Biokaasulla ajo pienentää raskaan liikenteen hiilijalanjälkeä

Biokaasun käytön lisääminen raskaan liikenteen polttoaineena on yksinkertainen ja taloudellinen tapa vähentää liikenteen ympäristökuormitusta. Metaani on paljon haitallisempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, mutta käyttämällä sitä polttoaineena voidaan vähentää luontaisesti syntyneen metaanin haitallisia ilmastovaikutuksia.

Tanskalaisessa Århusin yliopistossa on tehty selvitys, jossa todetaan, että biokaasun käytöllä energianlähteenä on kaiken kaikkiaan positiivinen ilmastovaikutus.

Biokaasun käytöllä on suuria ympäristöhyötyjä, kun esimerkiksi lannasta jalostettua biokaasua käytetään liikenteen polttoaineena. Biokaasun sisältämän metaanin ilmastolle haitallinen vaikutus poistuu biokaasun jalostuksessa ja myöhemmässä palamisvaiheessa.

Metaani on kasvihuonekaasu, joka eristää ilmakehää. Kahdenkymmenen vuoden mittausajanjakson aikana metaani on vaikuttanut ilmakehään 84 kertaa enemmän kuin hiilidioksidi, todetaan kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n vuoden 2021 ilmastoraportissa.

Suomen valtiojohto sekä monet muut toimijat tukevatkin biokaasun tuotantoa ja käyttöä tärkeänä ilmastotoimena fossiilisen energian korvaamisessa. Biokaasu rinnastetaan sähköön ja vetyyn pitkän aikavälin ratkaisuna raskaan liikenteen nollapäästöjen saavuttamiseksi.

– Biokaasu edustaa vihreää teknologiaa, ja uskon, että kuljetusalalla se tulee olemaan yhä enemmän käytössä – etenkin, jos sitä tuetaan poliittisesti verotuksen ja tukijärjestelmien kautta, toteaa IVECO Nordicin kestävän kehityksen johtaja Morten Mangor Bandier.

Tiellä liikkuvat biokaasuautot estävät metaanin pääsyä ilmakehään

Biokaasu on vielä toistaiseksi vaihtoehtoinen polttoaine, joka valtaa jalansijaa raskaan liikenteen polttoaineena hitaasti mutta varmasti. Biodiesel, maakaasu, biokaasu, sähkö ja vetykaasun kehitystyö täydentävät ja lopulta mitä luultavimmin korvaavat perinteisen dieselin. Mutta kuljetusyrittäjien voi olla vaikea päättää, mihin ratkaisuun kannattaisi investoida tällä hetkellä.

– Elämme siirtymäkautta, jossa kaluston omistajana ei voi enää tyytyä yhteen polttoaineeseen. Kuljetusyrittäjän on valittava polttoaineen laatu kaluston kuljetustehtävien mukaan – on otettava huomioon tekijät, kuten matkan pituus, kuorman paino, lähtöjen ja pysähdysten määrä sekä kuinka hyvin reitti on suunniteltu etukäteen. Biokaasu on saatavilla oleva ratkaisu, jolla voi olla valtava rooli kuljetusalalla tulevaisuudessa, kertoo Bandier.

Hän jatkaa:

– Meillä yhteiskunnassa on mahdollisuus siirtyä tuottamaan biokaasua, jolla voimme lämmittää kaikki talomme, pitää tehtaat pyörimässä ja autot käynnissä. Voimme saada energiaa jalostamalla biokaasua lannasta. Prosessin iso lisäetu on, että samalla estetään metaanin pääsyä ilmakehään, joka vahingoittaa ilmakehää paljon enemmän kuin hiilidioksidi. Jos voimme estää metaanin pääsyn ilmakehään, poistamme vakavan ilmastotaakan. Lisäksi käyttämällä biokaasua liikenteessä dieselin sijaan poistamme suuren mustan hiilidioksidin päästölähteen. IVECOlle tämä tarkoittaa, että biokaasulla toimivat kuorma-automme vähentävät hiilidioksidipäästöjä noin 95 prosenttia dieseliin verrattuna.

IVECO on Iveco Group N.V. ‑konserniin (MI: IVG) kuuluva yritys. IVECO kehittää ja valmistaa monenlaisia kevyitä, keskiraskaita ja raskaita ammattiajoneuvoja sekä maastoautoja ja muita erikoistehtäviin tarkoitettuja maastoajoneuvoja.

Automerkin laajaan valikoimaan kuuluu Daily, 3,5–7,2 tonnin segmentin ajoneuvo, 6–19 tonnin segmentin Eurocargo, yli 16 tonnin segmenttiin kuuluva IVECO WAY ‑mallisto, johon kuuluvat tietehtäviin tarkoitettu IVECO S-WAY, maastotehtäviin tarkoitettu IVECO T-WAY ja kevyisiin maastotehtäviin tarkoitettu IVECO X-WAY. Lisäksi IVECOn Astra-merkki valmistaa maastokuorma-autoja, jäykkiä ja nivellettyjä lavakuorma-autoja sekä erityiskäyttöön tarkoitettuja ajoneuvoja.

IVECO työllistää lähes 21 000 henkilöä maailmanlaajuisesti. Sillä on toimipisteitä seitsemässä maassa Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa, Oseaniassa sekä Latinalaisessa Amerikassa. Kaikissa näissä tuotetaan ajoneuvoja, jotka hyödyntävät viimeisintä ja edistyksellisintä teknologiaa. 4 200 myynti- ja huoltopistettä yli 160 maassa takaavat teknisen tuen, missä ikinä IVECO-ajoneuvoja on käytössä.

IVECO työllistää lähes 21 000 henkilöä maailmanlaajuisesti. Sillä on toimipisteitä seitsemässä maassa Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa, Oseaniassa sekä Latinalaisessa Amerikassa. Kaikissa näissä tuotetaan ajoneuvoja, jotka hyödyntävät viimeisintä ja edistyksellisintä teknologiaa. 4 200 myynti- ja huoltopistettä yli 160 maassa takaavat teknisen tuen, missä ikinä IVECO-ajoneuvoja on käytössä.

Biodiesel, maakaasu, biokaasu, sähkö ja vetykaasun kehitystyö täydentävät ja lopulta mitä luultavimmin korvaavat perinteisen dieselin polttoaineena.