Cobra-seulakauha vastaa maanrakennuksen haasteisiin

Ennen Suomea rakennettiin sloganilla ”oli suo, kuokka ja Jussi”. Vuodesta 1993 lähtien ovat suolla Jussin ja muiden turveurakoitsijoiden kanssa kuokan sijaan töitä tehnyt kotimaisen Cernos Oy:n Cobra-seulakauhat.

Etelä-Pohjanmaalta Ähtäristä tuleva perheyritys Cernos Oy on jo monelle maanrakennuksen ammattilaiselle tuttu konetoimittaja. Pohjalaisella peräänantamattomuudella ja suomalaisella sitkeydellä, on Cernos Oy:n tie ollut viime vuosien aikana voimakkaassa kasvussa.
Cernos Oy on yli kaksinkertaistanut Cobra-tuotantokapasiteettinsa vuoden 2020 aikana sekä kotimaan että ulkomaisen lisääntyneen kysynnän johdosta. Yhtiö valmistaa ja myy Cobra-seulakauhoja kokoluokissa 0,2…6,5 m3 niin pyöräkuormaajiin, kaivukoneisiin, traktorikaivureihin ja kurottajiin. Käyttökohteet, joita ovat mm. mullan valmistus, turpeen seulonta, kaivumaiden uusiokäyttö, saastuneiden maiden käsittely, putkilinjojen täyttö, paakkuuntuneen tai jäätyneen kamin murskaus, biojätteen murskaus ja ilmastus sekä kierrätysmateriaalien ja teollisuusraaka-aineiden käsittely ja jalostus, vaihtelevat asiakkaan tarpeen mukaan. Asiakkaan tarpeisiin räätälöitävät seulakauhat tuottavat sekä uusia innovaatioita että uusia käyttökohteita. Cobra-seulontakauhat ovat keveitä, korkealla tuottavuudella sekä säädettävällä raekoolla olevia työkoneita.
Vuoden 1993 seulakauhojen markkinoille tulon jälkeen on maanrakennuksessa otettu aimo harppaus eteenpäin. Maa-ainekset voidaan tänä päivänä seuloa tarkempaan kuin koskaan aikaisemmin. Paikan päällä tehtävä maa-ainesten käsittely on nopeutunut ja tehostunut.
– Käyttökohteita seulakauhoille tulee lisää kasvavan ympäristötietouden, kuntien sekä maanrakennusyrittäjien kulurakenteen tehostamisen myötä, kertoo Cernos Oy:n aluemyyntipäällikkö Marko Melto.


Uuden malliston lanseeraus


Cobra-rumpukehityksessä on myös tapahtunut jatkuvaa kehitystä.
– Yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, olemme kehittäneet moneen eri tarpeeseen soveltuvia Cobra-seulakauhojen eri rumpuvaihtoehtoja, valaisee Melto. Keväällä 2021 Cernos Oy lanseeraa uusia Cobra-seulakauhamalleja, kuten kolmerumpuiset L-kauhat. Ne sopivat 16–30 tonnin kaivukoneisiin ja 8–14 tonnin pyöräkuormaajiin. Niillä työskennellessä kauhojen kapasiteetti kasvaa, mutta peruskoneiden painot pysyvät vielä maltillisena. L-malleilla tavoitellaan kevyempien materiaalien seulojia. – Ne täydentävät jo hyvän suosion saanutta nelirumpuista Cobra L -sarjaa, jossa kauhojen tilavuudet ovat markkinoiden suurimpia ja kapasiteetit parhaita. Cobralla asiakkaat pääsevät jopa yli 200 m3 / tuntikapasiteetteihin, lupaa Melto.
Rumpumalleista löytyy perinteinen seulova, seulova ja murskaava sekä repivä. Rumpumalleja on saatavilla eri kiekkopaksuuksilla kuten 10 mm, 16 mm ja 25 mm. Rumpujen kulutuskestävyys kasvaa valittaessa paksumpi rumpukiekko. Ominaista Cobra-seulakauhan rummulle on, että se seuloo materiaalin erittäin tasalaatuiseksi. Lisäksi S-, L- ja P-malleissa jaekokoa voidaan säätää +-10 mm siirtämällä vastaterän sijaintia seulontarumpuun nähden.
Cobra-mallistoon lisätään myös P-kauhat, jotka soveltuvat 18–40 tonnin kaivukoneisiin ja 8–20 tonnin pyöräkuormaajiin. P-sarjan mallistolla tavoitellaan raskaampia käyttökohteita, kuten putkilinjoja ja siellä tapahtuvaa materiaalin putkilinjalle takaisin seulontaa sekä saastuneiden maa-ainesten käsittelyä. P-kauhamalleja ovat P3-120, P3-180, P3-240 ja P4-180. P-mallisto tukee hyvin Cobra- tuotteiden kehitystä kokonaisvaltaiseksi seulakauhamallistoksi, josta löytyy jokaiseen käyttökohteeseen ja peruskoneeseen sopiva laadukas Cobra-seulakauha.

Cobra L-kauha.

