Investointi uuteen tehtaaseen

Pohjois-Euroopan johtava vaihtolavojen ja kiertotalouden tuotteiden valmistaja Birger OÜ rakentaa uuden tehtaan Viroon.

Birger OÜ on Fincumet-konserniin kuuluva ja Virossa toimiva vaihtolavoja ja teräsrakenteita valmistava yritys. Birger valmistaa vaihtolavoja koko Pohjoismaiden alueelle. Vuonna 2022 Birgerin liikevaihto oli noin 27 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 200 henkeä.

Suomalaisen perheyhtiön Fincumet Groupin tytäryhtiö Birger OÜ investoi uuteen tehdashankkeeseen yli 4 miljoonaa euroa, jonka lisäksi Euroopan Unionin Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF) on myöntänyt hankkeelle 2,3 miljoonaa euroa tukirahoitusta. Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto on Euroopan unionin perustama rahoitusmekanismi, josta tuetaan vihreän talouden työpaikkoja ja liiketoimintamahdollisuuksia sekä vihreän teknologian ratkaisujen kehittämistä.

Birger erikoistuu vaihtolavojen, jätepuristimien ja muiden kiertotalouden keräilyvälineiden suunnitteluun ja valmistamiseen. Yli 90 prosenttia yrityksen tuotannosta valmistetaan Pohjois-Euroopan markkinoille. Uusi tehdas mahdollistaa yritykselle suuremman tuotantokapasiteetin ja vahvistaa siten konsernin kilpailuasemaa kansainvälisellä tasolla.

Fincumet Groupin tavoitteena kasvattaa Pohjois-Euroopan vientiä

”Uusi tehdas on tärkeä osa kasvustrategiaamme ja tulee vahvistamaan konsernimme laajentumissuunnitelmien toteuttamisessa. Se auttaa kasvattamaan vientiä Pohjois-Eurooppaan ja edistää tuotekehitystä markkinoille”, kertoo Birgerin varatoimitusjohtaja Tarmo Toomela.

Uusi tehdas tulee sijaitsemaan strategisesti merkittävällä sijainnilla Kohtla-Järvellä.

”Tehtaan loistavan sijainnin avulla tavoitamme merkittävästi potentiaalisia työntekijöitä, sekä tehostamme logistiikkaketjujamme”, jatkaa Toomela.

Tehtaan toiminnan on tarkoitus alkaa vaiheittain vuosien 2025–2027 aikana. Nykyisen tehtaan toiminta tulee jatkumaan normaalisti.

Investointeja jakeluverkoston kasvattamiseen Suomessa ja Ruotsissa

Uuden tehtaan lisäksi Fincumet Group on tehnyt merkittäviä investointeja kattavan jakeluverkoston rakentamiseen Pohjois-Euroopassa. Tänä vuonna yhtiö on avannut toimipisteet Espoon Ämmässuon lähettyville, sekä Ruotsiin Tukholman pohjoispuolelle Norrtäljeen.

”Uskomme, että investoimalla tuotantoon, sekä vahvaan ja kattavaan jakeluverkostoon, pystymme tuottamaan alan parasta palvelua asiakkaillemme ja siten vahvistamaan asemaamme Pohjois-Euroopan suurimpana vaihtolavojen valmistajana sekä myyjänä”, kertoo Fincumet Container Oy:n toimitusjohtaja Joonas Järvensivu.

Fincumet Group on suomalainen perheyhtiö ja vuonna 2022 konsernin yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 56milj.€

Birger OÜ on Virossa toimiva Pohjois-Euroopan johtava vaihtolavoja ja teräsrakenteita valmistava yritys. Birger on osa Fincumet Groupia.

Fincumet Container Oy on Suomen johtava kiertotalouden keräilyvälineiden toimittaja.  Fincumet Container myy, leasaa ja vuokraa vaihtolavoja, kontteja, työmaatiloja, jätepuristimia, paalaimia sekä muita ympäristöhuollon tuotteita, valmistus, myynti ja leasingrahoitus löytyvät samasta konsernista.

Lakeway Finance Oy  Lakeway Finance tarjoaa leasingrahoituksen vaihtolavoille, konteille, jätepuristimille ja erilaisille koneille.

Fincumet AB on vuonna 2023 perustettu Ruotsin yhtiö, joka keskittyy kiertotalouden keräilyvälineidentoimittamiseen Ruotsin markkinoille.