Liebherr-Finlandin vuosi 2024 oli haastavasta markkinasta huolimatta varsin positiivinen. Myös alkaneen vuoden alkutahdit enteilevät yritykselle hyvää vuotta 2025. Uuteen vuoteen Liebherr-Finland lähtee myös entistä vahvempana kolmen uuden rekrytoinnin siivittämänä.
–Vaikka viime vuosi oli alalla alavireinen, me onnistuimme markkinassa hyvin. Ylsimme asetettuihin tavoitteisiin niin euromääräisesti kuin konemyynnin kappalemäärinkin mitattuna. Nousua saavutimme niin konemyynnissä kuin markkinaosuudessamme, kertoo Juha-Matti Haapala, Managing Director, Sales, ja jatkaa: – Onnistuimme viime vuonna erityisesti perusmaanrakennuskonemyynnin parissa; pyörä- ja tela-alustaisissa sekä pyöräkuormaajissa.
Kasvutavoitteet myös vuodelle 2025
– Mitään radikaalia kasvua en usko maanrakennuksen piirissä vielä tänä vuonna syntyvän, mutta siitä huolimatta haemme edelleen kehitystä tällekin vuodelle, eli kasvu otetaan markkinaosuudesta. Kristallinkirkas tavoitteemme on kasvattaa markkinaosuuttamme kaikissa tuotesegmenteissä. Vuosi 2025 onkin lähtenyt varsin positiivisesti käyntiin, sillä kolmannes koko vuoden myyntitavoitteistamme on jo myyty. Tämä luon hyvät asetelmat tälle vuodelle, arvioi Haapala.
– Tällaisen hieman seesteisemmän talousajan me näemme itsellemme mahdollisuutena, emme uhkana. Panostamme kehitykseen, emmekä lähde säästötalkoisiin. Muun muassa jälkimarkkinointiamme uudelleenorganisoidaan ja sinne rekrytoidaan lisää ihmisiä.
Kuilu kaventunut
Haapala myöntää, että monesti Liebherr-koneisiin saatetaan liittää kalliin koneen leima. – Kuilu on kaventunut merkittävästi markkinoilla oleviin edullisempiin tuotteisiin. Vaikka hintakuilu on kaventunut, samaan aikaan Liebherr-merkin yksi ehdoton vahvuus on säilynyt: Liebherr on markkinoiden koneista parhaiten räätälöitävissä juuri asiakkaan tarpeita vastaavaksi. Niin ikään Liebherr-koneiden viimeistelytaso ja tekniikka edustaa markkinoiden kärkeä, vakuuttaa Haapala.
Laaja valikoima
– Koska Liebherr ei keskity suursarjatuotantoon, pienerätuotantona saavutetaan markkinoiden laajin valikoima. Liebherrin tuoteportfolio käsittää koko repertuaarin minikoneita lukuun ottamatta: kaivukoneissa 10–800 tonnia ja pyöräkuormaajissa mallisto lähtee neljästä tonnista ylöspäin. Materiaalikoneissa mallisto on markkinoiden laajin, kertoo Haapala.
Perheyrittäjyys näkyy kaikessa tekemisessä
Vaikka Liebherr lukeutuu sektorillaan maailman johtaviin yrityksiin, monelle saattaa tulla yllätyksenä, että kyseessä on kuitenkin perheyritys.
– Perheyrittäjyys näkyy talon sisällä kaikessa tekemisessä. Se tuo tekemiseen pitkäjänteisyyttä – emme todellakaan elä kestävän kehityksen sulattavassa kvartaalitaloudessa. Meillä ei tarvitse hätäillen miettiä, miten pelastaa ensi viikko, valaisee Haapala.
– Suoraan tehtaan omistamana myyntiyhtiönä toimiminen mahdollistaa myös suoran ja hedelmällisen keskustelun tehtaaseen, ja tieto kulkee portaattomasti. Tehtaalla on lämmin suhtautuminen myyntiyhtiöiden ihmisiin.
Osaamiseen panostetaan
Liebherr-Finlandin palveluksessa on tällä hetkellä 53 henkilöä. – Meillä on pitkiä työsuhteita ja olemme panostaneet vahvasti henkilökunnan koulutukseen, niin esimies kuin työntekijätasollakin. Voimakas panostus tällä sektorilla myös jatkuu. Nyt otetaan aikaa, perehdytetään ja keskustellaan.
Vahvuus tuotteessa ja brändissä
– Meidän vahvuutemme on tuotteissa ja Liebherr-brändissä, tämä näkyy meillä kaikessa toiminnassa. Brändi ja tuote tulee aina edellä, jota osaavat ihmisemme hoitavat vastuullisesti. Meillä on korkeat eettiset standardit ja ihmisestä pidetään huolta, mutta meillä keskiössä on aina tekniikka, avaa Haapala yrityksen ydinajatusta.
