Sami Jerkku Marine Finland Oy:n toimitusjohtajaksi

Marine Diesel Finland Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Sami Jerkku. Hän aloittaa tehtävässään 17.6.2024. Jerkku haluaa tehtävässään vahvistaa entisestään Marine Diesel Finlandin hyvää mainetta ja asemaa kansainvälisesti.

Marine Diesel Finland Oy on nimittänyt kauppatieteiden maisterin Sami Jerkun uudeksi toimitusjohtajakseen. Jerkku on toiminut vuodesta 2019 lähtien Kramp Oy:n Suomen toimitusjohtajana ja kaupallisena johtajana, ja tehnyt mittavan uran kansainvälisen teknisen kaupan sekä konepajateollisuuden johtotehtävissä Suomessa sekä Englannissa. Jerkku on työskennellyt kasvuhankkeissa muun muassa rakennusteknologian parissa Hiltillä sekä metsäkoneiden kanssa Normet Groupin tytäryhtiössä Farmi Forestilla.

On hienoa päästä osaksi Marine Diesel Finlandin vahvaa yli 30-vuotista tarinaa. Odotan innolla sekä tiimin että asiakkaiden tapaamista. Toimitusjohtajana lähden viemään Marine Diesel Finlandia seuraavaan kasvuvaiheeseen tarkasti asiakkaita kuuntelemalla strategian mukaisesti. Marine Dieselillä on kansainvälisesti hyvä maine, jota osaltani pääsen vahvistamaan kehittämällä tulevaisuuden toimintoja yhdessä ammattitaitoisen henkilöstön kanssa”, kertoo Jerkku.

Marine Diesel Finland Oy on suurin yksityisomistuksessa oleva suomalainen yritys, joka huoltaa, korjaa ja asentaa laivadieselmoottoreita maailmanlaajuisesti. Wihuri Oy Teknisen Kaupan tytäryhtiönä Marine Diesel Finland on osa Wihuri-konsernia. Jerkku on työskennellyt aiemmin Teknisen Kaupan palveluksessa.

Nyt tuntuu juuri oikealta hetkeltä palata konserniin, kuin ympyrä sulkeutuisi. Wihuri edustaa minulle vahvoja suomalaisjuuria sekä ensiluokkaista palvelua sekä tuotteita. Marine Diesel Finland on ainutlaatuinen toimija, jonka ohjaimiin tartun ylpeydellä”, sanoo Jerkku.

MAN