Ammattilaisten rakennuskonekauppa Talhu on uusinut sivustonsa ja ottanut uudeksi myyntikanavaksi myös verkkokaupan. Sen avulla kaupankäyntiin saadaan enemmän avoimuutta, helppoutta ja valinnanvaraa.
Netti tukee, mutta ei korvaa muita tapoja
Kyse on nimenomaan verkkokauppaan laajentamisesta, sillä se on tullut uudeksi myynti- ja asiointikanavaksi aiempien tuttujen tapojen rinnalle ja niiden tueksi.
– Meidät saa edelleen kiinni myös liikkeestä, soittamalla tai tarjouspyynnöllä. Tulemme edelleen myös käymään, jos niin toivotaan. Sivujen lisäksi myös myymälöitä kehitetään jatkuvasti, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Mattila.
– Kun verkkokaupassa selaa tuotteita, löytää jokaisesta kattavat tuotetiedot kuten tekniset tiedot, käyttöohjeet, varaosakirjat ja räjäytyskuvat. Lisäksi jokaisen tuotteen kohdalla on merkittynä sen avainmyyjä, joka on meidän paras tuoteasiantuntijamme. Joten vaikka ei olisikaan ostamassa juuri sillä hetkellä mitään, ei selailu mene missään nimessä hukkaan. Jos taas verkkokauppaa selaa juurikin ostoaikeissa, saa sieltä näkyviin tarkan varastosaldon ja hinnan. Se saldo tarkoittaa nimenomaan tuotteita, jotka ovat fyysisesti meidän varastossamme ja saatavilla erittäin nopeasti.
– Hinnat olemme halunneet näyttää täysin avoimesti, koska myös ne ovat yksi hyvin tärkeä tuotetieto. Listahinnat näkyvät kaikille käyttäjille ja kirjautuneille käyttäjille näkyvät myös mahdolliset asiakaskohtaiset alennukset. Olemme halunneet olla täysin avoimia hintojen suhteen, sillä katsomme sen palvelevan asiakkaita parhaiten. Ja saahan hinnat joka tapauksessa viimeistään myyjältä. Myyntihintojen lisäksi netistä saa myös leasing-hinnat. Netissä asioivat ovat tottuneet avoimeen hinnoitteluun ja sitä odotetaan. Verkkokaupan hinnoittelun lisäksi on myös edelleen mahdollista pyytää tarjouksia.
– Tuoteuutuuksista vinkataan asiakkaille myös uutiskirjeellä, jota lähetämme noin kymmenen kertaa vuodessa. Niitä ei siis täydy erikseen käydä etsimässä. Selailu on todellakin mahdollisuus, ei pakko.
Lämmin vastaanotto
– Verkkokauppa on ollut suosittu. Sivujen uusimisen jälkeen kävijämäärät ovat suunnilleen kaksinkertaistuneet, joten mielenkiintoa selvästi on. Joillekin netissä asiointi on noussut selkeästi ensisijaiseksi ja jotkut taas hoitavat asiansa mieluiten kokonaan kasvotusten tai puhelimitse. Nämä ovat lähinnä mieltymyksiä, eikä sukupolvien välistä eroa ole havaittavissa. Lähes kaikissa kaupoissa asioidaan vielä jossain vaiheessa kasvokkain tai puhelimitse.
– Monet ovat arvostaneet erityisesti verkkokaupan mahdollisuutta hoitaa asioita juuri silloin kun itselle parhaiten sopii. Varsinkin hektisinä sesonkiaikoina ei välttämättä ole päivisin aikaa hoitaa hankintoja. Netissä ei kuitenkaan täydy olla oman onnensa nojassa, sillä tuki-chat päivystää joka päivä iltayhdeksään asti ja senkin jälkeen voi jättää yhteydenottopyynnön. Lupaamme vastata niihin seuraavana päivänä.
Verkkokauppa tukee palvelua
– Uskon, että jatkossa verkkokaupan osuus tulee vielä kasvamaan. Suomalaisten taidot tietotekniikassa ovat huippua ja mahdollisuus asiointiin entistä enemmän omilla ehdoilla ovat isoja etuja. Ja vaikka itse kaupat jatkossa solmittaisiinkin kasvotusten, tulee netin osuus päätöksenteossa kasvamaan vähintään tiedonhaussa.
– Sähköiset järjestelmät ovat myös meille suuri apu ja niiden merkitys kasvaa sitäkin kautta. Kun tieto on meillä saatavilla kattavasti ja jäsennellysti missä ja milloin vain, tukee se myös kasvokkain asiointia, Mattila lupaa.
INFO
Talhu Oy
www.talhu.fi
010 4249 400