Honkajoki Works Toni Laitolahden omistukseen

Honkajoki Works Oy:n palveluksessa pitkän päivätyön tehnyt Toni Laitolahti on ostanut yrityksen koko toiminnan liiketiloineen. Uuden yrittäjän voimin Honkajoki Works haluaa kehittää toimintaansa edelleen ja tarjota entistä laadukkaampia tuotteita maanrakennusurakoitsijoiden tarpeisiin.

Honkajoki Works Oy:n palveluksessa pitkän päivätyön tehnyt Toni Laitolahti on ostanut yrityksen koko toiminnan liiketiloineen. Uuden yrittäjän voimin Honkajoki Works haluaa kehittää toimintaansa edelleen ja tarjota entistä laadukkaampia tuotteita maanrakennusurakoitsijoiden tarpeisiin.

-Näen Honkajoki Works Oy:ssä paljon potentiaalia ja minulla on myös selkeä visio siitä, miten tätä nykyaikaista maansiirtokoneiden ja kiinteistönhoitokoneiden kauhoja ja lisälaitteita valmistavaa yritystä voidaan kehittää. Meillä on laadukkaat tuotteet ja erittäin ammattitaitoinen henkilökunta. Olen varsin luottavainen jatkamaan yrityksen ja sen tuotteiden kehittämistä, kertoo tuore yrittäjä, toimitusjohtaja Toni Laitolahti.

– Tämä yrityskauppa ei ollut mikään hetken mielijohde ja kauppaa pohjusteltiinkin varsin pitkään. Tonilla oli kova halu lähteä yrittäjänä jatkamaan Honkajoki Works Oy:n toimintaa ja minulle henkilökohtaisesti on erittäin tärkeää, että työpaikat ja toiminta säilyvät täällä Honkajoella. Toni on ollut yrityksen toiminnassa mukana alusta asti, hän tuntee hyvin asiakaskunnan sekä sen tarpeet ja mies tulee myös hyvin toimeen henkilökunnan kanssa, joten voin olla luottavaisin mielin yrityksen tulevaisuudesta. Mikäli ostajaehdokas olisi ollut joku muu kuin Toni, kauppa olisi ehkä jäänyt tekemättä, sanoo Honkajoki Worksin entinen omistaja ja perustaja Tauno Heinola.

Oma suunnittelu laadun takeena

Honkajoki Works valmistaa ja suunnittelee tuotteensa täysin omin kotimaisin voimin, joka osaltaan takaa tuotteiden korkean laadun. – Jatkuva tuotekehityksemme pohjautuu asiakkaittemme käyttökokemuksiin, jonka ansiosta tuotteidemme muoto, materiaalit ja kestävyys ovat huippuluokkaa, vakuuttaa Laitolahti.

Laitolahden kipparoiman yrityksen laajasta valikoimasta löytyy monipuolisesti lisälaitteita ja varaosia maansiirto- ja kiinteistönhoitokoneisiin. – Ammattitaitoinen henkilökuntamme on valmis toteuttamaan asiakkaiden toiveiden mukaisia tuotteita ja pienempiä räätälöintejä. Räätälöidyt tuotteet ovatkin yksi yrityksemme valteista, arvioi Laitolahti.

Honkajoki Worksin palveluihin kuuluvat myös polttoleikkaukset aina 50 mm asti ja särmäystyöt sekä esim. kaivinkoneiden puominjatkot / lyhennykset. Yrityksen valikoimiin kuuluvat myös varusteet kuten telasukset, telaohjurit, kääntövarret, koiranluut, jne.

– Meillä on myös konekanta ajan tasalla. Muutama vuosi sitten uudistimme hitsauskonelaitteistomme ja viime vuonna hankimme CNC-työstökeskuksen ja tuotannostamme löytyy myös mm. Wellcut-hienosädeplasma Metallipalvelu Turpan Intaker-polttoleikkauspöydällä varustettuna.

Viennissä mahdollisuuksia

Honkajoki Worksin asiakaskunta on varsin laaja aina yksittäisistä maanrakennusurakoitsijoista koneliikkeisiin. Tätä asiakaskuntaa palvellaan Honkajoella 16 henkilön voimin, joiden tekemisen tuloksena muodostuu noin 1,5 M€ liikevaihto. Noin 15 % liikevaihdosta muodostuu Ruotsiin ja Norjaan tehtävästä viennistä. Vientiin päätyvät tuotteet ovat pääsääntöisesti hieman suurempia kauhoja. Honkajoki Worksin suurin tähän asti valmistama kärkikippikauha on 16 m3.

– Viennissä on paljon mahdollisuuksia, esimerkiksi Venäjän markkinoiden mahdollisuudet täytyy kartoittaa tarkkaan, pohtii Toni Laitolahti.

 

Lisätiedot
Honkajoki Works Oy yrittäjä Toni Laitolahti puh. 0400 939 715
www.hwoy.fi