusvoitelujärjestelmä ja AO Hyvönen Oy:n laittama nanopinnoite tehden koneet helposti putsattaviksi ja pitäen ne arvokkaan näköisinä Maarakennus Jalosen käytössä yli 10 vuotta. Pienemmät koneet on varustettu Engconeilla ja 14-tonnisessa on lisäksi Leica 3D-laitteet. 50-tonnisen ohjaamo on paineistettu, mikä takaa miellyttävät työolosuhteet ja elektroniikan toimimisen hytissä, josta ohjataan koko murskausprosessia.