Sähkökuorma-autojen konversiotehdas Keuruulle

Keuruulle ollaan perustamassa sähkökuorma-autojen konversiotehdasta syksyn 2021 aikana.

Hanke on saanut vauhtia EU:n ja eri Euroopan maiden tiukoista tavoitteista liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Samanaikaisesti valistuneet kuluttajat ja yritykset ovat alkaneet kysyä tuotteiden koko elinkaaren ympäristövaikutusten perään – ja liikenne/logistiikka muodostaa yhden merkittävän osan hiilidioksidipäästöistä.

”Lakkautetun Pioneerirykmentin keskusvarasto- ja korjaamorakennuksesta muodostuva kokonaisuus sai uuden elämän Lielahden Autokeskuksen myötä vuoden 2015 aikana ja nyt siirrymme uuteen vaiheeseen sähkökuorma-autojen konversiotehtaan myötä. Olemme erittäin iloisia ja onnellisia siitä, että tämän kaltainen uuden luominen tulee tapahtumaan juuri täällä – se merkitsee meille tavattoman paljon”, sanoo Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kentala Keuruulta.

Hankkeen puuhamies, Lielahden Autokeskus Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja Mikko Leppälahti kertoo, että syksyn 2021 tavoitteena on konvertoida yhteensä 10 sähkökuorma-autoa. Mikäli ennusteet markkinoiden nopeasta kasvusta pitävät paikkansa, tavoite on nostaa konvertoitujen autojen määrä vuonna 2022 50 kappaleeseen ja vuonna 2023 100 kappaleeseen. Vuonna 2024 tavoite on jo 200 konvertoidun sähkökuorma-auton tuotanto. ”Muutaman vuoden vanhoille dieselkuorma-autoille annetaan uusi sähköinen elämä”, sanoo Mikko Leppälahti.

Sähkökuorma-autot soveltuvat jo nykyisin erittäin hyvin kaupunkiseutujen jakeluliikenteeseen. Usein jakeluliikenteen kuorma-autoilla ajetaan päivittäin alle 200 kilometrin matka ja yön aikana kuorma-autojen akut pystytään lataamaan täyteen. Kaupunkien viihtyvyyden kannalta sähkökuorma-autoilla on monia etuja: hiilidioksidipäästöt vähenevät radikaalisti, pienhiukkaspäästöt poistuvat ja melutaso alenee ratkaisevasti.

Tehtaan asentajahenkilöstön koulutus alkaa syyskuun 2021 alussa. Yhteistyökumppanina on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia ja Tampereen Ammattikorkeakoulu. ”Tavoitteena on kouluttaa sähköautoasentajia ja työnjohtoa 10 henkilön ryhmissä”, kertoo projektipäällikkö Jukka Pellinen Tampereen Ammattikorkeakoulusta. Uutta henkilöstöä koulutetaan joustavasti yrityksen tarpeen mukaan.

INFO

Lielahden Autokeskus Oy
Toimitusjohtaja Mikko Leppälahti
puh. 0400 832 856

Kehittämisyhtiö Keulink Oy
Toimitusjohtaja Jukka Kentala
puh. 045 133 8586