Ketterä kuin 3-tonninen, jaksaa kuin 6-tonninen

VRJ Länsi-Suomen Henrik Bos löysi nettiä selatessaan ECM:n mallistosta kaivinkoneen, jonka halusi töihin. Yhtiön johto epäröi satsata 3-osaisella puomilla varustettuun alle 5-tonniseen koneeseen, mutta Bos piti päänsä. Yhden kauden kokemuksen perusteella ECM 45TR on osoittautunut nappivalinnaksi.
-VRJ Länsi-Suomi on erikoistunut esimerkiksi puistojen, leikkipaikkojen ja vaativien pihakohteiden rakentamiseen. Kohteet ovat hyvin usein ahtaissa paikoissa, joissa koneen ketteryys ja pieni koko ovat valttia. Silti koneella pitäisi olla kunnolla suorituskykyä, aloittaa Bos.

Yhtiöllä on pitkä kokemus ECM-merkistä, johon ollaan oltu tyytyväisiä. Työkohteissa on käytetty 6-tonnista ja tarvittaessa ahtaissa paikoissa 1,5-tonnista kaivinkonekalustoa. Kahden koneen käyttö ei ole optimaalista.

– Löysin 3-osaisella puomilla varustetun ECM 45TR:n netistä selaamalla ja ajattelin heti että se olisi meille sopiva kone. Pienikokoisena se mahtuu ahtaisiin paikkoihin, 3-osaisella puomilla voi työskennellä matalissa paikoissa ja silti puomissa on kunnolla ulottuvuutta. Myös koneen kuljetus on helppoa omalla kalustolla, meidän 2-akselisessa kuorma-autossa on 5,5 tonnin kantavuus.

Yhtiön johtoryhmä ei alkuun lämmennyt lainkaan Henrik Bosin ehdotukseen. 3-osainen puomi 4,5 tonnin kokoluokan kaivinkoneessa oli alalla uutta, ja pitkä ulottuvuus herätti epäilyksen koneen vakaudesta. Bos piti päänsä ja ECM 45TR varustettuna Engconin DC2-ohjausjärjestelmällä, saman merkin kauhanpyörittäjällä sekä isommalla vastapainolla tuli taloon.

Tehoa riittää

Kaudella 2024 ECM 45TR on näyttänyt mihin pystyy. Bos kehuu koneen suorituskykyä.

– Käytännössä uusi kone pystyi tekemään kaiken sen mihin aiemmin tarvittiin kahta konetta. Se mahtuu yhtä ahtaisiin paikkoihin kuin 3-tonniset, ja koneen hienosti toimivan hydrauliikan ansiosta puomin ja kääntäjän liikkeitä on helppo hallita. Puomilla riittää ulottuvuutta kuin 8-tonnisissa, ja ääriasennoissakin työskentely on varmaa. Kone on myös osoittautunut vakaaksi eikä kaivutehoakaan voi moittia.

ECM:n maahantuojan Minikoneen Sami-Pekka Patama vahvistaa Henrik Bosin kertoman.

– Se hyvä hallittavuus perustuu tehokkaaseen moottoriin ja hyvin toteutettuun elektroniseen hydrauliikan ohjaukseen. 45TR:n moottorissa on saman verran tehoa kuin monissa 5,5-6-tonnisissa kaivinkoneissa. Kun moottorissa on tehoa niin pumpulta saadaan kunnolla tuottoa, mikä varmistaa sen ettei esimerkiksi rototiltin käyttö vaikuta puomin liikkeisiin tai koneen kääntöön.

VRJ varusti koneen Engconin ohjauskahvoilla, DC2-ohjausjärjestelmällä ja kauhanpyörittäjällä. Koneen moottorin ja hydrauliikan teho riittää kaikkien toimintojen helppoon ja tarkkaan hallittavuuteen.  

Edelläkävijän rooli

Henrik Bos kertoo VRJ Länsi-Suomen pyrkivän asemoitumaan edelläkävijäksi, mihin sopii hyvin ECM 45TR:n hankinta. Bos haluaa panostaa erityisesti ympäristövastuullisuuteen.

– Uusien koneiden pakokaasujen puhdistusjärjestelmät ovat aina alan huippua, ja lisäksi yhtiömme käyttää kaikissa koneissa uusitutuvia polttoaineita. Lisäksi panostamme sähkökäyttöisiin koneisiin, kertoo Bos.

ECM:n maahantuojan Patama toteaa merkin koneiden pienen kulutuksen olleen aina kilpailuvaltti.

– Tämä VRJ:n hankkima kone osoittaa kuinka oikein varusteltuna sama kone taipuu monenlaisiin töihin, mikä näkyy suoraan viivan alla pienempinä kuluina, Patama painottaa. 

Ympäristövastuullisuuteen panostaminen on nousemassa aina vain vahvemmaksi kilpailuvaltiksi, erityisesti julkisen puolen urakoista kilpailtaessa.

– Edelläkävijän roolissa voi silloin tällöin kohdata vastustusta, kuten tämän 45TR:n kohdalla nähtiin. Nyt kun se on osoittautunut oikein päteväksi koneeksi niin kukaan ei enää muista hankintaa vastustaneensa, lopettaa Henrik Bos hyväntuulisesti.

VRJ Länsi-Suomi Oy
www.vrj.fi
Henrik Bos
040 063 3612

ECM 45TR
Maahantuoja Minikone Oy
www.minikone.com
Sami-Pekka Patama
044 386 1208

ECM 45TR on todella kompakti ja ketterä kaivinkone, joka mahtuu ahtaisiin paikkoihin ja silti sen puomi ulottuu kiitettävän pitkälle.
MAN