80-tonninen Doosan Suomeen

Doosan on saavuttanut vahvan aseman Suomen maanrakennus-konemarkkinoilla. Nyt merkki tavoittelee menestystä myös raskaamman pään markkinoista esittelemällä uuden 7-sarjaa edustavan Doosan DX800LC-7 -kaivukonemallin. Tästä uudesta 80-tonnisesta suomalaiset saavat maistiaiset ensimmäisten joukossa keväällä maahamme saapuvan demokoneen myötä.

Doosan on saavuttanut vahvan aseman Suomen maanrakennus-konemarkkinoilla. Nyt merkki tavoittelee menestystä myös raskaamman pään markkinoista esittelemällä uuden 7-sarjaa edustavan Doosan DX800LC-7 -kaivukonemallin. Tästä uudesta 80-tonnisesta suomalaiset saavat maistiaiset ensimmäisten joukossa keväällä maahamme saapuvan demokoneen myötä.

Doosania Suomessa edustavan RealMachineryn myyntijohtaja Matti Salmisen mukaan DX800LC-7 konetta tullaan demoamaan kevään aikana kolmella paikkakunnalla. Ensimmäiset koeajot tälle Doosanin uusimmalle seiskasarjalaiselle tullaan järjestämään Tampereen alueella. ­­

– Tästä suuntaamme etelään ja kolmas koeajotapahtuma järjestetään Pohjois-Suomessa. Tarkemmista aikatauluista ja koeajopaikoista tulemme informoimaan tarkemmin kiertueaikataulun varmistuessa, valaisee Salminen.

Koeteltua tekniikkaa

Doosan-mallisto on valloittanut tähän mennessä Euroopan markkinoita 50 tonnin kokoluokkaan asti. – Aasiassa Doosan on tunnettu koneistaan 70 tonnin kokoluokkaan asti. Nyt tätä koeteltua tekniikkaa haluttiin laajentaa edelleen 80 tonnin luokkaan, kertoo Salminen.

Voimakas ja taloudellinen

Doosan DX800LC-7 -mallin suunnittelun punaisena lankana on ollut voima. – Doosanin uusi 80-tonninen on erittäin tehokas kone, joka pärjää varmasti voimiensa ja muidenkin ominaisuuksiensa puolesta kilpaileville huippumerkeille. Tehoja koneessa tuottaa markkinoiden kärkeä edustava moottoriteknologia Perkins 2506D. Tämän voimanpesän maksimitehot on otettu ulos optimoimalla ominaisuudet toimimaan ideaalisesti keskenään. Näistä asioista puhuttaessa on kyseessä hyvin pienien nyanssien huomioiminen ja hiominen, esimerkiksi virtauksien priorisoiminen, lastauskulmat jne. Nämä asiat kokenut valmistaja Doosan hallitsee. Yhtenä maailman kärkeä edustavana valmistajana Doosan osaamisestaan ylpeänä varmasti tuo uuden huipputuotteen myös 80-tonnisten luokkaan, vakuuttaa Salminen.

Polttoainetaloudellinen

– Viime vuosina on ollut selvästi havaittavissa koneiden kokoluokan kasvu. Doosan on myyntitilastojen kärjessä pyöräalustaisissa sekä lyhytperäisissä 25 tonnin kokoluokassa. Lyhytperäisten kokoluokassa 15 – 25 tn ostajan vaakakuppi yhä useammin kallistuu 25-tonniseen. Sama suunta on nähtävissä pitkäperäisissä kaivukoneissa, jossa kokoluokka on kääntymässä 21 tonnisista 30 tonnisiin. Tämä johtuu pitkälti kehittyneestä polttoainetaloudesta; tänä päivänä 30 tonninen kone vie saman verran polttoainetta kuin 21 tonninen muutama vuosi sitten, arvioi Salminen.

Myös Doosanin uudessa 80 tonnisessa näkyy sama kehityssuunta.

– DX800LC-7 -kaivukoneella pääsee jopa alle 35 l/h kulutuksiin, maksimissaan kone vie 50 l/h. Näin alhaiset kulutuslukemat avannee uusia käyttäjäkuntia tälle uudelle Doosanille mm. isojen maanrakennusurakoiden tehokoneena ja kaivosten apukoneena. Järeänä kivikoneena DX800LC-7 on todellinen täsmäase, näkee Salminen.

7-sarjan menestyspolulle

Doosan DX800LC-7 tulee jatkamaan aiemmin esiteltyjen pienempien 7-sarjalaisten viitoittamalla tiellä. – Uusien 7-sarjalaisten huippuunsa hiotut ominaisuudet ovat vakuuttaneet myös suomalaiset ja 7-sarja onkin ollut todellinen menestys. 7-sarjan ominaisuuksista on kiitelty erityisesti tarkkaa sekä miellyttävää huippuhydrauliikkaa. Myös kuljettajakeskeisen mukavan ohjaamon alhainen melutaso on saanut kiitosta. DX800LC-7 tulee jatkamaan tällä samalla polulla järeässä kokoluokassa, kertoo Salminen.

Uusille asiakassegmenteille

Salmisen mukaan yli 50-tonnisia koneita myydään Suomessa vuositasolla keskimäärin muutama kymmenen ja 70 – 80 tonnin kokoluokan koneita alle kymmenen kappaletta. Silti Salminen näkee uuden 80-tonnin kokoluokan tärkeänä päänavauksena kohti isompia kokoluokkia sekä valmistajalle että RealMachinerylle. – Suomessa on aktiivisessa käytössä nelisentuhatta Doosania, eikä uusi 80-tonninen tule tätä lukumäärää merkittävästi kasvattamaan. Siitä huolimatta malli on meille erittäin tärkeä. Kovasti odottamamme DX800LC-7 laajentaa tarjontaamme järeässä päässä ja isompi kokoluokka avaa meille uusia asiakassegmenttejä mm. kaivosteollisuudessa.

– Kone saapuu Suomeen huhtikuun aikana ja odotamme innolla sen esittelyä asiakkaille. Kannattaa ehdottomasti tulla demokiertueelle koittamaan ja kokemaan markkinoiden uusinta ja terävintä teknologiaa tässä kokoluokassa, kehottaa Salminen.

 

Lisätiedot
Myyntijohtaja Matti Salminen puh. 0400 912 770
www.realmachinery.fi