Infrahuoltoon liittyviä koneita ja laitteita maahantuova Konevel hakee vahvaa kasvua. Voimakkaasti alan toimintatapoja uudistava yhtiö laajentaa toimintaansa Etelä-Suomessa ja panostaa maahantuonnin rinnalla vuokrausliiketoimintaan ja omaan tuotekehitykseen. Uutena toimitusjohtajana 1.8. aloittanut Mikko Jääskeläinen tuo yhtiöön vankkaa näkemystä liiketoiminnan strategisesta kehittämisestä.
Infrahuollon koneita ja laitteita tarjoava Konevel Oy on kasvanut kymmenessä vuodessa vaikuttajaksi, joka pyrkii päämäärätietoisella otteella uudistamaan alansa toimintatapoja. Iisalmelaislähtöinen yritys laajensi hiljattain toimintaansa Etelä-Suomessa avaamalla uuden toimipisteen Tuusulaan. Elokuun alussa uutena toimitusjohtajana aloitti it-alan johtotehtävissä pitkään toiminut Mikko Jääskeläinen, joka tuo yhtiöön niin jykevää strategista näkemystä kuin alan ulkopuolista tuoretta näkökulmaakin.
Ohjelmistot kauhoihin vaihtanut Jääskeläinen on yksi Attido Oy:n kolmesta perustajajäsenestä. Vuonna 2001 perustettu ohjelmistoyhtiö kasvoi omistajiensa käsissä yli sata henkilöä työllistäväksi yritykseksi, ja Jääskeläinen vaikuttaa yhä Attidosta vuonna 2019 omaksi yhtiökseen irrotetun Aico Groupin hallituksessa. It-uran varrelta tuttuja ovat niin toimitusjohtajan, operatiivisen johtajan kuin konsultinkin roolit.
– Hakuprosessin loppusuoralle yltäneistä johtajakandidaateista Mikosta tuli vahva tunne: tässä on henkilö, jonka kanssa tulemme hyvin toimeen, mutta joka pystyy myös haastamaan meitä, Konevelin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Kimmo Kärki luonnehtii valintaa.
Tavoitteena poikkeuksellinen asiakaskokemus
Jääskeläinen lähtee puunaamaan Konevelin prosesseja entistäkin kirkkaammiksi.
– Aikaisemmassa työmaailmassani kaikki toiminta oli hyvin automatisoitua ja järjestelmäorientoitua. Valjastimme myös datan liiketoiminnan tehokkaaksi tueksi. Saaduista opeista voi taatusti ammentaa paljon tänne perinteisemmällekin alalle, Jääskeläinen sanoo.
Samalla hän korostaa asiakaskokemuksen merkitystä erottumistekijänä.
– Haluamme erottautua palvelulla ja rakentaa systemaattisesti mahdollisimman hyvää asiakaskokemusta. Jos vaikkapa asiakkaallamme hajoaa kone Mäntsälässä, meiltä lähtee kaveri paikan päälle korjaamaan sen. Ja jos korjaus kestää pidempään, takaamme asiakkaan töiden jatkumisen tarjoamalla tilalle väliaikaisen laitteen, Jääskeläinen luonnehtii.
– Kattoteema kaikelle tulevalle tekemiselle voisi olla uudistaminen: se, miten tässä bisneksessä voidaan toimia vielä tehokkaammin ja modernimmin.
Kasvua vuokraustoiminnasta ja omasta tuotekehityksestä
Tuusulaan hiljattain uuden toimipisteen avannut yhtiö tavoittelee entistä vahvempaa jalansijaa eteläisestä Suomesta. Uudellemaalle tullaan keskittämään muun muassa vuokrakoneliiketoimintaa ja varaosapalveluita.
– Alueella on runsaasti kausiluontoisia toimijoita, joille tarvelähtöinen kaluston vuokraaminen on järkevin ratkaisu. Ja vanha totuushan on, että kannattaa mennä sinne missä on kilpailua, Jääskeläinen naurahtaa.
Konevel Oy:n asiakaskunta koostuu muun muassa maarakentamisen, kiinteistöhuollon, viherrakentamisen ja viemäröintialan toimijoista. Oma asiakasryhmänsä ovat myös kunnat ja kaupungit. Yksinoikeudella useita tuotemerkkejä kuten Rotar, Rom BV, Tokvam, D and A ja Seppi M edustava yhtiö pyrkii kaikessa toiminnassaan laadun varmistamiseen. Yritys on ottanut askelia myös oman tuotekehityksen suuntaan.
– Tähtäämme kaikessa toiminnassamme siihen, että asiakkaamme pystyvät työskentelemään entistäkin tehokkaammin ja tekemään siten parempaa tulosta, Kimmo Kärki sanoo.
Lisätiedot
Toimitusjohtaja Mikko Jääskeläinen, puh. +358 40 843 3292, mikko.jaaskelainen@konevel.fi
Hallituksen puheenjohtaja Kimmo Kärki, puh. +358 50 490 0085, kimmo@konevel.fi