Toukokuussa kuljetusala kokoontuu jälleen Jyväskylään

KuljetusAreena järjestettiin Paviljongissa ensimmäistä kertaa viime vuoden toukokuussa. Kuva: Anne Kalliola

Paviljongissa Jyväskylässä järjestetään 5.5.2026 toista kertaa kuljetusalan verkostoitumistapahtuma KuljetusAreena, joka täydentää Jyväskylän tarjontaa kuljetusalan yrityksille valtakunnallisesti.

”Järjestimme alan toiveita kuunnellen pienemmän, tarkemmin kohdennetun tapahtuman viime vuonna ensimmäistä kertaa ja saimme erittäin positiivista palautetta mukana olleilta yrityksiltä ja kävijöiltä”, kertoo Jyväskylän Messut Oy:n myyntijohtaja Hannu Mennala.

Yksipäiväisessä tapahtumassa kuullaan mielenkiintoista ohjelmaa alan ajankohtaisista aiheista. Viime vuodesta tapahtuma on kasvanut yhdellä ohjelmalavalla. 

Mielenkiintoisen asiasisällön lisäksi tapahtuma tarjoaa erinomaisen verkostoitumismahdollisuuden alan toimijoille.

”Kyseessä ei ole kalustonäyttely, vaan mukana olevat yritykset esittelevät palveluitaan valmisosastoilla, mikä helpottaa myös yritysten osallistumista”, Mennala tarkentaa.

Laadukasta ohjelmaa kolmella lavalla

Tapahtuma järjestetään viime vuoden tapaan yhteistyössä LIMOWAN kanssa. LIMOWA ry on valtakunnallisesti toimiva logistiikan kehittämis- ja yhteistyöverkosto, jonka missiona on suomalaisen logistiikan edistäminen ja kilpailukyvyn lisääminen.

LIMOWA oman verkostonsa kanssa vastaa laadukkaan seminaariohjelman tuottamisesta. 

Aiheina ohjelmassa on mm. kuljetusalan digitalisoituminen, käyttövoiman murros, kuljetusalan vetovoima ja henkilökunnan sitoutuminen.

Päivän aikana lavalla nähdään muun muassa ST1:n Head of ST1 Business Tuomas Tenkanen, LogiAppin toimitusjohtaja Panu Silvasti, Postin ilmasto- ja luontojohtaja Anna Heino sekä Heiti Mering, Digital Logistics Center of Excellence. Ohjelmassa nähdään myös puheenvuoroja mukana olevilta yrityksiltä kuten Volvo ja Scania.

”Ohjelma on rakennettu kuljetusyritysten tarpeeseen saada tietoa laajasti tulevaisuuden ratkaisuista ja haasteista”, kertoo Janne Lausvaara LIMOWA ry:stä.

Uusi konsepti palvelee kävijöitä ja näytteilleasettajia

Yrityksille tapahtuma tarjoaa erinomaisen tilaisuuden esitellä palveluita aidosti kiinnostuneille kävijöille ja helpon matalan kynnyksen osallistumisen. Esillä on tuotteita ja palveluita kuljetusyrityksille ja yrittäjille, kuten logistiikkajärjestelmien toimittajia.

Kävijät saavat helposti yhden päivän aikana katsauksen kuljetusalalle. Tarjolla on hyödyllistä ohjelmaa sekä verkostoitumismahdollisuus palveluntarjoajien kanssa. Myös alan opiskelijoita odotetaan paikalle.

”Tämä on todellinen ammattilaisten kohtaamispaikka – KuljetusAreena yhdistää tehokkaasti kuljetusyritysten päätöksentekijät ja tuotteiden ja palveluiden tarjoajat, mielenkiintoisten sisältöjen parissa”, Mennala toteaa.

KuljetusAreena on kävijöille maksuton rekisteröitymällä. Tapahtuma on avoinna 5.5.2026 klo 9.30–16.30.

Hannu Mennala
puh. 050 591 5428
hannu.mennala@paviljonki.fi
www.kuljetusareena.fi

Jaa artikkeli