Kansainvälinen Kuljettajan viikko 10.-14.5.2021

On jälleen aika kiittää heitä, jotka kuljettavat meille kuluttajille kaiken tarvitsemamme osoittaen tarkkuutta, luotettavuutta, sydämellisyyttä sekä täsmällisyyttä. Vuosittain toukokuun toiseen perjantaihin päättyvällä viikolla vietetään kansainvälistä Kuljettajan viikkoa, jolloin kiitetään ammattikuljettajia heidän arvokkaasta työstään. Aiemmin kiitosta on osoitettu toukokuun toisena perjantaina, mutta tänä vuonna jo toista kertaa kiitoksen osoitukselle on varattu koko viikko maanantaista perjantaihin. Kansainvälinen kuljettajajärjestö UICR (Union Internationale des Chauffeurs Routiers) koordinoi kansainvälistä Kuljettajan viikkoa varmistaen, että kuljettajia huomioidaan eri puolilla maailmaa

Kiitosta voi osoittaa monin tavoin, mutta kansainvälisen Kuljettajan viikon ajaksi maanantaista perjantaihin pyydämme solmimaan keltaisen nauhan ajoneuvon (henkilöauto, kuorma-auto, moottoripyörä, polkupyörä tms.) vasempaan peiliin tai kävellen liikkuessa vaikkapa vasempaan käsivarteen. Tämä on pieni ele, mutta sillä on suuri merkitys. Kiinnitä siis keltainen nauha ajoneuvosi vasempaan peiliin 10.-14.5.2021. Asiansa ajaa mikä vain keltainen nauha tai kangassuikale, joka pysyy kiinni peilinvarressa eikä peitä peilin näkymää.

Kiitosta voi osoittaa myös sosiaalisessa mediassa ottamalla kuvan peiliin sidotusta keltaisesta nauhasta ja postaamalla sen hashtagilla #kuljettajanviikko. Tämä on oiva tapa kiittää ammattikuljettajia sosiaalisen median puolella. UICR on perustanut oman ryhmän kansainväliselle Kuljettajan viikolle: www.facebook.com/groups/int.dayofprofessionaldrivers.

Esitämme ystävällisen kutsun osallistua kiittämään ammattikuljettajia keltaisella nauhalla ma – pe 10.-14.5.2021! Kiitos, että osallistut.

Rahtarit ry on perustettu 11.3.1973 ulkomaanliikenteen kuljettajien aloitteesta. Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan yhdistävänä, kouluttavana, auttavana sekä virkistävänä tahona kaikkien kuljetusalalla toimivien kesken. Toiminta on täysin epäpoliittista ja ulkopuolella ammattijärjestöllisestä toiminnasta. Jäsenmäärä oli vuoden vaihteessa 29 258 kattaen niin kuljettajia, yrittäjiä kuin alasta muutoin kiinnostuneita henkilöitä ympäri Suomen. www.rahtarit.fi

Kansainvälinen kuljettajajärjestö UICR (Union Internationale des Chauffeurs Routiers) on maailman suurin ammattikuljettajajärjestö. Se on toiminut ammattikuljettajien asialla maailmanlaajuisesti yli 60 vuoden ajan. UICRja sen jäsenjärjestöt edustavat yhdessä 1 800 000 ammattikuljettajaa. UICR voidaan nähdä kansainvälisellä tasolla kansallisten järjestöjen lähettiläänä ja se toimii myös keskeisenä tiedotusfoorumina kansallistenkuljettajajärjestöjen keskuudessa.

Lisätiedot

puheenjohtaja Juha Nyberg, 040 500 0504, puheenjohtaja@rahtarit.fi
toiminnanjohtaja Suvi Puntti, 040 1312 123, rahtarit@rahtarit.fi