Green Masterin uudet pyöräkonemallit julkistettiin Kiinan Baumassa

Vuosittain Shanghaissa järjestettävät Bauma-messut ovat suurimmat alan messut Aasiassa. Neljän päivän tapahtumaan osallistuu messukävijöitä noin 170 000. Green Masterin pyöräkuormaajia valmistava kiinalainen yritys toimittaa koneita kaikkiaan 35 eri maahan ympäri maailman. Oulussa aloittanut Green Master Oy on myynyt heidän valmistamiaan pyöräkoneita kolmessa vuodessa reilusti yli 100 kappaletta ja tyytyväisten asiakkaiden määrä kasvaa kuukausittain.

Oulun vierestä Kellosta kotoisin olevat Jonne Alakiuttu ja Janne Tiri toivat ensimmäiset Green Master -pyöräkuormaajat maahan keväällä 2016. Markkinoilla on tarjolla Kiinasta tuotuja koneita, jotka ovat hinnaltaan huomattavasti edullisempia kuin valtamerkit. Green Master Oy:n toiminta on alusta lähtien pyrkinyt hyvään laatuun sekä toimivuuteen Suomen oloissa, sekä kasvavaan tuotevalikoimaan.

– Hyvään lopputulokseen pääseminen vaatii päivittäistä yhteydenpitoa tehtaalle sekä säännöllisiä vierailuja Kiinassa. Pitkäjänteisen työn tuloksena olemme onnistuneet vakuuttamaan valmistajan muutosten tarpeellisuudesta. Ilman tehdasvierailuja mitään muutoksia tuskin olisi saatu aikaiseksi, mutta nyt meillä on käsissä hyvä kone, jonka jatkokehittäminen on jo vauhdissa, Jonne Alakiuttu kertoo.

Parannellut versiot

– Paljon uudistuksia ja parannuksia olemme saaneet aikaiseksi juuri Suomen markkinoille tuotettavien koneiden kohdalla. Etenkin renkaiden, ääni- ja lämpöeristyksen sekä lämmityksen kanssa olemme nyt tasolla, joka sopii hyvin myös Suomen talvisäihin. Uusi pyöräkoneiden mallisarja on erittäin onnistunut ja täysin uudenlainen. Olemme saaneet niitä jo Suomeen ja ensimmäiset tyytyväiset käyttäjät tekevät niillä tiliä. Kuten sanottua, kehitystyön on oltava jatkuvaa ja yhteydenpidon päivittäistä kehitystyön edistämiseksi, Green Master Oy:n perustaja Jonne Alakiuttu aloittaa tuotemerkin ympärillä olevan verhon raottamisen.

Pelkällä halvalla hinnalla ei pärjää

Green Master -merkkiset pyöräkoneet ovat kokonaisedullisia koneita, joita pystyy huoltamaan ja korjaamaan tarpeen tullen myös itse ja vielä kustannustehokkaasti.

– Hyvin vähän on koneiden kanssa mitään ongelmia ollut, vaikka niitä on kovissakin paikoissa töissä. Kyllä konemallien edullisuuden lisäksi suurin kiitetty asia on toiminnallisuus ja kestävyys. Myös lisälaitteiden valikoima ja edullisuus ovat tulleet monille yllätyksenä. Käytettyjä koneita meiltä kysytään jatkuvasti, eli Green Masterin ostaja voi olla varma saavansa koneen myytyä, kun uuden hankinta tulee ajankohtaiseksi.

Pyöräkuormaajat vasta alkua

– Green Master on lähtenyt loistavasti liikkeelle pyöräkuormaajarintamalla. Olemme samalla kuunnelleet kentältä nousseita toiveita tuotteista, joita halutaan saada samaan järkevään hintatasoon kuin pyöräkuormaajiamme. Janne Tirin kanssa olemme yhdessä ideoineet tuotemerkkimme tulevaisuutta, Alakiuttu jatkaa.

– Olemme jo saaneet ensimmäiset kiinalaiset pyörittäjät Suomeen. Niiden kehitystä lähdemme viemään eteenpäin, kun keräämme myös käyttäjien kokemuksia tuotteesta. Myös muita lisävarusteita on saapunut muutamia kontillisia ja ne ovat nopeasti löytäneet tyytyväiset käyttäjät. Tilaamme säännöllisesti lisää toimilaitteita, eli kannattaa olla yhteydessä heti, kun mieleen tulee jokin kiinnostava toimilaite, niin saadaan se seuraavaan tilaukseen mukaan, jos sitä ei satu suoraan hyllystä löytymään.

Sunward-kaivinkoneet

Seuraava askel Green Master Oy:n tuotevalikoiman kasvattamisessa on suomalaisille jo entuudestaan tutut Sunward kaivinkoneet. Sunward on maailmalla todella iso toimija, jolta löytyy maanrakennuksen ja noston saralle koneet pienistä malleista aina jättiläismäisiin saakka. Sunwardin Euroopan välivarasto on Belgiassa, missä on jatkuvasti noin 200 kaivukoneen arsenaali valmiina matkaamaan ostajalle. Myös kaikki varaosat löytyvät Belgiasta ja ne saadaan erittäin lyhyellä toimitusajalla myös Suomeen.

Ihan esimerkin vuoksi Sunwardin repertuaarista voi mainita, että yritys valmistaa myös kevytlentokoneita ja huvijahteja. Osaamista löytyy siis kattavasti ja nyt Green Master Oy on saanut neuvottelut valmiiksi ja ensimmäiset uuden mallisarjan kaivukoneet ovat jo myyty asiakkaille.

– Mielestämme Suomen markkinoilla on hyvinkin aukko juuri oikealla tavalla hoidetulle Sunward- konekannalle. Hoidamme niin uusien kuin muutaman sadan olemassa olevan vanhemman mallisarjan koneiden varaosat ja huollot. Liikkuva huolto palvelee asiakkaita koko Suomessa. Meiltä saa myös toimivat takuun aikaiset palvelut koko Suomeen, lupaa Jonne Alakiuttu.

Jälleenmyyntiverkosto kasvaa

– Meillä on ollut ilo saada mukaan asiantuntevia henkilöitä jälleenmyyjiksi eri puolille Suomea. Koneisiin voi nyt tutustua jo viidellä eri paikkakunnalla: Porvoossa, Raumalla, Tampereella, Seinäjoella ja Oulussa. Verkosto kattaa mukavasti ainakin puolet Suomesta. Uutuudet pyritään samaan aina kerralla kaikkiin pisteisiin. Myös erilaisia lisävarusteita kannattaa tiedustella toimipisteistä.

Uudet toimitilat Ouluun

– Rakennamme uudet toimitilat uudelle alueelle lähelle Ruskoa, mihin rakentuu useamman teollisuusyrityksen tiloja. Kaikki Green Master Oulun toiminnot siirtyvät ensi vuoden alkupuoliskolla valmistuviin tiloihin ja silloin saamme saman katon alla varastoitua kaikki varaosat, varusteltua niin kaivurit kuin pyöräkoneet sekä tehtyä tarvittavat huollot.

– Tervetuloa hyvän mielen vihreille konekaupoille, Jonne Alakiuttu toivottaa.

 

Lisätiedot
Green Master Oy Jonne Alakiuttu, puh. 0400 586 856 Janne Tiri, puh. 040 555 2722
www.greenmaster.fi

EP_Taloustutkimus_750x600