RealMachinery panostaa voimakkaasti after sales -palveluihin

RealMachineryn kasvutarina hakee vertaistaan. Yritys on alle 10 toimintavuotensa aikana kasvanut lähes 100 miljoonan euron liikevaihdon konekonserniksi. Yksi yrityksen menestyksen kulmakiviä on elinkaariajatteluun pohjautuva toimintamalli ja tälläkin hetkellä tärkeimpiä painopistealueita ovat jälkimarkkinointipalveluiden edelleen kehittäminen, jota varten RealMachineryn vahvuuteen liittyi syyskuussa huoltojohtajan vastuita hoitamaan pitkän kokemuksen tältä saralta omaava Pekka Lehtinen.

RealMachineryn kasvutarina hakee vertaistaan. Yritys on alle 10 toimintavuotensa aikana kasvanut lähes 100 miljoonan euron liikevaihdon konekonserniksi. Yksi yrityksen menestyksen kulmakiviä on elinkaariajatteluun pohjautuva toimintamalli ja tälläkin hetkellä tärkeimpiä painopistealueita ovat jälkimarkkinointipalveluiden edelleen kehittäminen, jota varten RealMachineryn vahvuuteen liittyi syyskuussa huoltojohtajan vastuita hoitamaan pitkän kokemuksen tältä saralta omaava Pekka Lehtinen.

-Olen mm. toiminut 15 vuotta jälkimarkkinointipalveluiden johtotehtävissä työkoneiden toimialalla aiemmassa työhistoriassani. Kun nyt tarjoutui mahdollisuus liittyä RealMachineryn hienoon kehitystarinaan, halusin ehdottomasti tarttua tähän tilaisuuteen. Tunnen alan hyvin ja after sales -toimintoihin liittyvät haasteet ja mahdollisuudet. RealMachineryn huolto- ja korjaamoliiketoiminnan johtajana kykenen hyödyntämään pitkää kokemustani tällä sektorilla ja lähden innolla hyödyntämään tätä vuosien varrella karttunutta osaamistani RealMachineryn jälkimarkkinointitoimintojen kehittämisessä, kertoo Lehtinen.

Hyvät ajatukset käytäntöön

Lehtisen mukaan RealMachineryn jälkimarkkinointitoimet ovat hyvällä mallilla, mutta hän haluaa edelleen tehostaa ja kehittää tätä sektoria. – Täällä on erinomainen porukka, jolla on hyviä ajatuksia ja ideoita, joita täytyy entistä tehokkaammin tuoda käytännön toimintaa tehostamaan. Yhteistyön merkitys organisaatiossa on siis avainasemassa ja mm. kehitysaskeleet asentajien näkökulmista otetaan tosissaan huomioon ja viedään soveltuvilta osin käytäntöön ilman rajoitteita. Tulemme jatkossa hyödyntämään entistä enemmän myös digitalisaation mukanaan tuomia mahdollisuuksia toiminnassamme.

Pienillä asioilla iso merkitys

– RealMachinery haluaa olla alan asiakaslähtöisin toimija ja aktiivinen asiakasyhteistyö onkin toiminnassamme avainasemassa. Asiakas saa meidän kanssamme toimiessaan täydellisen palvelun koko koneen elinkaaren ajan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että olemme tarkasti tietoisia asiakkaan toiminnasta ja tarpeista. Pienillä asioilla on iso merkitys, kuten meidän täytyy muistaa kysyä aina vaikka yhden koneen korjauksen yhteydessä, onko asiakkailla muita tarpeita, linjaa Lehtinen.

Sata osaajaa after sales -toimissa

RealMachinery on kasvanut noin 180 ammattilaista työllistäväksi konekonserniksi. Tästä osaajajoukosta 100 työskentelee jälkimarkkinointipalveluissa. After sales -palvelutiimi muodostuu varaosapalveluiden ammattilaisista, toimihenkilöistä ja toimipisteiden asentajista sekä kenttähuoltomiehistä.

