Rototilt kehittää myyntiorganisaatiotaan Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa

Rototilt kehittää ja laajentaa myyntiorgani-saatiotaan voidakseen jatkaa kasvuaan. Markus Olofsson on esimerkiksi astunut uuteen tehtävään Suomen, Norjan ja Ruotsin markkinointi- ja myyntijohtajana. Suomessa Jukka Hautala tulee vastaamaan Rototiltin täysautomaattisen QuickChange-pikakiinnitysjärjestelmän myynnistä.

– Monet kuljettajat voivat järjestelmän avulla kehittää jokapäiväistä työtään ja parantaa merkittävästi sen tehokkuutta. QuickChange on olennainen osa tarjontaamme markkinoilla, ja keskittyminen siihen tulee olemaan todella kiinnostavaa, Jukka Hautala sanoo. 

Jukka Hautala.

Norjan markkinoille panostetaan samaan tapaan, ja siellä Hans-Ronald Hohlwegista tulee QuickChangen uusi myyntipäällikkö.

Jukka Hautala on tällä hetkellä Suomen maajohtaja ja vastaa myynnistä Baltiassa. Hän tulee jättämään maajohtajan tehtävät Suomen osalta seuraajalleen, mutta jatkaa Baltian myyntipäällikkönä. Rototilt toteuttaa muutokset osana strategista hanketta markkina-asemansa vahvistamiseksi.

– Nämä markkinat ovat koko tarjonnassamme keskeisiä alueita, ja niillä on muun muassa QuickChange-järjestelmän kannalta paljon potentiaalia. Pyrimme kasvattamaan markkinaosuuttamme luomalla entistä vahvemman organisaation. Myös työ uuden maajohtajan löytämiseksi Suomeen ja Norjaan on alkanut, Suomen, Norjan ja Ruotsin uusi markkinointi- ja myyntijohtaja Markus Olofsson sanoo.

Edellä mainittujen muutosten lisäksi Rototilt on valinnut Mattias Fahlanderin Ruotsin uudeksi myyntipäälliköksi. Lisäksi perustetaan uusi keskusvarasto Rosersbergiin, aivan Tukholman pohjoispuolelle.

Panostukset johtuvat siitä, että Suomen, Norjan ja Ruotsin kotimarkkinoilla on yritykselle erityisen suuri merkitys. Tätä selittää laaja yhteistyö asiakkaiden kanssa ja suuri kiinnostus teknisiin innovaatioihin, jotka ovat toimialan erityispiirteitä näissä maissa.

– Kyse on kuljettajista, jotka ovat rototilttien käyttäjinä maailman kärkeä. Tämä ilmenee myös vaatimuksissa ja keskusteluissa, mikä auttaa teknistä kehitystyötämme, Markus Olofsson sanoo.

MAN