Honkatrading – laatukoneiden toimittajana jo 30 vuotta

Uusien ja käytettyjen maanrakennuskoneiden myyntiin erikoistunut Honkatrading Oy täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Toiminnan tärkein kulmakivi tälle perheyritykselle on korkea laatu – kauppaa tehdään hyvillä ja kestävillä koneilla.

Uusien ja käytettyjen maanrakennuskoneiden myyntiin erikoistunut Honkatrading Oy täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Toiminnan tärkein kulmakivi tälle perheyritykselle on korkea laatu – kauppaa tehdään hyvillä ja kestävillä koneilla.

-Meillä on pitkän kokemuksen omaavia ammattilaisia palvelemassa asiakaskuntaa. Heidän ammattitaidollaan luomme asiakkaillemme kilpailukykyisiä ratkaisuja. Oli kyseessä sitten uusi tai käytetty kone, korkeasta laadusta emme tingi. Pienen maahantuojan kannattaa tehdä kauppaa hyvillä ja kestävillä sekä oikeanhintaisilla koneilla. Ammattilaisten koneilla, kiteyttää yrittäjä Reijo Ylipaasto Honkatrading Oy:n toiminnan peruspilarit.

Tämä toimintamalli on luonut Honkatradingille pitkiä asiakassuhteita, joita Ylipaasto pitää erittäin tärkeänä. – Hyvään palveluumme kuuluu muun muassa kattava huoltoverkosto. Tarvittaessa lähetämme apua vaikka paikan päälle. Palvelualttius onkin meille erittäin tärkeässä roolissa. Perheyrityksenä pystymme samaistumaan asiakkaidemme tarpeisiin. Tässä kohtaa erotumme eduksemme maanrakennuskonekaupasta Suomessa, sillä lähes jokainen merkittävä konekauppa meitä lukuun ottamatta on tänä päivänä pääomasijoittajien omistuksessa, kertoo Ylipaasto.

Tuojasta viejäksi

Reijo Ylipaasto toimi aiemmin koneurakoitsijana ja halusi hyödyntää tästä kerryttämäänsä osaamista konemyyjänä. Tämän seurauksena Honkatrading Oy sai alkunsa Honkajoella kesäkuussa vuonna 1990 ulkomailta, lähinnä Englannista ja Hollannista, tuotujen käytettyjen maanrakennuskoneiden kaupalla.

Hyvän startin jälkeen koitti vaikeat ajat, sillä markan devalvoinnin jälkeen tuontikoneiden markkinat Suomessa romahtivat. Tästä johtuen Honkatrading päätti kääntää nopeasti toimintansa suunnan toimien koneiden viejänä Suomesta ulkomaille vuosina 1992 – 1993.

Hallasta Takeuchiin

Uusien koneiden maahantuonnin Honkatrading aloitti vuonna 1996 eteläkorealaisilla Halla-maanrakennuskoneilla. Tämä olikin varsin menestyvä konsepti vuoteen 1999 saakka, jolloin Halla yhdistyi Hyundaihin. Tällöin päättyi myös Hallan ja Honkatrading Oy:n hyvä yhteistyö.

Pitkään ei Honkajoella surkuteltu Hallan perään ja vuonna 2000 Honkatrading aloitti yhteistyön japanilaisen Takeuchin kanssa. Uusi huippumerkki sai myös ansaitsemansa esittelytilat, kun vuonna 2001 Honkajoelle rakennettiin HonkaCenter, jonka yhteydestä löytyvät myös ravintola- ja hotellipalvelut.

Takeuchi – Made in Japan

Takeuchit suunnitellaan ja valmistetaan Japanissa. Takeuchi on aloittanut minikaivukoneiden valmistuksen jo 1971. Minikaivukoneet ovat juuri se tuoteryhmä, josta Takeuchi tunnetaan parhaiten. Minikaivukoneita tehdään kuukausitasolla noin 1200 kpl myytäväksi ympäri maailmaa. Takeuchilla on tarjota koneita alle 1 tonnista aina 14 tonniin asti. Perinteisiin minikaivukoneisiin liittyivät myös innovatiiviset lyhytperäiset koneet, joiden peräpaino ei ylitä telojen leveyttä, sekä pyöräalustainen malli.

– Takeuchi on edelleen syömähampaamme. Paljon tämän japanilaiskoneen huippulaadusta kertoo se, että vaikka olemme myyneet Suomeen jo tuhansia koneita, se ei elätä edelleenkään yhtään varaosamiestä, valaisee Ylipaasto.

Hidromek uusin edustus

Hidromek-maanrakennuskoneet on Honkatradingin uusin edustus. Tämä turkkilaismerkki täydentää Honkatradingin valikoimaa Takeuchin rinnalla raskaamman luokan koneissa.

Hidromek on perustettu vuonna 1978. Hidromek on Turkin tärkein ja suurin koneita valmistava perheyritys, jonka koneita toimii viidellä mantereella yli 60 maassa ja sen vuosikapasiteetti on noin 10 000 konetta. Jatkuva panostus tuotekehitykseen ja tuotantoteknologiaan on mahdollistanut Hidromekin kasvun maansiirtokonemarkkinoilla.

Hidromek-mallistoon kuuluu useita telakaivukonetta (14 – 50 tn), 16- ja 22-tonniset pyöräalustaiset kaivukoneet, kolme mallia traktorikaivureita (3,7 – 9,2 tn), pitkäpuomiset telakaivukoneet sekä materiaalinkäsittelykoneet.

Malleista HMK140LC:stä löytyy Mitsubishin moottori, muut kaivurimallit on varustettu Isuzun moottoreilla. Hydrauliikkapumput ovat kaikissa malleissa Kawasakilta.

– Hidromek liittyi maahantuontivalikoimiimme vuonna 2015 ja sen markkinaosuus kasvaa myös Suomessa koko ajan. Merkki on osoittautunut todella luotettavaksi, mikä ei yllätä meitä. Se on rakennettu täysin japanilaisista huippukomponenteista ja Hidromekin kaivukoneista löytyy kokoluokkansa tarkin hydrauliikka kuten Takeucheissa pienemmässä kokoluokassa. Yksi Hidromekin vahvuuksista on myös nopeat toimitusajat. Pääsääntöisesti koneet saa tehtaalta noin 8 viikon päästä tilauksesta, kertoo Ylipaasto.

Kehitystyö jatkuu

– Kolmenkymmenen toimintavuotemme aikana konekauppa on muuttunut. Isoja muutoksia ovat olleet muun muassa moottorityyppien muuttuminen entistä vähäpäästöisemmiksi sekä työtä helpottavien ja tehostavien lisävarustevalikoimien kasvu ja kehitys. Markkina elää koko ajan. Me kehitämme toimintaamme jatkuvasti, jotta voimme palvella asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti ja hyvin myös tulevaisuudessa.

– Lähitulevaisuudessa meillä on tarkoitus lisätä käytetyn koneen maahantuontia sekä panostaa entistä enemmän jälkimarkkinointiin. Meillä on vuosien kauppasuhteet Eurooppaan, näitä hyödyntäen löydämme ”helmet” markkinoilta oikeaan hintaan, lupaa Ylipaasto.

 

Lisätiedot
Honkatrading Oy yrittäjä Reijo Ylipaasto puh. 050 1617
www.honkatrading.com

MAN