Jo 25 vuotta Fassin maahantuojana toiminut Grutech on lisännyt panostusta myyntiin palvellakseen asiakkaita entistä paremmin ja henkilökohtaisemmin kaikkialla Suomessa. Valikoimaan kuuluvat Fassi-konsernin tutut Fassi-kappaletavaranosturit, Slagkraft-tienvarsiraivaimet, Marrel-koukkulavalaitteet ja Cranab-nosturit.
– Oli hienoa päästä uusien haasteiden pariin Fassin tuotteiden kanssa. Työ on lähtenyt hyvin vauhtiin ja olen päässyt tutustumaan asiakkaisiin hyvin, Grutechin muun porukan tuella. Vastuualueena on Pohjois-Suomi niin, että raja menee suunnilleen Jyväskylän kohdalla, mutta ennen kaikkea asiakkaiden tarpeiden mukaan, Karvonen kertoo.
– Myyjänä haluan ennen kaikkea auttaa asiakkaita saamaan parhaan mahdollisen kaluston ja rakentaa onnistumisten kautta luottamusta. Luottamus pitää ansaita joka päivä uudestaan. Mitään taikatemppuja siinä ei ole, vaan hyvää työtä ja lupausten pitämistä. Tehtävänä on tuoda asiakas ja oikea tuote yhteen oikealla tavalla.
– Kaupanteko esimerkiksi nostureissa lähtee siitä, että käymme läpi käyttökohteet, eli mitä pitää nostaa ja kuinka kauas sekä millaisen auton päälle nosturi on tulossa. Sitten keskustelun pohjalta löydetään oikea ratkaisu ja huolehditaan, että toimitus sujuu mutkattomasti. Toimitamme sen mitä on sovittu ja silloin kun on sovittu.
– Yhteydenpito jatkuu vielä kauppojen jälkeen. Haluan pitää huolen siitä, että kaikki sujuu käytössä kitkattomasti ja ilman huolia. Jos ongelmia tulee, autan niiden hoitamisessa. Myyntityö on parhaimmillaan silloin, kun kaikki sujuu, eikä mikään ongelma aiheuta harmaita hiuksia.
– Fassi on tuoteperheenä hyvä ja tehdas kehittää tuotteita pitkäjänteisesti. Lisäksi meillä on hyvät yhteydet päällirakentajiin, jotta saamme aina toimitettua hyvän paketin, Karvonen kehuu.
Etelä-Suomen myynnistä vastaa edelleen Jaakko Vettenranta. Jaakon ammatillinen tausta on myynnissä, jota on tehty jo yli 25 vuotta.
– Olen siinä mielessä onnekas, että olen päässyt tekemään juuri sitä mitä haluan ja yhdessä hyvän porukan kanssa. Työssä saa näkyä oma jälki, vaikka kokonaisuus onkin tiivistä yhteistyötä, Vettenranta kertoo.
– Myynnissä on kyse ennen kaikkea oikean ratkaisun ja kokonaisuuden löytymisestä asiakkaan tarpeeseen. Itse myyntiprosessi on melko selkeä. Selvitetään tarve ja sitten tarjotaan siihen tarpeeseen vastaavaa tuotetta. Suurimmat haasteet ovat yleensä kokonaisuuden hallinnassa niin, että nosturin, päällirakenteiden ja itse auton valmistumiset saadaan osumaan yhteen. Siinä kuitenkin on meidän keskeinen vahvuutemme. Hyvin toimiva yhteistyö hyvien päällirakentajien kanssa takaa, että nosturiauto valmistuu juuri silloin kun on sovittu ja sellaisena kuin on tilattu.
– Jälkihoitoa ei pidä missään nimessä unohtaa. On tärkeää, että auton kokonaisuus toimii ja mahdolliset ongelmat ratkaistaan heti. Lisäksi kuulen mielelläni, millaisia kokemuksia on ollut ja voidaanko jotakin tehdä jatkossa vielä paremmin. Paras onnistumisen tunne tulee siitä kun kaikki toimii ja ongelmia ei ole.
– Fassia on hyvä myydä ja se näkyykin siinä, että olemme saavuttaneet varsinkin isoissa ja keskiraskaissa nostureissa oikein hyvän markkinaosuuden ja asiakkaiden tyytyväisyys on ollut erittäin hyvää.
– Meihin voi olla yhteydessä jo siinä vaiheessa kun hankinta on vasta pohdintavaiheessa. Vähintäänkin siinä saa päivitettyä omat tiedot siitä, mitä meillä on tarjottavana, Vettenranta päättää.
Karvosen ja Vettenrannan lisäksi myynnissä toimii myös vanha tuttu, myyntipäällikkö Christoffer Weber. Jälkimarkkinoinnissa asiakkaiden tukena on Grutechin oman huollon lisäksi myös huoltoverkosto, joka ulottuu Rovaniemeltä Helsinkiin ja Kokemäeltä Ilomantsiin.
Olli Karvonen 050 590 7719 olavi.karvonen@grutech.fi Jaakko Vettenranta 0400 939 530 jaakko.vettenranta@grutech.fi Christoffer Weber, myyntipäällikkö 040 5608 517 christoffer.weber@grutech.fi
grutech.fi