CFMOTOn suosikkimallien uudistus toi merkittäviä parannuksia käytettävyyteen

CFMOTOn traktorimönkijät ovat kasvattaneet suosiotaan suomalaisten kuluttajien keskuudessa tasaiseen tahtiin. CFMOTO on ollut Euroopan myydyin mönkijämerkki vuodesta 2018 ja Suomessakin nousu on ollut ripeää. Merkki on kivunnut kahdeksassa vuodessa nollasta maamme toiseksi suurimmaksi. Viime vuonna Suomeen rekisteröitiin jo yli 1600 CFMOTO-mönkijää. Markkinoiden suosikit CFORCE 450 ja 520 uudistuivat viime vuoden lopulla, jolloin kumpikin malli otti tuntuvan harppauksen eteenpäin.

CFORCE 450- ja 520-mönkijöiden uusille 2023-versioille ominaisia piirteitä ovat elegantti ulkomuoto, huoltoystävällisyys ja kestävyys. Niiden uusi, levennetty alusta on aiempaa kevyempi ja vääntöjäykempi. Pienentynyt kääntösäde helpottaa kulkua tiukoissa mutkissa. Muutos ketteryydessä on merkittävä, sillä lyhyiden mallien kääntösäde pieneni 7500 mm:stä 5600 mm:iin ja pitkien mallien 8500 mm:stä 6500 mm:iin. 

Uudistettu jousitus lisää alustan liikerataa noin 26 %. Uudelleen muotoillut akselit lisäävät myös maavaraa. Iskunvaimentimissa on siirrytty progressiivisiin jousiin, jotka tekevät alustasta pehmeän, mutta erittäin kantavan.

Harrastajien ”jumalkoneeksi” ristimä CFORCE 625 sai myös 
vuoden vaihtuessa päivityksiä ominaisuuksiinsa esim. sähköisen kaasun ja parannetun ajoergonomian muodossa.

Nestetoimiset jarrut kokivat merkittävän uudistuksen. Käsijarru vaihdettiin oikealta vasemmalle ja se käyttää vain takapyöriä. Jalkajarru puolestaan toimii kaikissa pyörissä.

Pakoputkisto on lämpöeristetty ja äänenvaimennin uudistettu, minkä seurauksena käyntiääni on hiljaisempi ja lämmöntuotto vähäisempää. Jäähdytysteholtaan aiempaa suurempi Panasonic-tuuletinmoottori tuottaa 22 % korkeamman kierrosluvun kookkaammalle tuulettimelle. Myös säilytystila kasvoi niin polttoaineen kuin tavaratilan osalta. Uudelleen muotoillun muovisen polttoainesäiliön tilavuus tuplaantui 17 litraan.

Ajomukavuus lisääntyi huomattavasti päivityksen myötä. Optimoitu ajoergonomia ja runkogeometria tekevät ajamisesta entistäkin nautinnollisempaa sekä istuen että seisten.Myös ohjaustangon geometriaa parannettiin turvallisemman ajotuntuman saavuttamiseksi.

Kuten aiemmissakin malleissa, uusien CFORCE 450- ja 520-mallien vakiovarusteisiin kuuluvat E-hyväksytty vinssi, vetokuula ja peräkärryn pistoke, joista on hyötyä monenlaisissa töissä. Laitteissa on myös EFI-polttoainejärjestelmä, CV Tech -variaattori ja elektroninen tasauspyörästön lukko. Takuu on kolme vuotta ilman tunti- tai kilometrirajaa.

CFORCE 520 on kestosuosikki vuodesta toiseen. 
Monipuolisella laitteella sujuvat niin piha- ja lumityöt kuin maastossa ajelukin. Ohjaustehostin sisältyy tähän malliin vakiona.

Ketterä CFORCE 450 on varustettu 400 cc -moottorilla. CFORCE 520:n moottori on tilavuudeltaan 495 cc ja malliin sisältyy ohjaustehostin vakiona. Kummankin laitteen lyhyet ja pitkät versiot voidaan rekisteröidä kahdelle.

”Korkeatasoiset tekniset ominaisuudet ja laatu ovat CFMOTO-mönkijöiden sydän ja sielu, samoin kuin kilpailukykyinen hinta. Verrattuna markkinajohtajan vastaaviin malleihin olemme 2000–3000 euroa edullisempi kaikissa kokoluokissa. Mönkijämme sisältävät myös runsaasti premium-tason varusteita vakiona. Voidaankin sanoa, että tuotteidemme hinta-laatusuhde on erinomainen. Annamme laitteillemme markkinoiden parhaan takuun: CFORCE- ja UFORCE-sarjan mönkijöiden takuu on 3 vuotta ilman kilometri- tai tuntirajaa. ZFORCE-malliston laitteissa vastaava takuu on 2 vuotta.”, kertoo markkinointipäällikkö Anne Hakala.

Anne Hakala,
markkinointipäällikkö ATV Finland / CFMOTO-maahantuoja
cfmoto.fi

CFORCE 450-mallin 2023-versio on saatavilla uudessa Hunter Green -värissä. Lisätietoja mallista voi lukea valmistajan suomenkielisiltä nettisivuilta osoitteesta cfmoto.fi.