TMK Energiakoura Oy järjestää avoimet ovat ja tuotejulkistuksen yrityksen tehtaalla Hankasalmella pe 30.10.2020 klo 12-19

TMK Energiakouran uuden tehtaan avajaisista ja toiminnan aloituksesta on kulunut pian vuosi, jota yritys juhlistaa pitämällä avoimien ovien päivän perjantaina 30.10.2020 Hankasalmella. Tapahtuma alkaa kello 12.00 yrityksen myydyimmän mallin TMK 300, sarjanumerolla #2000, valmistuneen kouran luovutuksella. Tilaisuutta juhlistetaan täytekakkukahveilla.

Kyseinen koura luovutetaan Ylä-Savon Ammattiopistolle osana heidän EU-hankettaan, jonka he esittelevät tilaisuudessa. Näytillä on myös muuta hankkeeseen kuuluvaa kalustoa, joihin tutustuminen onnistuu kätevästi TMK:n pihamaalla.

Luvassa on myös uusi tuotejulkistus, josta kerrotaan paikan päällä.

Yrityksen tuotantoon ja toimitiloihin vieraat pääsevät tutustumaan opastettujen tehdaskierrosten avulla ja energiapuukouran varsinaiseen toimintaan lisävarusteineen työnäytösten merkeissä klo 14 alkaen tehtaan välittömässä läheisyydessä. Lisäksi paikalla on monipuolisesti myös yhteistyökumppaneidemme kalustoa.

Tapahtuman tarkemmat tiedot ja vahvistetut osallistujat löytyvät maanantaista 19.10. lähtien verkkosivujen uutisosiosta osoitteesta www.tmkenergiakoura.fi.

 

Lisätiedot
Jukka Kouko puh. 0400 933 441 jukka.kouko@energiakoura.fi
www.tmkenergiakoura.fi

MAN