Antti Paavilainen aloitti syyskuun alussa RealMachinery Oy:ssä liiketoimintajohtajan tehtävissä. Paavilainen korostaa tehtävässään pitkäjänteisen ja kauaskantoisen asiakasyhteistyön merkitystä, jossa ei pikavoittoja haeta.
RealMachinery on ottanut reilun 10 toimintavuotensa aikana huikean harppauksen kiilatessaan Suomen suurimpien maarakennuskonetalojen joukkoon. Tällaisen kasvutarinan mahdollistaminen on vaatinut myös suuria muutoksia – ihan pienillä liikkeillä nollasta aloittanut yritys ei voi kasvaa kymmenien miljoonien liikevaihtoa tekeväksi yritykseksi, jolla on merkittävä jalansija suomalaisten koneurakoitsijoiden kokonaisvaltaisena partnerina.
Yksi iso lehti RealMachineryn historiassa kääntyi viime vuonna, kun se liittyi osaksi Wihuri-konsernia. RealMachineryn toiminnasta ison vastuun hartioilleen kantaakseen otti viime syyskuusta alkaen liiketoimintajohtajana aloittanut Antti Paavilainen (36 v.). Paavilainen siirtyi tähän tehtävään Metso-konsernista, josta hänellä on vuosien kokemus erilaisissa johtotehtävissä. – Liityn erittäin innoissani osaksi RealMachineryn tiimiä. RealMachinery on dynaaminen talo, joka edustaa maailman huippubrändejä. RealMachineryn arvoissa asiakaskeskeisyys on isossa roolissa, mikä sopii erinomaisesti yhteen myös oman arvomaailmani kanssa. On suuri kunnia viedä eteenpäin täyden palvelun konetaloa, jonka tahtotilana on olla alan asiakaslähtöisin toimija, kertoo Paavilainen.
Avoimuutta ja toiminnan läpinäkyvyyttä
Paavilainen kuvaa omaa johtamistyyliään hyvin avoimeksi. – Haluan luoda keskustelevan työilmapiirin, jossa asioista puhutaan, niin kuin ne ovat. Oveni on aina auki keskusteluille ja haluan antaa jokaiselle mahdollisuuden toimia omana itsenään parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Suoraselkäistä toimintaa, jossa tiedotus ja avoimuus on tärkeää – näitä asioita pyrimme edelleen lisäämään. Peräänkuulutan keskustelukulttuuria, jossa voidaan avoimesti tuoda esiin mielipiteitä. Toiminnan läpinäkyvyys on avainsanoja niin talon sisällä kuin asiakasrajapinnassa toimiessamme.
Wihuri toi lisää hartioita
Wihuri-konsernin muodostavat emoyhtiö Wihuri International Oy ja sen alakonsernit Wihuri Oy sekä Wihuri Packaging Oy. Toimialoista Wihuri Metro-tukku, Tekninen Kauppa ja Aviation muodostavat nykyisen Wihuri Oy:n. Isossa konsernissa RealMachinery Oy toimii itsenäisenä liiketoimintana Wihuri Oy Teknisen Kaupan sisällä, työllistäen noin sata henkilöä.
Paavilaisen mukaan Wihurin mukaantulo toi mukanaan paljon lisäetuja. – Haluamme tehdä pitkäjänteistä ja kauaskantoista yhteistyötä asiakkaiden kanssa. Liittyminen osaksi Wihuria vahvistaa edelleen asemaamme vakaana ja pitkäjänteisenä kumppanina, joka ei hae pikavoittoja. Teknisen Kaupan edustus on myös alan laajin, jonka edustamia tuoteryhmiä ovat muun muassa maanrakennuskoneet, ajoneuvolämmittimet ja -ilmastointi, nostimet ja nosturit, hoonauskoneet, korjaamolaitteet, maatalouskoneet ja -tarvikkeet, sähköhyötyajoneuvot, trukit ja sisälogistiikkaratkaisut, työkalut, työstökoneet, venevarusteet sekä ympäristönhoitokoneet. Wihuri toi siis mukanaan synergiaetuja, mikä näkyy heti esimerkiksi vuokrausbisneksessämme W Rentissä, jonka valikoima laajentui käsittämään RealMachinery-valikoiman lisäksi myös Linde-, Wille- ja John Deere -tuotteet. Myös jälkimarkkinointipalvelumme paranivat entisestään ja meillä on Wihurin myötä Suomen laajin jälkimarkkinointipalveluverkosto.
– Jälkimarkkinointipalvelut näyttelevätkin tärkeää osaa tahtotilassamme olla alan asiakaslähtöisin toimija. Tätä sektoria vankistamme edelleen, ja meillä onkin tähän liittyen hanke päällä 50 uuden mekaanikon löytämiseksi teknisen kaupan tueksi, valaisee Paavilainen.
Doosan keihäänkärkenä
Paavilainen kertoo, että Doosanilla on Suomessa suurin markkinaosuus Euroopassa. – Doosan-menestys Suomessa ei ole sattumaa. Menestyksestä suuri kunnia kuuluu sille hienolle työlle, jonka RealMachinery on merkin kanssa Suomessa tehnyt. Saumaton yhteistyö tehtaan kanssa näkyy muun muassa hyvänä koneiden saatavuutena, sillä meillä on tässä hankalassakin ajassa hyvin uusia koneita rivissä nopeisiin toimituksiin. Nopeita toimituksia ovat mahdollistamassa erinomainen oma keskitetty konevarustelumme, jonka uskallan väittää edustavan parasta tasoa Suomessa.
– Tietenkin suuri merkitys Doosanin menestystarinaan Suomessa on itse koneella. Doosan on erittäin luotettava, sen käytettävyys on hyvä ja hankintahinta on kilpailukykyinen. Kaiken lisäksi se on edullinen ylläpitää. Doosan on myös tuotteitaan aktiivisesti ja ajanmukaisesti kehittävä toimija, jolloin Doosan-asiakkailla on aina kilpailukykyisin tuote urakoitaan suorittamaan, summaa Paavilainen Doosanin vahvuuksia.
– Doosanin lisäksi meillä on useita muitakin huippumerkkejä vastaamaan laajasti maarakennussektorin tarpeisiin ja seuraamme herkällä korvalla markkinoita kasvattaaksemme edelleen tuotevalikoimaamme uusille sektoreille, esimerkiksi purku- ja kierrätyspuolen asiakkuuksien syventämiseksi. Myös murskauspuolen tarjonnan mahdollisuuksia tutkitaan, päättää Paavilainen.
RealMachinery Oy
liiketoimintajohtaja Antti Paavilainen
puh. 050 317 4229
www.realmachinery.fi