Tasavallan presidentti on 1.12.2017 myöntänyt vahtolaisen VAK Oy:n perustajalle Lassi Virtaselle teollisuusneuvoksen arvonimen.
Lassi Virtasen menestystarina alkoi hänen isänsä sepänpajasta, jossa hän viihtyi jo lapsena niin hyvin, että isä kiinnitti pikku-Lassia varten oman kahvan pajan oveen, jotta poika pääsi seuraamaan isän työntekoa aina, kun halusi.
Isä kuoli liian varhain, Lassin ollessa 12-vuotias. Hän ehti kuitenkin juurruttaa poikaansa työnteon ja ahkeruuden arvon. 19-vuotiaana, vuonna 1972, Lassi Virtanen perusti samaan pajaan autokoriverstaan, josta on 45 vuodessa kasvanut yksi Pohjoismaiden suurimmista raskaan liikenteen kuljetuskaluston valmistajista.
Tänä vuonna VAK-konsernin liikevaihto on lähes 80 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 500 ihmistä. Yritys on Suomessa eristettyjen kuormatilojen ja perävaunujen markkinajohtaja. Tytäryhtiö VAK Huoltopalvelut Oy huoltaa ja korjaa kuljetuskalustoa kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomen. Lisäksi VAK-konsernilla on Ruotsissa toimipiste ja myyntiyhtiö VAK Sverige. Noin kolmannes VAK:n tuotannosta menee vientiin.
Jo lapsena opittu työn arvo, ahkeruus ja halu palvella asiakkaat parhaalla mahdollisella tavalla ovat vieneet Virtasen yritystä aina eteenpäin. Koko historiansa ajan yritys on henkilöitynyt voimakkaasti Lassi Virtaseen, jonka osaaminen yhdessä Pelle Peloton -henkisen kekseliäisyyden ja luovuuden kanssa on taannut toimivat ratkaisut kaikenlaisiin kuljetustarpeisiin.
1990-luvun lamavuosia lukuunottamatta VAK Oy on kasvanut tasaisesti. Yritystoiminnasta syntyneillä voitoilla ei ole juhlittu, vaan ne on käytetty yrityksen hyväksi tuotantotilojen ja konekannan uusimiseen sekä huoltoverkoston kehittämiseen. 2010-luvun pitkä taantumakaan ei lannistanut Lassi Virtasta: muiden jarrutellessa investointeja hän kehitti tuotantoa ja rakensi muun muassa pohjoismaisittain ainutlaatuisen korielementtitehtaan. Investointien ansiosta yritys on voinut kasvaa nykyisiin mittoihinsa.
Kyläsepän paja, josta kaikki sai alkunsa, säilyi VAK:n pihapiirissä aina viime vuoteen asti, jolloin tehtaan kasvu pakotti purkamaan historiallisen rakennuksen. Pajan pääty ja legendaarinen ovi kahvoineen säästettiin ja ne toivottavat edelleen kävijät tervetulleiksi tehdasalueelle.
Alueellinen ja valtakunnallinen vaikuttaja
Lassi Virtasen valtakunnallinen työ kuljetuskaluston kehittämiseksi ja uusien innovaatioiden luomiseksi tunnetaan alalla hyvin. Lassi Virtasella ja VAK:lla on ollut merkittävä rooli esimerkiksi HCT-ajoneuvoyhdistelmien (High Capacity Transport) kehittämisessä. Nykyistä suuremman kapasiteetin yhdistelmillä pyritään pienentämään kuljetuskustannuksia sekä vähentämään haitallisia ympäristövaikutuksia.
VAK-konsernille ja Lassi Virtaselle on myönnetty Varsinais-Suomen maakunnallinen yrittäjäpalkinto vuonna 2008 sekä Entrepreneurial Spirit of Turku Award -palkinto vuonna 2010.
Ruskolla VAK-konserni on paikkakunnan ylivoimaisesti suurin työnantaja. Lassi Virtanen ja VAK-konserni ovat kasvuorientoitumisellaan vaikuttaneet merkittävästi Ruskon paikallistalouden kehitykseen ja yritysilmapiiriin. Virtanen on ollut perustamassa Ruskon ja Vahdon yrittäjäyhdistystä vuonna 1981 ja toiminut yhdistyksen hallituksen jäsenenä vuoteen 1990 saakka.
Arvonimen myönsi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
VAK Oy:n hallituksen puheenjohtaja
Lassi Virtanen, puh. 0500 822 153
VAK Oy:n toimitusjohtaja
Matti Virtanen, puh. 020 7656 304