Takasella yli 40 vuotta luotettavia Iveco-kilometrejä

Takasen suvun kuljetusyrityksellä on jo 40-vuotinen matka taivallettuna Ivecolla. Myös Niemi-Korven kanssa kuljettu yhteinen matka on pitkä, sillä Jorma Takanen teki Esa Niemi-Korven kauppaa jo 1980-luvulla. Pitkä taival Ivecon ja Niemi-Korven kanssa jatkuu edelleen, sillä tänä päivänä kolmannen polven yrittäjä Tero Takanen operoi Niemi-Korvelta hankitulla Iveco X-WAY -kuorma-autolla.

Kuljetus Takasen juuret ulottuvat aina 1950-luvulle, jolloin Väinö Takanen aloitti kuljetusyrittäjänä. Tarina jatkui toisessa polvessa Jorman toimesta. Vuonna 2012 tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä tämä sieviläisyritys on nyt jo kolmannen polven yrittäjän Tero Takasen omistuksessa, Team Takanen Oy -nimisenä. 

Takanen on tehnyt Iveco-kauppoja Niemi-Korven kanssa 1980-luvusta alkaen. Kuvassa Esa Niemi-Korpi (vas.) luovuttaa uutta Ivecoa Jorma ja Sisko Takaselle 28.2.1998. 

Tänä päivänä Team Takasta työllistävät tele- ja tuulenmittausmastojen kuljetukset ja asennukset. 

– Isot mastot 30 metriin asti teemme omalla nosturiautollamme, siitä eteenpäin ne tehdään aina 200 metriin asti helikopteriasennuksina, kertoo Tero Takanen.

– Työtilanteemme on tällä hetkellä varsin hyvä, nostotöitä on jo vuoden loppuun asti. Erikoistumalla erotumme kilpailijoistamme eduksemme ja yhteistyökumppaneillamme on hyvä näkemys asioista, ja niistä pystytään yhteistyössä sopimaan.   

44 vuotta Ivecolla

Jos on Takasen yli 70-vuotinen historia hieno yritystarina, on poikkeuksellisen pitkä myös yrityksen Iveco-merkkiuskollisuus. – Ensimmäisen 3-akselisen Fiat-Iveco-täysperäauton isäni Jorma osti vuonna 1980. Myös Niemi-Korven Esan kanssa isä on tehnyt Iveco-kauppoja jo 1980-luvusta lähtien, valaisee Tero Takanen historiaa.

Yhteistyö Niemi-Korven kanssa on kantanut sukupolvien yli, sillä hienoa yhteistyötarinaa jatkavat toisessa polvessa Tero Takanen ja Miika Niemi-Korpi.

Iveco-laatuun Takanen on luottanut vuodesta 1980 lähtien. Kuvassa vuonna 1984 hankittu uusi Iveco.

Nyt Takasella on käytössään jo kahdestoista Iveco. – Kaikki automme vuodesta 1980 asti, lukuun ottamatta yhtä autoa, ovat olleet Ivecoja. Tuo yksi poikkeus oli Volvo, ja sekin hankittiin Niemi-Korvelta, kun juuri sen hetken tarpeeseen ei ollut saatavilla sopivaa nosturiautoa Ivecona, kertoo Takanen.

– Ivecoissamme on ollut todella vähän vikoja, ne ovat toimineet erittäin hyvin. Matkan varrella on ollut kaksi isompaa ongelmaa: moottoririkko vuonna 1988 kuten nyt myös tässä uudessa autossa. Esimerkiksi edellinen Ivecomme oli meillä seitsemän vuotta. Ainoat viat tuona aikana olivat NOx-anturi, lämmityslaitteen ja startin moottori sekä telikäännössä hydrauliletku. Ensimmäisen AdBlue-järjestelmällä varustetun Ivecomme ostimme vuonna 2008, eikä niissäkään ole ollut huolia, kiittelee Takanen.

Takanen on kulkenut Ivecoillaan kehityksen eturintamassa. – Ensimmäisen ohjaavalla telillä varustetun Ivecomme hankimme vuonna 1998. Siitä lähtien on myös kytkinpoljin ollut pois kaikista Ivecoistamme.

Uudessa Ivecossa on 35 tnm peräasenteinen Palfinger-nosturi.

Uusi X-WAY 37 tnm nosturilla

Takanen ajoi edellisellä Ivecollaan (HI-WAY) seitsemän vuotta. Vuoden vaihteessa arsenaaliin hankittiin uusi neliakselinen Iveco X-WAY. Auto on varustettu peräasenteisella ympäripyörivällä 37 tnm Palfinger-nosturilla. – Nosturissa on kuusi jatkoa sekä 4-jatkoinen jibi. Peräasenteinen nosturi on harvoin yli 25 tnm. Tällä 37 tnm peräasenteisella asensimme esimerkiksi 8,5 tonnin reaktorin. Tuo homma ei olisi onnistunut vastaavan kokoisella etuasenteisella nosturilla. Peräasenteisen nosturin ulottuvuus riittää myös hyvin esimerkiksi metsäautoteillä operoidessa. Lisäksi kuljetuskapasiteetti ei kärsi, kuten etuasenteisella nosturilla. Nyt kantavuutta tässä uudessa Ivecossamme on yli 40 tonnia, avaa Takanen järeän peräasenteisen nosturin etuja.

– Aina autoja hankkiessamme kartoitamme muutkin vaihtoehdot. Tämän X-WAY:n hankinnassa puntaroimme hankintaa kahden merkin välillä. Saimme tässäkin kohtaa Niemi-Korvelta selkeästi kokonaistaloudellisimman tarjouksen ja jälleen kerran Iveco-kaupat kättelimme.

– Homma on toiminut Niemi-Korven kanssa moitteettomasti. Luottamus on molemminpuolista ja homma toimii. Yhdet puheet – mitä sovitaan, se pitää. Esimerkiksi kahden viimeisen auton oston kohdalla nimiä papereihin raapusteltiin vasta rahoitusvaiheessa. Iso osuus tässä yhteistyössä on myös Niemi-Korven edustamalla tuotteella, Ivecolla. Merkki on osoittautunut luotettavaksi, kilpailukykyiseksi ja kaikin puolin käyttötarkoituksiimme sopivaksi, päättää Takanen.

Tero Takanen ja tänä vuonna hankittu Iveco X-WAY, joka on järjestyksessään jo yrityksen kahdestoista Iveco.
MAN