CFMOTO saavutti viime vuonna Suomen myy-dyimmän 4×4-traktorimönkijän tittelin. Nyt samaa hyväksi ja kestäväksi koettua CFMOTO-laatua on tarjolla vieläkin edullisemmin Goes-alabrändillä.
CFMOTO:n menestys ei rajoitu pelkästään Suomeen, sillä CFMOTO oli vuonna 2023 koko Euroopan eniten myyty traktorimönkijä. Suomessa ykkössijan CFMOTO saavutti ATV-luokassa (ohjaustangolliset 4-vetomönkijät) ja kokonaismyynnissä UTV-mallien (rinnakkaistuttavat) kanssa CFMOTO sijoittui Suomessa sijalle kaksi. – Janne Pesosen johdolla vuonna 2016 aloitettu pitkäjänteinen työ CFMOTO-maahantuonnin parissa on tuottanut hedelmää. Asiakkaat ovat havainneet CFMOTO:n huippulaadun ja yhä useampi ihminen on löytänyt merkin pariin laajan, koko maan kattavan jälleenmyyntiverkostomme kautta, kertoo myyntipäällikkö Mikko Leivo.
Valmistajana kiinalainen CFMOTO vakuuttaa. Yrityksen valmistuskapasiteetti on vuositasolla 80 000 kpl, joista viime vuonna päätyi Suomen markkinoille noin 2 400. – Mönkijää hankkiessa kannattaa tarkoin harkita, mihin merkkiin päätyy. Kiinastakin on tarjolla monen tasoista laatua. CFMOTO edustaa sitä parasta laatutasoa, mistä kielii myös kolmen vuoden takuu ilman tunti- ja kilometrirajaa. Tällaista takuuta ei mikään muu merkki mönkijöilleen myönnä, sanoo Leivo.
Koko Suomen kattavat jälkimarkkinointitoimet
– CFMOTO on erittäin laadukas ja kestävä tuote. Mutta pelkkä hyvä tuote ei riitä, vaan jälkimarkkinointitoimien on pelattava aukottomasti. CFMOTO:lla on koko maan kattava erinomainen jälkimarkkinointiverkosto, josta osia ja apuja saa erittäin kattavasti ja nopeasti. CFMOTO:lla on kolmen vuoden takuu ja myös takuuajan jälkeen asiakkaalla pitää olla varmuus siitä, että tuki jatkuu. Nämä vehkeet on suunniteltu työkäyttöön ja saattavat olla kovassakin käytössä esimerkiksi talvella lumikoneina ja kesällä metsäpoluilla. Moni CFMOTO:n käyttäjä on vielä teini-ikäinen ja arvatenkaan käyttö varsinkin siinä ikäryhmässä ei välttämättä aina tapahdu silkkihansikkain. Jälkimarkkinointitoimille saattaakin olla välillä tarvetta, arvelee myyntipäällikkö ja tekninen asiantuntija Veli-Pekka Lindholm.
Goes = CFMOTO
CFMOTO on hankintahinnaltaan huomattavasti edullisempi kuin muut myyntitilastojen kärkisijoilla olevat mönkijämerkit. Maaliskuun alusta saakka CFMOTO-laatua on saanut vieläkin edullisemmin Goes powered by CFMOTO -nimellä. – Goes pitää sisällään täsmälleen saman tekniikan kuin vuosimallin 2022 CFMOTO. CFMOTO on noussut premium-luokkaan ja haluaa tarjota ns. budjettimallit, jotka omaavat CFMOTO:n huippulaadun, mutta vieläkin edullisempaan hintaan. Goes 400 Terrox -mallin hinta on 5590 euroa ja hieman järeämmän Goes 500 Terrox -mallin hinta on 6790. Kumpikin malli on tuhat euroa edullisempi kuin CFMOTO:n CFORCE-malliston vastaavat laitteet. Goes powered by CFMOTO -mönkijöissä kliseinen hinta-laatusuhde on todellakin kohdillaan, vakuuttaa Lindholm.
Vaikka Goes-hankintahinta on alhainen, mistään karvalakkimallista ei ole kyse. Goes 500 Terrox -mallin vakiovarustukseen kuuluvat mm. kirkkaat halogeenivalot edessä ja LED-ajovalot takana, ohjaustehostin, alumiinivanteet, vinssi, vetokoukku ja peräkärryn pistoke sekä kahvasuojat. Mikäli nämä eivät riitä, lisävarustevalikoima on erittäin laaja ja kattaa kaikki mahdolliset tarpeet lumiauroista peräkärryihin.
Goes-mönkijöiden moottorit ovat samoja, valmistajan omia EFI-polttoainejärjestelmän moottoreita, jotka toimivat myös muiden CFMOTO:n mönkijöiden voimanlähteinä. Sektorinsa huippua edustavan kanadalaisen CVTechin variaattori takaa maksimaalisen kestävyyden ja suorituskyvyn.
– Kumpikin Goes Terrox -malli sisältää meillä eniten myydyissä CFMOTO-malleissa hyväksi koettua tekniikkaa. Nämä ovat työkoneeksi suunniteltuja ja siten kestäviä kaikissa käyttötarpeissa, kuten lumen aurauksessa, puutarhatöissä tai vaikkapa ihan huviajeluissa. Goes-mönkijöiden muotoilu on myös nykyaikaista, ollen katu-uskottavaa vaikkapa nuorison kokoontumisissa. Ja kaikki tämä laatu, tekniikka ja kestävyys tuhansia euroja kilpailijoita edullisemmin, sekä kolmen vuoden takuulla ilman tunti- ja kilometrirajaa, vakuuttaa Leivo, ja jatkaa: – Näillä eväillä tavoitteenamme on tähdätä Goesilla viiden eniten myydyn traktorimönkijän joukkoon, ja lähivuosina podium-sijoille CFMOTO:n vanavedessä.
Jälleenmyyntiverkosta ja lisätiedot: www.cfmoto.fi