Vaihtolavojen ja konttien rinnalla nyt myös jätepuristimet ja paalaimet
Viimeisen vuoden ajan Fincumet Container on hiljaisuudessa työstäneet uutta puristinkonseptia. Monen variaation ja kovan kehitystyön pohjalta on syntynyt hyvä tuote ja alusta, jolle rakentaa laajempi portfolio. Nyt olikin aika tuoda tämä työ päivänvaloon ja lähteä kehittämään uutta tuotelinjaa vielä pidemmälle.
Yritys uskoo vahvasti, että ajan myötä heidän jo muista tuotelinjoista tutuksi tullut avoin ja rehti tapa toimia tuo myös puristinmarkkinoille raikkaan tuulahduksen sekä uusia käytännöllisiä innovaatioita.
Myös paalainten kanssa on tehty töitä ja hiljattain isoja liikkeitä. Yritys sai juuri sopimuksen myötä yksinoikeudella edustuksen Suomeen kansainvälisesti arvostetun irlantilaisen LSM:n kanssa. Valikoimasta löytyy tätä myötä laaja skaala tunnettuja ja laadukkaiksi todettuja paalaimia.
Uudelle alueelle yleisön pyynnöstä
Fincumet Containerin historia ympäristöhuoltoalan toimittajana tekee lisäyksestä yritykselle omalla tavallaan luonnollisen. Suurimpien ja läheisimpien asiakkaiden portfolioon kuuluu jo usein puristimet sekä paalaimet. Voidaankin sanoa, että uusi aluevaltaus tulee pitkälti yleisön pyynnöstä.
Jokaisella alalla piilee vuosien kovan työn tulos, ja yrityksessä tiedetään kokemuksesta, että laadukkaat tuotteet mihin tahansa käyttöön vaatii paljon panostusta ja pitkän työn. On käyty paljon keskusteluja pitkäaikaisten asiakkaiden kanssa, ja tutkineet alan toimivia ja vähemmän toimivia konsepteja. Halutaan tuoda hyväksi todetut toimintamallit muilta liiketoiminnan alueilta, ja siten tarjota välittömästi kaikkiin tarpeisiin laadukkaat laiteratkaisut, tarvittavat huoltopalvelut, joustavan rahoituksen oman talon sisältä sekä laitteiden vuokrauspalvelut.
Kuten firman sanonta kuuluu; ”Kun ostat lavamiehiltä, ostat lavamiehiltä.”
Oikeat henkilöt ovat menestyksen edellytys
Tärkeä osa uuden tuotelinjaston lanseerauksessa on löytää oikeat henkilöt. Siksi puristintuotelinjaa lähtee vetämään Mikko Laisi. Mikolla on viidentoista vuoden kokemus eri ympäristöhuollon tehtävistä, ja hän tuntee toimialan tarpeet ja vaatimukset kuin omat taskunsa. Yhdessä Mikon kanssa yritys sitoutuu kehittämään Suomen parhaan puristinkonseptin.
Katseet on jo luodattu vahvasti tulevaisuuteen tiedostaen samalla , että digitalisaatio tulee entistä tärkeämpään rooliin myös jätehuollossa. Tämä tulee jatkossa näkymään tuotekehityksessä. Nyt polkaistaan puristinhommissa kaasu pohjaan.
Tuotepäällikkö Mikko Laisi
Jätepuristimet ja paalaimet
0405480744
mikko@fincumetcontainer.fi
Lue artikkeli Europörssi-lehdestä