Sandvik Mining and Rock Solutions esittelee sähkökäyttöisen konseptiporauslaitteen maanpäälliseen poraukseen. Uudessa konseptilaitteessa yhdistyy tulevaisuuden porauslaitteiden edistyksellisiä teknologioita, jotka tukevat avolouhinnan vastuullisuutta ja energiatehokkuutta erityisesti urbaaneissa ympäristöissä.
Konseptiporauslaite on monipuolinen teknologia-alusta, jonka avulla havainnollistetaan edistyksellisimpiä ja vastuullisia teknologioita, jotka ovat jo käytössä tai tulossa pian käyttöön. Uutuusarvo liittyy näiden teknologisten etujen siirtämiseen ensimmäistä kertaa maanpäälliseen poraukseen, mutta ne ovat jo koeteltuja maanalaisissa porauslaitteissa ja lastauskoneissa. Konseptiporauslaitteessa ratkaisuja pääsee tarkastelemaan konkreettisesti yhdessä ja samassa koneessa, mikä luo hyvän pohjan keskusteluille asiakkaan todellisista tarpeista sekä mahdollisuuksista vastata niihin huomispäivän tuotteiden teknologiaratkaisuilla.
Urakoitsijoille ja infrarakentajille asetetaan yhä tarkempia, usein määrällisiä vastuullisuustavoitteita, jotka liittyvät esimerkiksi sähköiseen voimansiirtoon, energiatehokkuuteen ja päästö- tai melurajoituksiin. Jos toimijat eivät pysty vastaamaan vaatimuksiin, ne voivat jäädä projektien ulkopuolelle, etenkin julkisissa kilpailutuksissa. Konseptiporauslaitteellaan Sandvik haluaa näyttää tulevaisuuden suuntaa ja esitellä tehokkaita, vastuullisia ratkaisuja näihin haasteisiin. Porauslaitteessa esiteltäviä teknologioita ovat muun muassa sähköistetty voimansiirto ja useat päästöjen vähentämisteknologiat. Ratkaisujen perimmäisenä tavoitteena on parantaa energiatehokkuutta ja vähentää melu-, hiukkas- ja hiilidioksidipäästöjä.
Konseptilaitteen alustaksi valittiin kompakti, maanpäällinen CommandoTM DC300Ri -porauslaite, koska se on suosittu valinta kaupunkialueiden työmailla esimerkiksi teiden ja rautateiden rakentamisessa ja perustusten porauksessa. Konseptilaitteeseen pohjautuvat tuotekehitysprojektit voidaan kuitenkin tarvittaessa laajentaa myös isompiin porauslaitteisiin. Konseptilaitetta voidaan käyttää suoralla sähköllä ja akkupaketilla sekä hybriditilassa, jossa sähköä tuottaa pieni dieselgeneraattori. Kaikkia näitä ratkaisuja voidaan testata konseptilaitteella asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Laitteen porakone on varustettu tehokkaalla melusuojauksella.
”Voisimme tehdä itsenäisesti päätöksen, toimiiko laite suorasähköllä vai onko se pelkästään akkukäyttöinen, mutta haluamme tehdä valinnan yhteistyössä asiakkaidemme kanssa”, toteaa Sandvikin Surface Drilling -divisioonan tuotekehitysjohtaja Lauri Laihanen. ”Haluamme käydä sen vuoropuhelun, että me varmasti vastaamme asiakkaiden tarpeisiin ja taklaamme oikeita ongelmia. Tämä on asiakaslähtöinen, ei teknologialähtöinen prosessi. Teknologia on meille vain tapa täyttää asiakastarpeita. Konseptiporauslaitteessa me pystymme teknologian avulla ohjaamaan asiakkaidemme toimintaa kohti nollapäästöisyyttä, mikä on tietysti osa isompaa tarinaa ja yhtenäinen Sandvikin vastuullisuustavoitteiden kanssa.”
Sandvikin kunnianhimoisena vastuullisuustavoitteena on muun muassa puolittaa yhtiön hiilijalanjälki vuoteen 2030 mennessä. Konseptilaite tukee siirtymää vahvemmin kiertotalouteen pohjautuviin toimintamalleihin, parempaan energiatehokkuuteen ja lisäksi koko alan hiilineutraaliuteen. Keskustelu vastuullisen maanpäällisen porauksen tulevaisuudesta on käynnissä. Konseptiporauslaite tulee olemaan nähtävillä Tampereella Sandvik Mining and Rock Solutionsin syyskuussa 2022 järjestettävässä kutsuvierastilaisuudessa.
Eva-Leena Varpe, Product Manager, Sandvik Mining and Rock Solutions, puh. 040 180 1648
eva-leena.varpe@sandvik.com
www.rocktechnology.sandvik/fi