Ranskalainen Manitou on lanseerannut markkinoille myös ulkokäyttöön soveltuvan maastokelpoisen sähkökäyttöisen kuukulkijan. Suomessa konetta edustaa maahantuoja MN-Lifttek Oy.
Koska polttomoottori puuttuu, voimansiirtoa on voitu keventää. Akkujen toimiessa osana vastapainoa 20 metrin työskentelykorkeuteen yltävä kuukulkija painaa vain noin 7100 kg, eli kolme tonnia vähemmän kuin dieselmoottorilla varustettu kulkija. Tällä on suuri merkitys esimerkiksi koneen kuljetuksessa työmaalta toiselle. Nostoarvot ovat kuitenkin vastaavat kuin dieselmallissa.
200 ATJ E Oxygenin yltää 20 metrin työskentelykorkeuteen. Korin lattiakorkeus on 18 m.
Oskilloiva taka-akseli
MN-Lifttek Oy:n myyntijohtaja Seppo Turusen mukaan laitteen alusta on tämän uutuuden vahvuus, ja akselistot sekä rungot kestävät todella kovaa käyttöä. Akselisto on tuttu pienemmistä kurottajista. Oskillointi parantaa etenemiskykyä huomattavasti. Taka-akselin 100 % lukko ja etuakselin kitkalukko parantavat niin ikään kulkuominaisuuksia, joiden ansiosta kuukulkijoilla pääsee etenemään nelipyörävedolla vaikeissakin maasto-oloissa. Merkkaamattomat renkaat takaavat, ettei sisätiloissakaan jää jälkiä lattioihin.
Reilu työpäivä yhdellä latauksella
Sähkömoottorit toimivat 48 voltin käyttöjännitteellä. Työliikkeille voimaa antaa 16 kW sähkömoottori ja ajoon tehoa tuottaa 8 kW tehoinen sähkömoottori. Lyijyakut ovat sijoitettu koteloihin, josta ne ovat irrotettavissa nopeasti. Niiden käsittely onnistuu vaivattomasti vaikka trukkihaarukan piikeillä. Kotelossa on myös nostolenkit.
– Optimilämpötiloissa raskaassakin työssä täysi varaus riittää 12 tunnin työhön, mutta normaali nostintyössä virta riittää useammallekin päivälle. Akkujen varaustilan vähentyessä järjestelmä infoaa tästä ajoissa. Laitteessa on myös hydrauliikkapumpulle virtaa antava 12 voltin akku, jolla kori saadaan alas kaikissa tilanteissa, valaisee Turunen.
Käytön helppouteen panostettu
Suomeen saapuneessa ensimmäisessä erässä korikuorma on 230 kg / 2 henkilöä, mutta isomman korikuorman malleja on myös odotettavissa. Kuljettajaa suojaa nyt vaijeri ja korissa on luovuttu palkkityyppisestä puristuksenestosta. SPS-suoja (Secondary Protection System) pysäyttää kaikki koneen toiminnot, kun kuljettaja horjahtaa sitä kohti. Kuittauksen jälkeen työskentelyä voi jälleen jatkaa normaalisti.
Tämän uutuusmallin suunnittelussa on paneuduttu käytön helppouteen, mm. valikkojen navigointia on pelkistetty. Hallintapaneelit ovat sekä koneen kyljessä että korissa. Akun varaustila ja jäljellä oleva työskentelyaika näkyy molemmissa näytöissä isona ja selkeänä. Työskentelyhistoria jää muistiin. Sitä voi myös jälkikäteen analysoida.
Sähköinen tulevaisuus
– Sähköistyminen on tullut jo voimakkaasti esimerkiksi henkilöautoihin. Uskomme vakaasti, että myös työkoneissa sähkökäyttöisten laitteiden markkinaosuudet kasvavat. Esimerkiksi konevuokraamoille nämä soveltuvat erinomaisesti. Ensimmäisen sähkökäyttöisen Manitou 200ATJ E -kuukulkijan olemmekin jo myyneet ja luovuttaneet Ramirent Oy:lle, kertoo Turunen.