Hyvinkään työnäytöksessä luovutettiin energiakouria

Ulkomaille vienti on selkeästi tärkein kasvualue TMK:lle tänä päivänä, silti tiedostaen Suomen markkinoiden tärkeyden ja kasvumahdollisuudet. Tunnettuutta tuotemerkille haetaan niin sosiaalisen median avulla, kuin aktiivisella osallistumisella messuille kotimaassa ja maailmalla. TMK Energiakoura Oy on toimintansa alkumetreiltä lähtien luottanut myös työnäytösten tehokkuuteen. Syyskuun lopulla järjestetty tapahtuma sujui odotusten mukaan.

TMK Energiakoura Oy järjesti työnäytöksen Hyvinkään Kytäjällä 22.-23.9. ja sateisesta ilmasta huolimatta heti alkuun paikalle kerääntyi joukko kiinnostuneita ammattilaisia. Myös Norcarin A7545 4T -telapienkuormaaja oli näytöksessä mukana käytellen TMK:n pienintä energiapuukouraa TMK 200:sta. Pääasiallinen huomio kävijöiden keskuudessa suuntautui TMK 300:n toimintaan ja ominaisuuksiin.

– Saamme päivittäin kyselyitä kourista ja vaikuttaisi siltä, ettei hiljenemistä ole näköpiirissä. Nyt kun talouskasvu kaikilla aloilla on alkanut, niin vahvasti uskomme sen näkyvän myös kourien kysynnässä. Tottakai olemme tietoisia kilpailusta, joka alalla on olemassa jo pelkästään suomalaisten valmistamien kourien osalta, mutta teemme parhaamme, että tuotteidemme tunnettuus entisestään paranisi ja sitä kautta myös tietoisuus siitä, millaisia variaatioita pystymme tarjoamaan, Tenho Koponen miettii energiakouramarkkinoita kokonaisuutena.

TMK Energiakoura on ainoa markkinoilla olevista kourista, joka kasvaa käyttäjän mukana ja mukautuu muutoksiin koneen vaihtuessa tai sillä tehtävien töiden mukaan. Erittäin yksinkertaisen rakenteen ja lisävarustelun sekä kattavan takuun ansiosta kiinnostusta on löytynyt. Kouraan lisävarusteena ostettava joukkokeräin toimii nykyään myös ilman sähköä, eli pelkän hydrauliikan avulla.

– Koura toimii ihan omalla uniikilla tavallaan koneenkäyttäjän kannalta ajateltuna. Olemme kyllä saaneet palautetta, että kouran metkut on helppo oppia ja työnteko on sen jälkeen sekä tehokasta että tuottavaa. Kannattaa olla yhteydessä meihin, jos kouran vaihto tai hankinta mieleen tulee. Autamme mielellämme kouran ja sopivien lisävarusteiden valinnassa juuri sinun tekemillesi töille soveltuvaksi. Kokemukset niin omakohtaisesti kuin kourien käyttäjiltä ovat opettaneet meille paljon erilaisten kombinaatioiden soveltumisesta työmaihin, lupaa kotimaan myynnissä toimiva Jukka Kouko.

INFO

Kotimaan myynti:

Tenho Koponen, puh. 0400 593 441

Jukka Kouko, puh. 0400 933 441

Vienti:

Tony Koponen, puh. 040 534 5118

Markus Särkkä, puh. 050 560 3724

www.energiakoura.fi

EP_Taloustutkimus_750x600