Kiehtova kohtaaminen FinnMETKOssa voi olla uuden asiakkuuden alku 

Jämsän kangas- ja puistometsämiljööseen rakentuva FinnMETKO tarjoaa erinomaiset puitteet mieleenpainuville asiakaskohtaamisille. Helena Riihitupa Oy:n promoottorit ja juontajat ahkeroivat tapahtumassa jälleen yritysten apuna. 

Syyskuinen FinnMETKO on Kohtaamistoimisto Helena Riihitupa Oy:lle yksi vuoden kohokohdista. Jämsän tapahtumatiluksille jalkautui viime Metkossa ennätykselliset 60 kohtaamisten ammattilaista tekemään uusasiakashankintaa sekä kohtaamaan näytteilleasettajayritysten jo olemassa olevia asiakkaita. Tavoitteet ovat korkealla – tänäkin vuonna. 

”Olemme onnistuneet kasvamaan upeasti Metko Metkolta. Yhä useampi asiakkaamme luottaa meille entistä kokonaisvaltaisemman vastuuroolin, jossa saamme huolehtia kattavammin yrityksen tapahtumaosallistumiseen liittyvistä käytännön asioista”, iloitsee Kohtaamistoimiston yrittäjä-toimitusjohtaja Helena Riihitupa.

Tulevana syksynä FinnMETKOssa palveluita, tuotteita sekä uusimpia konealan innovaatioita esittelee jälleen mahtipontiset 350 näytteilleasettajaa. Tapahtumaan löysi tiensä viimeksi yli 30 000 tapahtumavierasta, eli liikkeellä on siis koko metsä- ja konealakansa investointipäättäjineen.

”Metkon tarjoamia tapahtumaelämyksiä saavutaan kokemaan perheinä, opiskelijaporukoina sekä kollegoiden kesken, ja tarjonnan monipuolistuessa järjestäjäorganisaatio on osannut upeasti vaalia näyttelyn asemaa myös ammattilaisten kohtaamispaikkana. Meidän tehtävämme on seuloa näistä kymmenistä tuhansista tapahtumakävijöistä asiakasyrityksillemme potentiaalisimmat asiakkaat, tarjota heille tietoa, kerätä laadukkaita liidejä sekä jättää yrityksistä positiivinen muistijälki”, Helena tiivistää.

Osastoaktiviteetit, tapahtumateltat ja tarjoilut – kaikki järjestyy! 

Helena Riihitupa Oy tunnetaan parhaiten kiehtovista kohtaamisista sekä promootiopalveluistaan, mutta koko messutoteutuksen voi myös ulkoistaa Kohtaamistoimistolle – näin tapahtumajärjestelyt eivät katkaise näytteilleasettajayritysten arkista aherrusta ydinliiketoimintojen parissa.

”Mitä osastolla ikinä tarvitaankaan, me voimme toimittaa sen. Teltat ja kalusteet, brändätyt vaatteet ja jakotavarat, esitteet ja flyerit, tarjoilut ja vesipullot, aktiviteetit ja ohjelmanumerot – kaikki hoituu! Meillä on pitkän Metko-historiamme ansiosta erinomainen tapahtuman ja kohderyhmän tuntemus, joten ideoimme ja toteutamme mielellämme asiakkaillemme juuri heidän tapahtumatavoitteitaan parhaiten tukevat ratkaisut”, kertoo Kohtaamistoimiston myyntijohtaja Henriikka Riihitupa.

Kohtaamistoimisto
Helena Riihitupa Oy

’’Muutetaan maailmaa
kohtaaminen kerrallaan’’

Lue lisää palveluista ja ota yhteyttä:
Myyntijohtaja Henriikka Riihitupa
henriikka@helenariihitupa.com
puh. +358 400 7675 71
www.helenariihitupa.com

Jaa artikkeli