Aho tarjoaa yksilöllistä lavavalmistusta hitsausrobotilla

Viime vuonna 35-vuotista taivaltaan juhlistanut Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy on tehnyt merkittäviä panostuksia toimintansa edelleen kehittämiseen. Omat uudet 3000 m2:n tilat mahdollistavat toimintojen tehostamisen, entistä suurempien kappaleiden käsittelyn ja isompien kokonaisuuksien valmistamisen. Esimerkiksi hitsausrobotilla toteutettava lavavalmistus luonnistuu entistä tehokkaammin ja joustavammin toiminnan tehostumisen myötä.

Viime vuonna 35-vuotista taivaltaan juhlistanut Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy on tehnyt merkittäviä panostuksia toimintansa edelleen kehittämiseen. Omat uudet 3000 m2:n tilat mahdollistavat toimintojen tehostamisen, entistä suurempien kappaleiden käsittelyn ja isompien kokonaisuuksien valmistamisen. Esimerkiksi hitsausrobotilla toteutettava lavavalmistus luonnistuu entistä tehokkaammin ja joustavammin toiminnan tehostumisen myötä.

Ahon liiketoiminta muodostuu kolmesta päätoiminta-alueesta: Pro, Truck ja Lab. Truck-liiketoiminta-alue on keskittynyt suunnittelemaan ja valmistamaan räätälöityjä maansiirtolavoja, soralavoja, asfalttilavoja, romulavoja sekä vaihtolavoja ja vaihtolavarunkoja sekä niihin liittyvät osat raskaille ajoneuvoille ja lastinkäsittelylaitteille. Myös komponentit sekä hitsatut rakenteet kuorma-autoihin sekä raskaisiin kulkuneuvoihin vankalla ammattitaidolla toteutettuna kuuluvat palveluvalikoimiin.

Jalat maassa, pitkällä kokemuksella

Soralavat ovat kuuluneet Ahon valikoimiin vuodesta 2013, jolloin yritys hitsasi ensimmäiset lavat käsin. Vuonna 2014 tämä Karkkilassa toimiva perheyritys hankki hitsausrobotin lavanvalmistukseen. Tällä hetkellä kaikki hitsattavat lavat valmistetaan hitsausrobotilla.

– Ensimmäisen soralavan toimitimme suomalaiselle kuorma-autotehtaalle. Tämän jälkeen olemme toimittaneet lavoja sekä päällirakentajille että yksityisille kuorma-autoilijoille erilaisiin monipuolisiin käyttötarkoituksiin. Korkeatasoinen osaamisemme ja laatutasomme on huomattu myös maamme rajojen ulkopuolella, sillä toimitamme lavoja myös Ruotsiin, kertoo toimitusjohtaja Tom Nordgren.

– Meillä on jalat maassa lähestyvä toimintamalli, joka perustuu todella pitkään kokemukseen tekemisessä. Meillä koko organisaatio osallistuu johtoa myöten tuotantokeskeiseen tekemiseen ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Asiakkaalle kokonaisratkaisun tuottaminen, aito kehittäminen asiakasyhteistyössä, jopa tämän palvelun kaupallistaminen ovat toimintamme keskiössä, jatkaa Nordgren.

Lavasuunnittelu ja valmistus

Aho suunnittelee lavat SolidWorks-suunnitteluohjelmalla. Lavat valmistetaan nykyaikaisilla valmistusmenetelmillä: levyt leikataan omilla lasereilla ja särmätään NC-ohjelmoiduilla särmäyspuristimilla. – Hitsausrobotti hitsaa lavat, jonka jälkeen lavat viimeistellään ja maalataan. Tuotantomenetelmämme takaa mittatarkan ja laadukkaan lavan. Kannattaa myös huomioida, että suunnittelumme toimii tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa ja erityisesti pystymme antamaan lisäarvoa valmistuksellisiin asioihin, vakuuttaa Nordgren.

