Koneurakointi Henri Rantalan tekemisessä pääpaino on energiapuun korjuutöissä, joissa yritys luottaa yksinomaan yhteen merkkiin. Viime syksynä hankittu Develon on jo viides tältä korealaisvalmistajalta. Rantalan mukaan iso merkitys Develon-merkkiuskollisuudella on paitsi teknisesti hyvällä laitteella myös mutkattomasti toimivilla jälkimarkkinointipalveluilla. Henrin mukaan näistä aineksista rakentuu edellytykset kustannustehokkaalle toiminnalle.
Koneurakointi Henri Rantala aloitti yrittämisen vuonna 2000 tuottamalla traktorilla tienhoitopalveluita. Vuonna 2012 Rantala aloitti energiapuun korjuutyöt, jotka ovat sittemmin muodostuneet yrityksen päätoimialaksi. Näissä toimissa yritys on luottanut alusta alkaen yksinomaan Daewoo-Doosan-Develon-linjan koneisiin.
Energiapuun korjuutyö on nuoren metsän kunnostusta
Rantalan tekemässä energiapuun korjuussa on kyse nuoren metsän kunnostuksesta, jonka tavoitteena on saattaa metsikkö ainespuun kasvatusta varten mahdollisimman hyvään tilaan. – Nuorissa metsissä korjuutyö on varteenotettava vaihtoehto raivaussahatyölle. Tyypillisin kohde on noin 20–30 vuotta sitten hakattu metsä, joka on uudistamisen jälkeen jäänyt hoitamatta ja on nyt kallis, tai jopa mahdoton raivata metsurityönä. Myöskään kohteiden puut eivät vielä täytä puunjalostuksen edellyttämiä mittoja, valaisee Henri Rantala toimialaa, ja jatkaa: – Lisäksi energiapuun korjuukohteita ovat myös tienvarret, ojalinjat, peltojen laidat ja maisemaraivauskohteet, kuten tontit, vierimetsät ja näkemäalueet.
Korjuu suoritetaan koneketjulla, jossa hakkuu tapahtuu tela-alustaisella kaivinkoneella, jossa on energiapuukoura joukkokeräimellä ja kantokäsittelylaitteistolla. Tienvarteen puut kuljetetaan kahdeksanpyöräisellä kuormatraktorilla. – Toimimme tällä hetkellä korjuupalveluyrittäjänä Metsän Woima Oy:lle.
”Ensimmäisen koneen myy konemyyjä, seuraavat jälkimarkkinointi”
Henri Rantalan kalustoon kuuluu tällä hetkellä ajokoneena toimiva Ponsse Wisent, tienhoitotraktori, lavetti sekä kaksi tela-alustaista kaivukonetta: 14-tonninen Doosan DX 140 LCR-5 ja viime vuonna Metkon aikoihin hankittu Develonin 7-sarjalainen DX160LC-7K HT. – Energiapuun korjuutyöt aloitin vuonna 2012 Daewoo Solarilla. Viime syksynä hankittu Develon on viides koneemme Daewoo-Doosan-Develon-linjalta. Muita merkkejä meillä ei ole ollutkaan. Toki uusimman Develo-ninkin kohdalla myös toista merkkiä kartoitettiin, mutta kaikki asiat alkaen hyvästä koneesta aina jälkimarkkinointia myöten ovat toimineet erinomaisesti luottomerkkimme kohdalla. Tällä on paljon painoarvoa, joten jälleen kerran tämänkin investoinnin kohdalla vaakakuppimme kallistui Develoniin. Totta kai koneen pitää olla luotettava, tehokas ja kaikin puolin laadukas, mutta mutkattomasti toimivalla yhteistyöllä konetoimittajan kanssa on iso merkitys. Vanha sanonta pitää tässäkin kohdassa paikkansa: ensimmäisen koneen myy konemyyjä, seuraavat jälkimarkkinointi, perustelee Rantala merkkiuskollisuuttaan.
Kattavasti varusteltu metsäalustainen
Rantalan Develon DX160 HT-7K on huippuvarusteltu. – Varustelusta ei ole tingitty ja siinä on tähdätty siihen, että pystymme tekemään koneella energiapuun korjuutyöt mahdollisimman kustannustehokkaasti, sanoo Rantala. Develon DX160LC-7K HT varusteisiin kuuluu 900 mm leveiden telojen lisäksi asiallinen metsävarustelu kuten esimerkiksi kattavat suojaukset, Engconin pyörittäjälle löytyy oma öljy-yksikkö, jolloin muun koneen hydrauliikka ei ole siitä riippuvainen. Kouraksi Rantala valitsi JAK-energiakouran ja energiapuukouralle on rakennettu kantokäsittelyjärjestelmä. Tuulettimessa on molemminsuuntainen pyöritys, jotta kennot eivät mene tukkoon. Koneessa on myös peruskonetta suurempi polttoainesäiliö pidemmän toiminta-ajan mahdollistamiseksi. Lisäksi koneeseen on lisätty erilaisia työkalulaatikoita. – Tämän koneen varustelu oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja haastava, jossa hyvällä yhteistyöllä RealMachineryn kanssa oli iso merkitys. Kaikki asiat tehtiin huolella ajan kanssa, jotta päästiin maksimaalisen hyvään lopputulokseen, muun muassa hydrauliikkaa säädettiin erittäin tarkasti. Kokonaisuutena projekti sujui hyvin ja sain kustannustehokkaan työkalun sovitun aikataulun puitteissa töihin, kiittelee Rantala.
7-sarjalaisesta hyvä näkyvyys
Henri Rantalan mukaan 7-sarjan Develonissa on hyviä uusia ominaisuuksia. – Esimerkiksi ohjaamosta näkyvyys paranee, kun oikea etukulma puuttuu. Mukavuutta lisää tuuletettava istuin. 360-asteen kamera tuo lisäarvoa ja muutenkin kamerapuoli on kehittynyt. Lisäksi tässä on Develonin oma moottori. Muutoin kone on pitkälti vanhempaa 5-sarjaa vastaava, minkä olemme hyväksi todenneet.
Huolenpitosopimus tuo varmuutta
Rantala valitsi uuteen Develoniinsa neljän vuoden huolenpitosopimuksen. – Sopimus laajensi myös takuun neljään vuoteen. Huolenpitosopimus antaa varmuutta tekemiseen ja sen myötä kustannukset ovat tarkasti tiedossa, vakuuttaa Rantala.
100 % energiapuun korjuutöissä
Energiapuun korjuutyöt ovat pitäneet Henri Rantalan yrityksen hyvin leivässä kiinni. Näitä palveluita yritys Rantala tarjoaa Kuhmoisten, Jämsän, Padasjoen ja Kangasalan seuduilla. – Energiapuupuolella on ollut hyvin töitä ja olemmekin vähentäneet tämän vuoksi muiden sektoreiden toimia. Olemme pyrkineet tekemään asiat hyvin ja työt toteuttamaan kaikin puolin laadukkaasti. Tavoitteenamme on toimia tänä vuonna 100-prosenttisesti energiapuun korjuutöissä, ja nyt niille löytyy huippuunsa viritetty koneisto uusinta Develonia myöten, päättää Rantala.
Koneurakointi Henri Rantala
puh. 040 594 7617
www.koneurakointirantala.com
Develon-maanrakennuskoneista:
RealMachinery Oy
konemyyjä Juuso Setälä
puh. 044 755 0092
www.realmachinery.fi