Keski-Suomen Tierakenne on ostanut jo yli 40 yksikköä Niemi-Korvelta

Vuonna 2011 perustettu Keski-Suomen Tierakenne Oy on kasvanut vahvaksi tekijäksi maanrakennusalan kuljetuspalveluissa. Yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja Petri Riihimäki on toiminut alalla jo 1990-luvun alusta ja tietää, millä eväillä kilpailussa pärjätään: toimitusvarmuus, kustannustehokkuus ja pitkäjänteinen yhteistyö.

Keski-Suomen Tierakenteen liikevaihto on kasvanut tasaisesti, ja vuonna 2025 sen odotetaan yltävän lähes 20 miljoonaan euroon. Yrityksen toiminta painottuu pääkaupunkiseudun työmaille keskimäärin sadan yksikön vahvuudella, vaikka yrityksen kotipaikka on Jyväskylä.

Pitkäaikaiset asiakkaat ja vakaa perustoiminta

– Perustekeminen on edelleen samaa: maansiirtoa ja kuljetuspalvelua. Vuosien varrella on toki tullut lisää raportointia, tiukempia turvallisuusvaatimuksia ja ympäristönäkökulmia, mutta pohjimmiltaan työ on säilynyt samanlaisena, kertoo Riihimäki.

Yrityksellä on kymmeniä asiakkaita, muun muassa GRK Suomi Oy, Kreate Oy ja Purkupiha Oy. Pitkät asiakassuhteet ja toimitusvarmuus ovat toiminnan kulmakiviä.

Keski-Suomen Tierakenteen ajojärjestelijä Tomi Loven ja GRK Suomi Oy:n työnjohtaja Joel Ruotanen Helsingissä Eteläisen Postipuiston työmaalla, jossa Keski-Suomen Tierakenne vastaa koko työmaan materiaalin kuljetuksista. Joel Ruotanen kehuu näiden kuljetusten toimivan hyvin joustavassa yhteistyössä.

Yli 40 yksikköä Niemi-Korvelta – Ivecolla kilpailuvaltti

Ivecolla on keskeinen rooli Keski-Suomen Tierakenteen kalustossa. Tällä hetkellä yrityksellä on kaikkiaan 13 Ivecon S-Way- ja X-Way-mallia. Vuosina 2023–2025 yritys on investoinut yhteensä kahdeksaan uuteen Ivecoon, joista osa on kasettiautoja ja osa puoliperävaunuyhdistelmiä.

Ensimmäinen Iveco hankittiin Niemi-Korvelta jo vuonna 2015. – Sen jälkeen ei ole tarvinnut muualta ostaa, Riihimäki toteaa. Hän kertoo kilpailuttavansa jokaisen hankinnan tarkasti, mutta Iveco on osoittautunut jatkuvasti kustannustehokkaimmaksi – niin hankintahinnan, käyttökustannusten, huoltosopimusten kuin jälleenmyyntiarvon suhteen.

– Kilpailutan aina kaikki merkit – vuonna 2024 mukana oli neljä vaihtoehtoa – mutta Iveco on osoittautunut selkeästi kustannustehokkaimmaksi. Huollot, polttoaineenkulutus ja jälleenmyyntiarvo otetaan meillä tarkasti huomioon. Seuraan jokaisen yksikön tuottoa viiden vuoden jaksolla – litrat, AdBlue, huollot, kaikki. Ivecon viiden vuoden ja 600 000 kilometrin huoltosopimus on markkinoiden edullisin. Se on yksi syy, miksi pärjäämme haastavalla alalla, Riihimäki kertoo.

– Myös toimitukset ovat Niemi-Korvelta sujuneet saumattomasti: ajoneuvot toimitetaan täysin tarpeidemme mukaan räätälöitynä työvalmiina varusteineen ja tarratuksineen. Ja homma pelaa heidän kanssaan moitteettomasti, kehuu Riihimäki.

Kaiken kaikkiaan Niemi-Korpi on toimittanut Keski-Suomen Tierakenteelle jo yli 40 yksikköä – merkittävä määrä, joka kertoo pitkästä ja luottamuksellisesta yhteistyöstä.

Tulevaisuus? Suunnitelmat tehty – mutta niistä vaietaan

Keski-Suomen Tierakenne katsoo tulevaisuuteen luottavaisesti. Vaikka maailma muuttuu ja kilpailu kiristyy, yritys nojaa perusarvoihinsa: toimitusvarmuuteen, rehellisyyteen ja kustannustehokkaisiin ratkaisuihin.

Yrittäjän ääni: ”Yrittämisestä pitää tykätä”

Haastavat ajat eivät ole lannistaneet Keski-Suomen Tierakennetta. – Haasteita on ollut, ja niihin pitää pystyä mukautumaan, Riihimäki sanoo. – Haastavista vuosista huolimatta olemme selvinneet hyvin – töitä on riittänyt ja tulevaisuus näyttää hyvältä.

Lopuksi toimitusjohtaja kiteyttää asenteensa työhön: – Yrittämisestä pitää tykätä. Ei kannata marista, kerran tälle alalle on lähtenyt. Yrittäjällä on visioita tulevaisuudesta – mutta yrittäjä vaikenee, päättää sanavalmis Riihimäki haastattelun arvoituksellisesti.

Petri Riihimäen mukaan Ivecot ovat valikoituneet Keski-Suomen Tierakenteen luottomerkiksi, tarjoten markkinoiden parhaan kustannustehokkuuden. 

Jaa artikkeli
MAN TGE