Uusi Hyundai terävöittää jälleen Teräväisen tekemistä

Koneurakointi Teräväinen Oy hankki vuoden alusta lisää tehoa pienemmän kokoluokan konearsenaaliinsa kuusitonnisella Hyundai R60CR-9A:lla. Isoa riskiä Teräväinen ei konetta hankkiessa ottanut, sillä nyt hankittu kone on järjestyksessään jo kuudes Hyundai yritykselle.

Koneurakointi Teräväinen Oy hankki vuoden alusta lisää tehoa pienemmän kokoluokan konearsenaaliinsa kuusitonnisella Hyundai R60CR-9A:lla. Isoa riskiä Teräväinen ei konetta hankkiessa ottanut, sillä nyt hankittu kone on järjestyksessään jo kuudes Hyundai yritykselle.

Viime vuonna 10-vuotistaivaltaan viettänyt Koneurakointi Teräväinen Oy on maanrakennustöihin erikoistunut kaivuuliike Mäntsälästä. Yritys toteuttaa vaativatkin kaivuutyöt asiakkaan tarpeiden mukaan. Teräväisten veljesten, Tonin ja Tommin, yrityksen pääkallopaikka on Mäntsälä, mutta toimialue kattaa koko Uudenmaan alueen. – Olemme toteuttaneet toimeksiantoja myös kauempana, joten ota ihmeessä yhteyttä, vaikka kohde sijaitsisi kauempanakin, sanoo Toni Teräväinen.

Monipuoliset palvelut

Teräväisten palvelut kattavat maanrakennustyöt varsin laajasti, mm. kunnallistekniset työt,

omakotitalojen pohjien kaivuut ja pihojen kaivuutyöt sekä salaojitus. – Teemme omakotitalojen pohjatöiden lisäksi myös ulkorakennusten, varastojen ja autotallien pohjatyöt. Myös teollisuushallien vaatimat maanrakennustyöt kuuluvat palveluvalikoimaamme. Työskentelemme aina huolellisesti ja sovitun aikataulun mukaan, valaisee Teräväinen.

Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluvat myös lumityöt sekä katujen auraus, hiekoitus ja puhdistus. – Tänä talvena onkin lumitöitä riittänyt vähintäänkin riittävästi, mutta hyvällä kalustollamme isommatkin lumiryöpyt selätetään, lupaa Teräväinen.

Monipuoliset palvelut ovat pitäneet Teräväisten yrityksen mukavasti leivässä kiinni. – Toimintamme ja sitä myöten liikevaihtommekin on viimeiset kolme vuotta ollut hyvässä kasvussa. Tälläkin hetkellä tilanne on hyvä ja kesän työtkin on jo sovittu, iloitsee veljeksistä nuorempi eli Tommi.

Hyundai, Hyundai, Hyundai…

Teräväisen konearsenaalin runko muodostuu tällä hetkellä kolmesta kaivukoneesta sekä muutamasta traktorista ja parista kiinteistötraktorista.

Koneurakointi Teräväinen Oy:n luottomerkiksi on vuosien varrella valikoitunut Hyundai, joita yritys on hankkinut Suomen Telakoneelta kuusi kappaletta. Myös Chieftain-lavetti on tarttunut matkaan Suomen Telakoneen valikoimista.

Tällä hetkellä kaikki kolme rivissä olevaa kaivukonetta on Hyundai-merkkisiä. Viimeisin uusi Hyundai saapui Teräväisen rivistöön tammikuun alussa. Kone kantaa mallimerkintää R60CR-9A ja se asettuu kokoluokaltaan kuudentonnin painoluokkaan. Kaksi muuta yrityksen Hyundaita ovat 14 tonnin kokoluokan koneita, tuoreita nekin, sillä toinen niistä liittyi Teräväisen rivistöön vuosi sitten ja toinen on palvellut yrityksen urakoissa kolme vuotta. Kaikki Teräväisen kaivukoneet on varustettu rototilteillä. – Pyörittäjät on tätä nykyä oltava koneissa. Ilman niitä ei pärjää, eikä ilman pyörittäjiä oikein saakaan urakoita, sanoo Tommi Teräväinen.

– Hyundai on ollut meille luottomerkki. Koneissa ei ole ollut murheita ja ne toimivat luotettavasti – yksinkertaisesti varmatoimisia laitteita. Taas tämän uusimman kuusitonnisen kanssa päädyttiin Hyundaihin. Edellinen pikkukoneemme oli viisitonninen ja tämä uusi tonnin painavampi Hyundai soveltuu meidän urakoihimme paremmin. Montaa merkkiä kartoitimme tätäkin hankittaessa, mutta tällä kertaa vaakakuppi kääntyi Hyundaihin. Hyundai R60CR-9A:n hinta oli kohdallaan ja merkki on kaiken kaikkiaan kehittynyt merkittävästi vuosien varrella. Esimerkiksi 7-sarjalaisista hydrauliikka on mennyt eteenpäin reilusti ja näissä 9A- ja HX-sarjan Hyundaissa onkin todella hyvä hydrauliikka, kertoo Toni Teräväinen.

– Koneiden ominaisuuksien ja kilpailukykyisten hintojen lisäksi Hyundain jälkimarkkinointitoiminnot Suomen Telakoneen hoitamina toimivat hyvin. Telakoneelta saatava tekninen tuki ja hyvä palvelu ansaitsevat kiitokset. Kiitos hyvästä palvelusta kuuluu etenkin Kalle Jalasjoelle, Jari Pajuselle ja varaosien pojille. Meillä on hyvä tuntemus Hyundaista myös huoltonäkökohtia ajatellen. Kun teemme perushuollot koneisiin itse, on hyvä, että kaikki koneet ovat samaa merkkiä. Näin esimerkiksi perustarvikkeet kuten suodattimet löytyvät aina hyllystä eikä meillä tarvitse olla isompaa varastoa erimerkkisten koneiden suodattimia. Etua tuo myös se, että tunnemme ja tiedämme tarkkaan kauanko Hyundain huollot tuttuna merkkinä vievät aikaa, luettelevat veljekset syitä merkkiuskollisuuteensa.

Koneet Koneurakointi Teräväinen Oy vaihtaa 6000 – 8000 tunnin välein uusiin. – Kun kalustoa päivittää 5 – 6 vuoden välein, tekeminen on turvallista ilman remontteja. Koneet pidämme aina ajan tasalla ja tämä on tärkeää jo lainsäädännönkin puitteissa eli myös tilaajat vaativat tekijöiltään uudenaikaista kalustoa, selvittää Toni Teräväinen.

 

Lisätiedot
Koneurakointi Teräväinen Oy Toni Teräväinen, puh. 050 524 9308 Hyundai-koneista: Suomen Telakone Oy, puh. 03 424 0200,
www.koneurakointiteravainen.fi
www.telakone.com