Uusi tehdas tuo lisää mahdollisuuksia

Viime vuoden lopulla Ahon lavavalmistus siirtyi kokonaisuudessaan uudelle tehtaalle Karkkilaan. Uudet tilat mahdollistavat entistä tehokkaamman tuotantoprosessin myös lavavalmistuksessa. – 10 tn nostokapasiteetti, 7,5 m koukkukorkeus sekä suuret nosto-ovet ovat omiaan palvelemaan autoilevia asiakkaitamme, lupaa Nordgren.

Koko valmistusketju omissa käsissä

Aho nojaa tekemisessään vahvasti omavaraisuuteen. Valmistusprosessit käsittävät levytöissä leikkeet ja särmäykset, hitsaukset, koneistukset, pintakäsittelyinä tehdään puhallus sekä märkä- ja pulverimaalaus ja lopuksi vielä kokoonpanotyöt. – Uudet avarat ja korkeat tuotantotilat antavat paljon lisämahdollisuuksia mm. kokoonpanoon ja raskaiden kokonaisuuksien valmistukseen, arvioi Nordgren.

Levytöissä Aholla on käytössään kaksi CO2-laseria ja viime syksynä uusien toimitilojen ensimmäiseksi koneeksi asennettiin Bystronic BySprint 10 kW:n tehoinen kuitulaser. Bystronic toi merkittävää lisätehoa ohuista materiaaleista aina 30 mm paksujen kirkkaiden materiaalien leikkeisiin. Koneen tehokas kapasiteetti saadaan täydellisesti hyödynnettyä koneeseen integroidun 64-paikkaisen automaattivaraston ansiosta.

– Yksi kehitysalueistamme on automatisoidun tuotannon hyödyntäminen ja kehittäminen. Meillä on mm. kolme hitsausrobottia ja miehittämättömiä ajoja hyödynnetään erityisesti toisena ja kolmantena vuorona, valaisee Nordgren.

Koneistusosasto on Aholla täysin omana osastonaan, jossa jauhaa yhteensä kymmenkunta sorvia ja koneistuskeskusta. Koneistuskapasiteettia myydään myös suoraan ulos alihankintana.

– Kiteyttäen voisi luonnehtia, että kun kaikki tuotantovaiheet ovat omissa käsissämme, kokonaisuuksien toteuttaminen on nopeaa ja varmasti sovitussa aikataulussa, kun osien liikutteluun alihankkijoille ja takaisin ei kulu turhaa aikaa. Vaikka suurelta osin toteutamme kaikki työt omassa tuotannossamme, ei sovi unohtaa Karkkilan muiden metallialan toimijoiden erikoisosaamisalueita, joita totta kai kannattaa hyödyntää tietyissä töissä, kehuu Nordgren.

Resurssit laajentavat asiakaspohjaa

– Olemme saaneet päätökseen yrityksemme historian mittavimmat miljoonien eurojen arvoiset investoinnit. Onkin kunnia-asia tällaisten ponnisteluiden jälkeen saada tupa täyteen töitä ja lisää ihmisiä toteuttamaan niitä. Tällä hetkellä tilanne onkin varsin hyvä, mutta investointiemme myötä kasvaneen kapasiteettimme ansiosta haemme aktiivisesti lisää uusia asiakkaita. Vuositasolla palvelemme reilua sataa asiakasta, joille tehtävistä töistä muodostuu tuhansien nimikerivien rekisteri. Prosessimme on valmis haastavienkin kokonaisuuksien toteuttamiseen, joten kannattaa olla meihin yhteyksissä ja katsotaan yhdessä läpi, miten voisimme tuottaa lisäarvoa ja tehokkuutta tuotteidenne valmistukseen, kehottaa Nordgren.

 

Lisätiedot
Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy, toimitusjohtaja Tom Nordgren, puh. 045 617 7800, tom.nordgren@aholaser.fi,
www.aholaser.fi