Findoorin Kanadan tehdas vihittiin käyttöön

Iissä taitto-ovia valmistava Findoor on Suomen johtava taitto-ovien valmistaja. Yritys on laajentanut toimintaansa, ensin Ruotsiin, ja sitten Kanadaan, jossa uusi ovitehdas vihittiin juuri käyttöön. Uusi tuotantolaitos rakennettiin Edmontonin lähelle, Westeroseen. Suomessa yritys työllistää 45 työntekijää, Ruotsissa muutamia ja Kanadan tehtaalla 15.

– Meillä on hyvä tuote ja erinomaiset työntekijät. Olemme voittaneet asiakkaiden luottamuksen, joten yritystoimintamme tulevaisuus näyttää valoisalta, toimitusjohtaja Tauno Jaara kertoo.
Konsernin liikevaihto on tällä hetkellä reilut 10 miljoonaa euroa. Taitto-ovia tuotetaan Suomessa reilut 3000 vuodessa ja Kanadassa noin 1800.

– Uskomme vahvasti Amerikan markkinoihin ja tavoitteemme on saada Kanadan yhtiön liikevaihto parissa kolmessa vuodessa 10-15 miljoonan euron välille. Tuolloin se olisi suurempi kuin liikevaihtomme Suomessa, Tauno visioi yhtiön lähitulevaisuutta.

Uuden tehtaan rakentaminen tiukkojen koranarajoitusten ja paikallisen byrokratian viidakossa ei ollut ongelmatonta. Liikkuminen USA:n ja Kanadan välillä oli lähes mahdotonta, eivätkä myyjät päässeet tekemään työtään. Nyt uusi tehdas on kuitenkin valmis ja 3000 neliömetrin kokoinen tuotantolaitos on vihitty käyttöönsä. Kanadan yksikköä johtaa Oskari Jaara, joka yhdessä isänsä Sepon kanssa on vastannut tehtaan rakentamisesta ja käynnistämisestä. Heidän ja Taunon lisäksi Findoorin osakkaana on Taunon poika Topias Jaara.

Tauno, Topias, Oskari ja Seppo Jaara Findoorin Kanadan tehtaan vihkiäisissä.



Tauno ja Topias kertovat talven Edmontonin seudulla olevan kuin Suomessa, mutta lyhyemmän ja vähälumisemman.

– Tuotekehittelyssä olemme joutuneet huomioimaan paikalliset olot, jotka ovat huomattavasti Suomea tuulisemmat, Topias toteaa.

Kanadan tehtaan vihkiäisissä julkistettiin Findoorin uusi ovimoottorityyppi, jonka toimitukset myös Suomen tehtaalle alkavat. Myös muita uusia teknisiä ratkaisuja ollaan soveltamassa Suomeen, kuten saranoihin ja ikkunoihin liittyviä osia.

– Palkkataso maiden välillä on suurin piirtein sama, mutta palkan sivukulut ovat Kanadassa pienemmät, Tauno Jaara kertoo.

Ovia valmiina lähtöön. Nämä ovet matkaavat tilaajilleen yli 3000 kilometrin matkan.


Kuljetusmatkat Kanadan tehtaalta kuulostavat Suomeen verrattuna huikeilta. Ovia saatetaan viedä jopa yli 5000 kilometrin päähän.

– Meillä on tarjota tuote, jollaista ei Amerikan markkinoilla muilla ole. Aktiiviset myyjämme ympäri Kanadaa ja USA:ta sekä tuotteidemme korkea laatu ovat avanneet aina uusia ja uusia markkina-alueita, Tauno iloitsee Amerikan valloituksen onnistuneesta alusta.

Topias Jaara puolestaan kertoo Suomen ja Iin säilyvän yhtiön kotipaikkana, vaikka samalla suunnitteleekin jo seuraavaa laajenemissuuntaa.

– Eurooppa ja sen markkinat kiinnostavat meitä, joten eiköhän se ole tulevaisuudessa suunta, johon laajenemisemme suuntautuu.

Laajentumisen lisäksi Findoor suunnittelee mullistavansa ovimarkkinoita.

– Suunnittelemme parhaillaan maailman ensimmäistä älykästä oviratkaisua.

Älykkäät ovet sisältävät loT teknologiaa ja antavat käyttäjälleen sellaista informaatiota, jolla parannetaan turvallisuutta, säästetään energiaa ja pidennetään ovien käyttöikää.

Ovet jakavat reaaliaikaisesti käyttäjilleen informaatiota, Tauno Jaara kertoo.

Edmontonin lähelle rakennettu tehdas on kooltaan 20×150 metriä.
MAN