Suosittu S-malli uudistuu


Cobran suosituin S-mallisarja uudistuu teknisillä ominaisuuksilla. Cobra S-sarjaa tehdään jatkossa eteen vedetyllä huulilevyllä, mikä parantaa kauhan kaivuuliikettä ja samalla sen tilavuus kasvaa noin 10 %. Cobra S-sarjan kauhat voidaan toimittaa niin Cobran omalla ns. kaivinkoneperuslevyllä tai siihen voi valita myös Krupp-pulttikuvion. Tuotekehityksessä pyöräkoneadapterin kiinnikekohtaa on myös parannettu kestämään suurempia voimia. Cobra S-sarjassa sekä muissakin malleissa kaivukone ja pyöräkoneadaptereita voidaan pitää samanaikaisesti kiinnitettynä, jolloin sitä voidaan käyttää kahdella eri peruskoneella adapteria vaihtamatta. Vaihdettava huulilevy tuo kulutuskestävyyttä päällystetyillä kentillä pyöräkonetyöskentelyyn. Kauhan pohjan takaosaan voidaan asentaa tasauslevy, jolla saadaan tasattua pintoja kauhaa vetämällä. Kauhan sisällä ketjukoteloissa on kestovoitelu, joka suojaa voimansiirron ketjupyöriä ja ketjuja sekä pidentää huoltoväliä. Cobra-seulakauha on saatavilla yhdellä tai kahdella hydraulimoottorilla. Saatavilla on myös ylivuotolinjattomia hydraulimoottoreita asiakkaan tarpeen mukaan.

Uudistettu Cobra S3-150.


Cernos Oy:n avasi toimipisteen myös Lahteen


Cernos Oy:n tuotteet valmistetaan Suomessa. Cobra-seulakauhoja valmistava Cernos Oy:llä on toimipaikat Ähtärissä sekä Lahdessa. Cobra- seulakauhoja on jo pitkään suunniteltu, valmistettu ja markkinoitu perinteikkäällä seulakauha-alueella eli Pohjanmaalla. Kasvavan kysynnän ja laajemman asiakaskunnan palvelua varten, Cernos avasi syksyllä 2020 kokoonpano- ja palvelupisteen Lahdessa Jokimaan teollisuusalueella. Keskiverto Cobra-seulakauhan toimitusaika on viisi viikkoa.
– Olemme täyden palvelun toimittaja, sillä meiltä saa myös huolto-, varaosa- ja takuupalvelut. Kaikki yhdestä paikasta, luotettavalta toimittajalta, jatkaa Marko Melto.


Cobra S3-180 seulakauha varmistaa laadukkaan turpeen seulonnan


Turvetuotannon pitkänlinjan yrittäjä, Pj-Turve Oy:n ja Jussila Power Oy:n Petri Jussilalle toimitettiin tammikuussa 2021 Cernos Oy:n Cobra S3-180 -seulakauha. Uuden seulakauhan hankintaa edelsi huolellinen tutustuminen alan tuotevalikoimaan.
– Hankintaamme ohjasi myös selkeät omat kriteerit siitä, millainen uuden seulakauhan tulee teknisiltä ominaisuuksiltaan olla ja tämä ohjasi hankinnan Cernos Oy:n tuotevalikoimaan. Hankinnan argumentteina olivat mm. se, että uuden seulakauhan pitää seuloa turvemassa riittävän tarkkaan ja pienellä 50 mm raekoolla. Lisäksi sen pitää hylkiä puutavaraa eikä se saa murskata puita turpeen sekaan. Myös läpäisevyys sekä tietty tuntituotto olivat hyvin tärkeitä argumenttejamme hankinnan rajauksia tehdessämme, kertoo Petri Jussila.
– Heti yhteydenottomme jälkeen, prosessi Cernos Oy:llä lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Cernos Oy:n aluemyyntipäällikkö Marko Melton kanssa kartoitimme yhdessä tarkemmat speksit, Cernos Oy teki tarkan ehdotelman tuotteen teknisestä kokoonpanosta, ja hankintapäätös oli helppo tehdä. Itse perustuotteen räätälöiminen meidän tarpeitamme vastaavaksi lähti nopealla aikataululla käyntiin. Toimitusaika oli juuri se mikä luvattiin. Tuotteen tilauksesta toimitukseen meni vain kahdeksan viikkoa ottaen huomioon joulukuun ja vuoden vaihteen loma-ajat. Tammikuun alussa pääsimme asentamaan uutta seulakauhaa kaivinkoneeseemme. Saimme erittäin hyvän perehdytyksen seulakauhan toimintaan sekä huoltoon. Cernos Oy:n aluepäällikkö Marko Melto on hoitanut myös jälkimarkkinoinnin erittäin hyvin aktiivisella otteellaan. Hankkimamme tuote soveltuu erittäin hyvin turvetuotantoon ja miksei myös muuhunkin maanrakennukseen monenlaisissa olosuhteissa, jatkaa hankintaansa tyytyväinen Petri Jussila.

Yrittäjä Petri Jussila (vas.) ja Cernos Oy:n
aluemyyntipäällikkö Marko Melto Cobra S3-180
kanssa työmaalla.

INFO

Cernos Oy
Liikevaihto n. 1,1 M €
toimitusjohtaja Perttu Pylväs
puh. 044 358 3112,
perttu@cernos.fi
aluemyyntipäällikkö Marko Melto puh. 040 823 9734
marko@cernos.fi
www.cernos.fi

PJ-Turve Oy ja Jussila Power Oy
toimitusjohtaja, yrittäjä Petri Jussila,
puh. 0400 550 917 liikevaihto n. 3,4 M € yrityksessä työskentelee 12 henkilöä yhtiön konekalustossa 40 erilaista maanrakennuskonetta ja traktoreita
pjturve@gmail.com
www.pjturve.fi