Pekant Oy ostaa Oulun Jarruhuolto Oy:n koko osakekannan

Oululainen raskaan ajoneuvokaluston huolto-, korjaus-, katsastus- sekä varaosapalveluja tuottava Pekant Oy on ostanut Oulun Jarruhuolto Oy:n koko osakekannan 8.5.2020 päivätyllä kauppakirjalla. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkaista. Yrityskaupan tarkoituksena on tukea jo olemassa olevia ja kattavia huolto- ja korjauspalveluja hyödyntämällä Oulun Jarruhuollon erikoisosaamista erityisesti säiliöautojen ja säiliöiden tarkastuksissa. Yritykset eivät fuusioidu, joten yrityskaupan myötä Oulun Jarruhuollon toiminta jatkuu edelleen itsenäisenä yhtiönä nykyisissä toimitiloissa Kuutamotie 5:ssä.

Vahva sijoitus tulevaisuuteen

Yrityskaupan seurauksena asiakkaille pystytään tarjoamaan entistä kokonaisvaltaisempi palvelu Oulun talousalueella. Asiakkaille tämä merkitsee käytännössä huoltojen ja korjauksien osalta nopeampaa saatavuutta sekä palveluvalikoiman laajentumista entisestään. Pekantin tavoitteena on olla markkinajohtaja ja asiakkaidensa ensisijainen valinta raskaiden ajoneuvojen korjaamo- ja varaosatarpeissa.

Pekant Oy:n toimitusjohtaja Leo Juutinen kommentoi yrityskauppaa seuraavasti: ”Koronapandemiasta ja sen luomasta epävarmuudesta huolimatta päätimme investoida voimakkaasti tulevaisuuteen. Pekantin perustamisesta vuonna 2006 lähtien yhtiömme missiona on ollut pitää asiakkaidemme pyörät pyörimässä ja kaluston liikenteessä, tienaamassa omistajalleen. Tämä yrityskauppa tukee strategiaamme monipuolisesta palveluvalikoimasta ja asiakkaan kaluston kerralla kuntoon saattamisesta. Haluamme jatkaa yhteiskunnallisestikin merkittävää yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa sekä pitää työpaikat täällä Oulussa. Eeron siirtyessä ansaitulle eläkkeelle me tulemme jatkamaan hänen hyvää työtään ja parannamme omia palveluitamme entisestään.”

Tuloksena on asiakkaita hyödyttävä yrityskauppa

Oulun Jarruhuolto on profiloitunut vahvaksi säiliöpuolen jälkimarkkinoiden osaajaksi Pohjois-Pohjanmaalla.

Koeponnistuksia eli säiliötarkastuksia tehdään niin kuljetus- kuin konttikalustoonkin. ”Oulun Jarruhuollon henkilökunnan vahva osaaminen etenkin säiliöiden ja säiliöautojen puolelta auttaa meitä kohti tavoitettamme olla alamme johtava ja monipuolisin toimija Suomessa. Saimme lisäksi joukkoomme aivan huippuosaajan, kun Jari Kolehmainen liittyy Oulun Jarruhuollon vahvuuteen Nordic Tank Oy:stä. Jarilla on erittäin merkittävä kokemus raskaan kaluston metalli- ja säiliöpuolelta sekä päällirakentamisesta. Jari on oikea hitsauspuolen raskassarjalainen ja parempaa miestä emme olisi tähän pestiin voineet saada! Hän tulee vastaamaan Oulun Jarruhuollon kenttätyöstä eli koko korjaamoliiketoiminnasta.”

Oulun Jarruhuolto Oy:n eläkkeelle siirtyvä perustaja Eero Sutinen on tyytyväinen kaupan syntyyn: ”Haluan kiittää kaikkia asiakkaitani luottamuksesta ja uskollisuudesta toimintaamme vuosien ajan. Uskon entisen yritykseni jäävän osaaviin ja luotettaviin käsiin!”

Pekant Oy kuuluu valtakunnalliseen Raskassarja-ketjuun. Raskassarja on Suomen suurin vapaan raskaan kaluston varaosakaupan myymäläketju, joka koostuu itsenäisistä yrityksistä 17 eri paikkakunnalla. Raskassarja tarjoaa kattavasti raskaan kaluston varaosia kaikkiin automerkkeihin. Monimerkkikorjaamot huolehtivat niin määräaikaishuolloista kuin suuremmista korjaus-, rakennus- ja varustelutöistäkin. Pekantilla on korjaamo ja varasosamyymälä Oulun lisäksi Liedossa.

 

Lisätiedot
Toimitusjohtaja Leo Juutinen, puh. 0400 324 551 Hallituksen puheenjohtaja Pekka Juutinen, puh. 0400 681 250 Eero Sutinen, puh. 040 646 9333

MAN