Koko Suomen alueella ratatöitä tekevä GRK Rail Oy on osa GRK-konsernia, jolla on tytäryhtiöt myös Ruotsissa ja Virossa. Yritys hoitaa ratatöissä suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon vaatimat kokonaisuudet. Voimakkaan kasvun tiellä oleva yritys investoi niin koneisiin kuin henkilö-kuntaankin. Mittavat investoinnit ratatyökalustoon jatkuvat ja lisää tekijöitäkin kaivataan.
Uusinvestointeja
– Meillä on ollut ilo saada hyvin urakoita ja kasvun jatkuminen tarkoittaa kattavien investointien tekemistä laadukkaan työnjäljen varmistamiseksi. Nämä Doosanit tulevat töihin vanhojen lisäksi, eli vanhaa kalustoa ei korvata. Ratavarusteltujen kaivukoneiden lisäksi kalustoomme kuuluu myös ratavarusteltuja kuorma-autoja, kurottajia, pyöräkuormaajia sekä kaivurikuormaajia, GRK Rail Oy:n kalustopäällikkö Tiia Hakala kertoo yrityksestä.
Varma valinta
– Doosan on meille siis jo entuudestaan tuttu reilun 10 vuoden ajalta. Ne ovat aina vakuuttaneet meidät toimintavarmoina koneina, joiden osalta huolto- ja korjaustoiminnot kaikkineen ovat aina toimineet moitteettomasti. Uskon, että myös nämä uudistetun mallisarjan koneet ovat laadultaan samanlaisia. Monet uudistukset ovat aikaansaaneet positiivisia reaktioita kuskeissa. ”Näillä on ilo tehdä töitä”, kuuluu useammastakin suusta.
Kalustohankinnat tekijöiden toiveiden mukaan
– Minulla oli melko helppo tehtävä valita hankittavat koneet, kun koneen kuljettajat antoivat ainoana vaihtoehtona Doosanin. Kokoluokkakin on sellainen, joka on ollut sopiva tehtäviin urakoihin raiteilla, joten otettuani yhteyttä RealMachineryn Riku Hietaseen asiat lähtivät nopeasti etenemään. Täytyy sanoa, että kokemus koneiden hankinnasta oli todella positiivinen. Sain Rikulta sopivasti väliaikatietoja koneiden valmistumisesta ja noutoajankohdasta. Kaikki sujui mallikkaasti ja aikataulussa, sekä varustelut oli viimeisen päälle toteutettu.
– Jos kuljettajien toivoma merkki ei muutu, niin erittäin varmasti seuraavatkin koneet hankitaan samasta osoitteesta, Tiia Hakala kehuu Real- Machineryn toimintaa konemyyjänä.
Mottona ahkeruus
”Me emme pelkää, me emme jahkaile, me emme käy vain töissä!”. Konsernin arvot kertovat tekemisen tavoitteellisuudesta ja perinteisen tekemisenhengen läsnäolosta.
– Henkilöstömme on kasvanut voimakkaasti, mutta silti etsimme kehityskelpoisia tekijöitä joukkoomme. Meillä ei tarvitse osata kaikkea valmiiksi, koska koulutamme tehtäviin työn ohessa, mutta voit olla varma, että opit asioita kattavasti, kun meille tulet. Meillä ei konekuski vain istu ohjaamossa, vaan tarttuu lapion varteen, kun sitä tarvitaan. Myös asentajan ja/tai huoltohenkilöstön työt on mahdollista omaksua ja tehdä todella monipuolisia töitä.
Ei aina pelkkää ruusuilla tanssimista
– Vaikka alalla vallitsee melko tiukka kilpailu, niin olemme tinkimättömällä asenteellamme ja erittäin motivoituneen ja yhteen hiileen puhaltavan henkilökuntamme avulla saavuttaneet hienoja tuloksia, joiden avulla meillä on hyvät valttikortit hallussamme. Painottaisin erityisesti työntekijöidemme tyytyväisyyttä töiden monipuolisuuden ja hyvän joukkueen ansiosta. Ei aina ole niin hauskaa töissä ja välillä melkoisesti painettakin, mutta porukka on aina jaksanut tsempata toisiaan eteenpäin ja kasvanut hienosti yhteen, Hakala kehuu henkilöstöä.
GRK konsernina
GRK-konserniin kuuluu GRK Infra, GRK Road, GRK Infra A/S, GRK Infra AB, GRK Rail sekä GRK Rail AB. Jokaisella on omat vastuualueensa, mutta henkilökuntaa ja kalustoa voidaan käyttää läpi konsernin. Kaikkiaan työntekijöitä on lähes 800, joista GRK Rail:lla yli 300 henkilöä. Vuonna 2018 GRK Rail työllisti 125 henkeä, eli henkilöstö on yli tuplaantunut reilussa kahdessa vuodessa.
GRK Rail Oy kalustopäällikkö Tiia Hakala puh. 040 658 5014 tiia.hakala@grk.fi, Lisätietoa Doosanista: RealMachinery Oy Riku Hietanen, puh. 0400 514 536
www.grk.fi
www.realmachinery.fi