Suomen Rakennuskone Oy:n nimitysuutisia

Heikki Haapakoski on aloittanut Suomen Rakennuskoneella Jälkimarkkinointijohtajana 02.09.2024. Suomen Rakennuskoneelle Heikki tulee Lännen Tractors Oy:lta, missä hän on toiminut palveluliiketoimintapäällikkönä noin 7,5 vuotta. ”Olen todella innoissani päästessäni työskentelemään SR-O:n edustamien maailman hienoimpien maanrakennus-, materiaalikäsittely- ja kaivoskoneiden kanssa ja tutustumaan SR-O:n ammattilaisiin ja heidän työskentelyynsä.” Haapakoski on sitoutunut vahvistamaan asiakasyhteistyötä ja haluaa tavata asiakkaita myös henkilökohtaisesti. ”Tavoitteenani on edelleen kehittää asiakaskumppanuuksiamme, varmistaa asiakkaidemme tarpeiden huomioiminen ja tarjota heille parasta mahdollista palvelua kaikkialla Suomessa”, hän korostaa. Haapakoski on toiminut uransa aikana useissa erilaisissa johtotehtävissä kuten palveluliiketoimintapäällikkönä, huoltopäällikkönä, tuotetukipäällikkönä ja teknisen tuen päällikkönä. Hänelle on kertynyt kokemusta niin maanrakennus- kuin metsäkoneiden tekniikasta sekä ohjausjärjestelmistä.

Jimi Kuusi on aloittanut Suomen Rakennuskoneella huoltopäällikkönä (Pirkkala, Vantaa) 02.09.2024. Aiemmin Kuusi on toiminut erilaisissa jälkimarkkinoinnin tehtävissä henkilöautopuolella. Siellä hän on toiminut mm. huoltoneuvojana, takuukäsittelijänä sekä huoltopäällikkönä. Viimeisin työtehtävä on ollut työkonepuolella missä hän on vastannut Wihuri Oy Teknisen Kaupan ja Real Machineryn Lempäälän toimipisteen jälkimarkkinoinnin toiminnoista palvelukeskuspäällikön roolissa. ”Hienoa päästä mukaan Suomen Rakennuskoneen tiimiin edustamaan laadukkaita brändejä. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan paremmin Suomen rakennuskoneen henkilöstöön ja asiakkaisiin. Tavoitteena on, että asiakkaat tulevat saamaan parasta mahdollista palvelua ja saadaan tuotettua näiden kautta myös lisäarvoa asiakkaille.” 

Timo Siironen on aloittanut Suomen Rakennuskoneella kuljettajakouluttajana 02.09.2024. Siirosella on pitkä tausta konekuljettajana ennen käyttökouluttajan uran alkua. Käyttökouluttajana Siironen on ehtinyt toimia jo 16 vuoden ajan, kahdella eri maahantuojalla. Suomen Rakennuskoneella Siironen tulee vastaamaan tarvittaessa koneiden perusperehdytyksestä luovutustilanteissa, koneiden esittely- ja koekäytöistä, lisäkoulutuksista perustuen koneen käyttöhistoriadataan, työskentelytekniikka- ja turvallisuuskoulutuksista sekä taloudellisen ajon koulutuksista. Siironen toimii pääyhteyshenkilönä valmistajan ja kuljettajan välillä. ”Kentällä tavataan”, Siironen kiteyttää.

Suomen Rakennuskone Oy (SR-O) on 1992 perustettu maailman toiseksi suurimman maarakennus- ja kaivoskoneiden valmistajan Komatsun valtuutettu maahantuoja Suomessa. Maahantuonti merkitsee koneiden myynnin lisäksi osallistumista huollon sekä varaosa- ja varustepalvelujen kautta koneiden elinkaarikustannusten ja parhaan tuottavuuden suunnitteluun asiakkaiden yhteistyökumppanina. Kumppanuuteen kuuluu konehankinnan ja jälkipalveluiden lisäksi erilaisten rahoitusmallien ja vakuutusratkaisujen löytäminen asiakkaille. Suomen Rakennuskoneelle tuloksen tekeminen on yhteinen asia.

Toiminnan ydin Suomen Rakennuskoneella on tarjota asiakaslähtöinen kokonaisratkaisu maarakennus-, teollisuus-, ja kaivosyrityksille. Suomen Rakennuskone Oy on osa vakavaraista kansainvälistä Sumitomo Corporation -monialakonsernia.

MAN