Jatkuvaa oppimista

Tunnettua on, että konealan osaajille myös huoltopuolella, on iso tarve. – Nopeasti kasvanut RealMachinery on onnistunut erittäin hyvin löytämään ammattilaisia huolto- ja korjaustöihin. Meillä onkin innostunut ja motivoitunut tekijäporukka täällä, jonka osaamista kehitetään jatkuvasti koulutuksilla. Tässäkin kuussa on viisi päämieskoulutusta, jolla varmistetaan jatkuvaa oppimista ja pysymistä alati kehittyvän teknologian huippuosaajana, vakuuttaa Lehtinen.

Seitsemän toimipistettä

– Palvelukonseptimme kattaa koko Suomen ja sitä operoidaan seitsemältä paikkakunnalta: Kerava, Hamina, Turku, Jyväskylä, Kuopio, Oulu ja Lempäälä, johon on keskitetty myös koneiden varustelu. Huoltotoimissa on merkittävässä osassa kiinteiden toimipisteiden lisäksi kenttähuolto, johon kuuluun noin neljännes sadan ihmisen jälkimarkkinointitiimistä. Heidän käytössään on parikymmentä täydellisesti huollon tarpeisiin varusteltua huoltoautoa.

– Huoltopalveluidemme kokonaisuutta täydennettiin Maxpo-messuilla julkaistulla yrityskaupalla, jossa OK-Konehuolto Oy ja sen parikymmentä huippuosaajaa tulevat täydentämään ja syventämään huoltopalvelukonseptiamme. Järvenpäässä toimiva OK-Konehuolto lisää jälkimarkkinointitoimiemme joustavuutta ja laajentaa edelleen tarjontaamme, iloitsee Lehtinen.

Palveluratkaisuiden tuottaja

– Emme ole pelkkä konetalo, vaan enemmänkin palveluratkaisuiden tuottaja. Elinkaariajattelumallimme mukaisesti tarjoamme asiakkaille kustannustehokkaimmat ratkaisut heidän kilpailukykyään parantamaan. Tämä tarkoittaa konemyynnin ohella mm. vuokrakone- ja huoltosopimusratkaisuja, jolloin asiakas tietää täsmälleen koneista muodostuvat kustannukset. Huoltosopimukset helpottavat urakoitsijoiden elämää huomattavasti, kun ei tarvitse keskittyä tähän puoleen ja voi keskittää energiansa tuottavaan liiketoimintaan. Huoltosopimukset mahdollistavat myös jatkotakuut koneille.

– Huolto- ja korjaustoimia voidaan tarvittaessa joustavasti rahoittaa, mikä saattaa olla esimerkiksi pienemmille ja juuri aloittaneille yrityksille monesti ensiarvoisen tärkeää. Olenkin jo tämän lyhyen RealMachinery-kokemukseni aikana huomannut, että täällä palvellaan erityisen hyvin myös pieniä ja aloittavia yrityksiä tarjoamalla heille joustavia ratkaisuja, erityisesti toimijoiden ensimmäisiä kehitysvuosia tukemaan, sanoo Lehtinen.

Kasvu varmistetaan hyvillä jälkimarkkinointipalveluilla

Lehtinen kertoo, että RealMacineryn seuraavat kasvuaskeleet varmistetaan hyvillä after sales -palveluilla. – Täällä ollaan tehty erittäin hyvää asiakaslähtöisyyteen perustuvaa työtä, millä ollaan saavutettu asema Suomen johtavien konetalojen joukossa. Haluamme kuitenkin kehittyä ja kasvaa edelleen. Seuraavat kasvuaskeleet varmistetaan hyvällä jälkimarkkinoinnilla. Esimerkiksi varaosien nopea saatavuus on erittäin tärkeässä asemassa; urakoitsijan työ ei saa kaatua aikaa vieviin varaosatoimituksiin. Varastomme kattaa kaikki perusosat ja saamme vuorokaudessa muut osat Euroopan varastosta.

 

Lisätiedot
RealMachinery Oy huoltojohtaja Pekka Lehtinen puh. 0400 406 77
www.realmachinery.fi

MAN