Finmotorilta Timo päivää, koska sopii tulla käymään?

Oli koronat ja kaikki, mutta mikään ei korvaa vanha kunnon jalkatyötä jos kauppaa haluaa tehdä. Siihen Finmotor panostaa. 

Elokuussa Finmotorilla aloittaneen Timo Leinon ensimmäinen työ on ollut perehtyä yrityksen asiakastietokantaan, jonne on kertynyt yhteystietoja 30 vuoden ajalta. Firman toimitusjohtaja Ismo Hiltunen hymyilee nuoren miehen innokkuutta.

– Meille on tärkeää tietää mitä asiakkaamme tekevät ja suunnittelevat. Suurin osa meidän asiakkaista on pieniä tai keskisuuria toimijoita, joille me voimme tarjota juuri heille sopivia, räätälöityjä palveluita, taustoittaa Hiltunen.

Leinon työ on käydä tapaamassa ja muuten kontaktoida asiakkaita. Etenkin pitkäaikaisia, mutta samalla kartoittaa ja käydä tutustumassa myös mahdollisiin uusiin asiakkaisiin. Mistä nämä löytyvät? 

– Yksi hyvää tietolähde on alan lehdet, niistä näkee kun jokin yritys on kehittänyt jotain uutta. Eri toimialoilta on tilattavissa erilaisia rekisteritietoja ja lisää löytää paikkakuntakohtaisista yritystiedoista. Ja monta kertaa kentällä ajellessa huomaan jonkin hallin tai laitoksen, josta voi ottaa tarkemmin selvää, kertoo Timo Leino strategiastaan.

Yanmarin Power Packit ovat hyvin esillä Finmotorin näyttelytiloissa, joissa niihin pääsee mukavasti tutustumaan. Timo Leino ja Ismo Hiltunen toivottavat asiakkaat tervetulleiksi käymään koska vaan.  

Kaikki liikkuva pannaan hyllyyn

Pari vuotta sitten Finmotorille tullut Yanmar-teollisuusmoottorien maahantuonti on lähtenyt vireään kasvuun. Yksi vahva tekijä oli Finmotorin päätös tilata kaikki asiakkaiden tarvitsemat vara- ja huolto-osat myös omaan varastoon, heti toimitettavaksi seuraavalla kerralla. 

– Viime vuonna saimme varaosa- ja huoltopalvelut toimimaan erittäin hyvin. Pystymme palvelemaan Yanmar-asiakkaita nopeasti ja kattavasti, paaluttaa Hiltunen.

Teollisuusmoottorien rinnalla Finmotor on pystynyt auttamaan myös muilla aloilla käytettävien Yanmar-moottoristen koneiden varaosien tarvitsijoita. Ei ole yksi eikä kaksikaan kertaa, kun asiakas tulee männän tai muun osan kanssa Finmotorille, ja hänelle löytyy tarvittava osa

– Lisäksi Yanmar-teollisuusmoottoreille kehitettiin koko Suomen kattava huoltoverkosto ja 5 vuoden Finmotor-takuu. Jos asiakas huollattaa koneensa meidän kauttamme ja alkuperäisillä Yanmar-osilla, niin me palvelemme nopeasti vaikka Lapin kairassa. Ja sama takuuasioiden kanssa, lupaa Hiltunen.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei kone seiso varaosan tai osaavan huollon puutteen takia.

– Kun on hyvät, luotettavat brändit niin ei tarvii taistella, ei meidän eikä asiakkaiden, tiivistää Hiltunen.

– Me pystymme takuulla seisomaan annettujen lupausten takana.

Power Packit hyllystä – ja isotkin erät nopeasti

Kesän jälkeen Yanmar-teollisuusmoottorien toimitusvalmius on hyvä. Koneita saa heti toimitukseen Finmotorin varastosta ja päämies toimittaa isommatkin tilaukset nopeasti. 

Yanmar on kärsinyt käytännössä kaikkien muiden moottorivalmistajien lailla tiettyjen kriittisten komponenttien puutteesta. Tähän kesään asti.

– Mitä sitä turhaan kiertelemään, tokaisee Hiltunen.

– Se on tietyt elektroniikan avainkomponentit, moottorien ECUt pääasiassa. Koneet saa tehtyä muuten täysin valmiiksi ja kaikki varaosapuolen hommat toimii, mutta kyllä tässä on toimitusajat venyneet.

Lisäksi isot kaupat ovat olleet jäissä, koska tehdas joutui pitkään säännöstelemään toimituksia. Varastokoneita on saanut hyvin, mutta kymmenien koneiden kauppoihin ei saatu edes lupaa.

Käänne on kuitenkin käsillä.

– Me varauduimme tähän tilaamalla koneita ennakkoon monen kuukauden ajaksi. Sillä tavalla saimme palveltua asiakkaita.

Päätös satsata varastokoneisiin oli helppo tehdä 30 vuoden kokemukseen nojaten. Finmotor on aina pyrkinyt palvelemaan asiakkaitaan hyvin ja nopeasti. Joskus se vaatii satsauksia.

– Nyt näyttää hyvältä, kesän aikana Yanmar onnistui avaamaan pullonkaulat ja nyt tavaraa saa. Meiltä saa heti kaikki pienemmät Power Packit ja isommissa koneissa sekä erissäkin tehdas pystyy nopeisiin toimituksiin. Timo saa tehdä huoletta kauppaa, päättää Hiltunen haastattelun.

FINMOTOR Oy
Tj. Ismo Hiltunen
ismo.hiltunen@finmotor.fi
Timo Leino
050 443 3328
timo.leino@finmotor.fi
www.finmotor.fi
09 8700 970
info@finmotor.fi

Timo Leinon aloitus on ollut vauhdikas, 30 toimintavuoden aikana kertynyt Finmotorin asiakastietokanta on jämerä perusta asiakaskontaktoinnille.