Joni Sipari Uudenmaan alueen myyjäksi
Joni Sipari (45 v.) on aloittanut Liebherr-Finland Oy Ab:n palveluksessa 2.12.2024 konemyyjänä Uudenmaan alueella. Jonilla on vankka, yli 20 vuoden kokemus alalta sekä koneen käyttäjänä että työnjohto- ja myyntitehtävistä.
– Liebherr on tuttu merkki, jonka ohjaamossa on tullut aikaa vietettyä. Merkki on erinomainen ja sen brändi on markkinoilla vahva. Nimenomaan tunnettu ja arvostettu Liebherr-brändi sai minut kiinnostumaan tästä tehtävästä. Vaikka koneet ovat tänä päivänä kaikki hyviä, Liebherr premium-merkkinä erittäin laajalla valikoimalla erottuu edukseen, muun muassa hyvällä hydrauliikalla ja korkealuokkaisella kuljettajamukavuudellaan, arvioi Sipari.
– Asiakkaan kanssa tehtävä yhteistyö on minulle luontaista ja asiakastapaamiset ovat tärkeitä. Mukavasti niitä tässä alkumetreillä onkin jo tehty, ja tarjouksiakin on jo päässyt vääntämään, joten varsin vilkkaasti on homma lähtenyt liikkeelle. Kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteyksissä, niin katsotaan miten laadukkaat Liebherr-koneet ja toimivat jälkimarkkinointipalvelut voisivat tukea maksimaalisesti liiketoimintaanne, rohkaisee Sipari.
– Täällä on mukava, osaava tiimi sekä kansainvälisesti tunnettu brändi, joten työn tekeminen täällä maistuu ja on mielekästä, arvioi Sipari.
Jonin yhteystiedot:
Joni Sipari, joni.sipari@liebherr.com, puh. 040 673 6180
Petri Suhonen Liebherr-työnjohtotiimiin
Niin ikään joulukuun alussa Liebherr-tiimiin liittynyt 37-vuotias Petri Suhonen omaa nuoresta iästään huolimatta jo varsin pitkän kokemuksen alalta. Tuttua miehelle on tekeminen aina alkuvuosien raskaankoneen asentajan työstä työnjohtotehtäviin. – Tosi hyvillä mielin täällä olen aloittanut, ja uusi merkki tuo aina mielenkiintoa tekemiseen.
– Liebherr-merkkinä sai minut kiinnostumaan. Päivittäisessä tekemisessä on jo nyt lyhyen kokemuksen perusteella näkynyt positiivisella tavalla, että Liebherr on perheyritys. Täällä ei mennä eteenpäin pelkästään euron kuvat silmissä, vaan osataan katsoa asioita 5–10 vuoden päähän. Asioita osataan miettiä myös maalaisjärjellä.
– Meitä on nyt kolme ihmistä työnjohdossa ja asentajia on 15. Jokaiselta löytyy vahvaa osaamista, jota pitkät työsuhteet tukevat. Eipä esimerkiksi kenttäolosuhteissa, joissa asentajat toimivat pitkälti omaehtoisesti, voisikaan pärjätä ilman vankkaa ammattitaitoa, näkee Suhonen.
Petrin yhteystiedot:
Petri Suhonen, petri.suhonen@liebherr.com, puh. 040 353 4319
Juho Miettinen Teknisen tuen rooliin
Kolmas ”joululahja” Liebherr-Finlandille on Juho Miettinen, joka aloitti teknisenä tukena Liebherr-maanrakennuskoneille niin ikään 2.12.2024. Koulutukseltaan 40-vuotias Juho on raskaskonemekaanikko ja hän on työskennellyt 13 vuotta niissä tehtävissä, sen jälkeen kenttähuollossa ja viimeiset viisi vuotta teknisen tuen tehtävissä.
– Liebherillä oli paikka auki ja olin kuullut paljon hyvää entisiltä työkavereilta, jotka työskentelevät Liebherillä. Liebherr-tuotteet vaikuttavat laadukkailta, ja tiimityö talossa tuntuu sujuvan, kertoo Miettinen.
– Asiakkaat ovat yhteydessä suoraan tekniseen tukeen tai myynnin kautta tapauskohtaisesti. Toimenkuvaamme kuuluu myös oman huollon organisaatiomme tukeminen.
– Tehtaaseen olemme yhteydessä vikaraportoinnin kautta ja tarvittaessa saamme tehtaalta tukea myös fyysisesti paikanpäälle. Myös koulutukset tehtaalla ovat osa meidän toimenkuvaamme, sanoo Miettinen, ja jatkaa: – Moniin teknisiin kysymyksiin liittyen asioita voidaan hoitaa puhelimitse ja sähköpostin välityksellä, mutta kyllä vierailut asiakkaiden luona ovat isossa roolissa tehtävässämme, sanoo Miettinen.
Juhon yhteystiedot:
Juho Miettinen, juho.miettinen@liebherr.com, puh. 040 756 2808
Liebherr-Finland Oy Ab
Juha-Matti Haapala
Managing Director, Sales
puh. 050 440 9957
www.liebherr.fi