DAF ylsi Suomessa kaikkien aikojen ennätykseensä ensirekisteröinneissä 2022

DAFin vuosi 2022 oli erinomainen ensirekisteröintien näkökulmasta. Merkkiä ensirekisteröitiin raskaiden, yli 16 tonnisten kuorma-autojen luokassa enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös merkin markkinaosuus kasvoi. Onnistuminen kulminoitui vaikeassa markkinatilanteessa erityisesti toimitusvarmuuteen. 

”Globaali komponenttipula pitkitti tuotantoaikojamme ja edellytti huolellista suunnittelua, jotta pystyimme edistämään niin jälkimarkkinoita kuin automyyntiäkin onnistuneesti. Kaiken kaikkiaan onnistuimme toimittamaan tuotteita ja palveluita hyvin pitkälti suunnitellusti koko vuoden”, sanoo DAFeja maahantuovan Nordic Truckcenterin maajohtaja Sampsa Rouhiainen. 

DAF ja Nordic Truckcenter saivat myös uudet toimitilat Vantaalla vuosi sitten. Niiden myötä merkki nosti palvelukykyään huomattavasti paremmaksi niin korjaamon asiakkaiden palveluiden kuin verkostonkin osalta. Yhtiö rekrytoi myös lukuisia uusia ammattilaisia, ja kykeni kehittämään toimintojaan käytännössä jokaisella osa-alueella.

DAFin mallisto laajeni vuoden aikana, kun kansainväliseksi vuoden kuorma-autoksi 2023 palkittu XD julkistettiin. Se on ensimmäinen kokonaan uuden tuoteperheen julkaistu malli. Samoin jo aiemmin esitelty NGD-mallisto sai laajennusta, kun muun muassa Construction-mallit esiteltiin. Lisäksi DAFin täyssähkötuotanto otti reippaan harppauksen eteenpäin, kun merkki julkisti IAA-messuilla uuden täyssähköisen tuoteperheen, joka perustuu kokonaan omaan tuotekehitykseen ja tuotantoon. Merkin markkinaosuus on kasvanut Euroopassa viime vuoden aikana historiansa korkeimmaksi, ollen nyt 17,4 %.

”Vuosi 2023 näyttää lupaavalta. Meillä on paljon autoja varastossa, ja tilauskannassa on tulossa lisää läpi vuoden. Autojen saatavuus on todella hyvä, ja saamme tehtaalta lisää koko ajan. Mallisto on kattava ja alustaratkaisutarjonta erittäin laaja erilaisiin työtehtäviin. Etsimme jatkuvasti lisää muun muassa myyjiä, jotta pystyisimme palvelemaan asiakkaita entistä tehokkaammin”, Rouhiainen sanoo.