Kiertotalouden ammattilaiset yhdistävät voimansa yrityskaupan myötä

Umacon Oy, yksi Suomen johtavista purkualan yrityksistä, ostaa Pohjois-Pohjanmaan suurimman yksityisen metallinkierrätysyrityksen, Romuta Oy:n koko osakekannan. Umacon on kotimaisen pääomasijoittajan, Folmer Management Oy:n hallinnoiman Folmer Equity Fund I -rahaston sijoituskohde, jolla on aikaisempaa metallinkierrätystoimintaa Etelä-Suomessa. Romutan Pohjois-Pohjanmaan metallinkierrätystoiminta, sekä vahva metallinkierrätysalan osaaminen tehostavat Umaconin kiertotalouden prosesseja entisestään. Yrityskaupan jälkeinen yhteenlaskettu vuotuinen liikevaihto on noin 36 miljoonaa euroa ja yritykset työllistävät yhteensä 85 henkilöä.

Yrityskaupan myötä Umaconin purku- ja kierrätyspalveluiden toimintamahdollisuudet laajenevat. Yrityksellä on kaupan johdosta metallinkierrätysliiketoimintaa Etelä-Suomen, Lahden ja Kouvolan pisteiden lisäksi Pohjois-Suomessa Limingassa ja lukumäärä kasvaa. Metallinkäsittelykapasiteetin tuplaantuessa ja logistiikan tehostuessa liiketoiminnassa voidaan saavuttaa taloudellisia säästöjä ja päästöjen vähenemisellä on myös positiivinen ekologinen vaikutus. 

Paikallinen brändi laajennetaan valtakunnalliseksi

Romuta on kasvanut viiden vuoden aikana Pohjois-Pohjanmaan johtavaksi yksityiseksi metallinkierrätysalan yritykseksi. Romuta-brändi on rakentunut ammattitaitoisen metalliromun ostamisen ja palvelukeskeisyyden ympärille. Liiketoiminta kattaa metalliromun ostamisen lisäksi asiakkaan myyntiä helpottavia palveluja kuten nouto-, polttoleikkaus- ja kuivatuspalvelut, sekä kierrätystä helpottavia välineitä kuten vaihto- ja keräyslaatikot. Yrityskaupan myötä Romutan brändi laajentuu Lahden ja Kouvolan metallinkierrätyspisteisiin, sekä tuleviin kohteisiin.

”Olen todella iloinen, että alan osaamisemme on tunnistettu ja pääsemme lunastamaan ”Romutamme kaiken” -lupauksemme isojenkin romutuskohteiden, kuten rakennusten kohdalla. Palveluasenne, ekologisuus ja tehokkuus ovat asioita, joihin liiketoimintamme on pohjautunut ja joihin kasvava liiketoimintakin on hyvä perustaa”, Romutan toimitusjohtaja Jyrki Mutanen kertoo.

Kasvavat resurssit mahdollistavat tehokkaamman raaka-aineiden kiertokulun

Yrityskaupan myötä Umaconin metallinkierrätyskapasiteetti tuplaantuu ja yrityksen resurssit jakautuvat maantieteellisesti laajalle alueelle. Kun metallinleikkaus- ja kierrätysmahdollisuuksia on Etelä-Suomen lisäksi Pohjois-Suomessa, myyntimääriä ja tehokkuutta saadaan kasvatettua merkittävästi. Yrityskaupan myötä esimerkiksi pohjoisessa sijaitsevista purkukohteista tuleva metalli voidaan leikata ja käsitellä paikallisesti etelään kuljettamisen sijaan.

”Kierrätyspihojen lukumäärän ja myyntivolyymin kasvattamisella pienennämme liiketoimintamme volatiliteettia, joka näkyy myös asiakkaillemme nopeutuvan palvelun, sekä korkeampien ostohintojen muodossa. Päästöjen vähenemisellä on taloudellisten säästöjen lisäksi positiivinen ympäristövaikutus”, Umaconin toimitusjohtaja Juha Nyberg kertoo. 

Toistaiseksi yritykset jatkavat toimintaansa omien Y-tunnustensa alla, mutta tulevaisuudessa yhteisiä voimavaroja hyödynnetään liiketoimintaa yhdistämällä.

Toimitusjohtaja, Sami Tuominen, Folmer Management Oy, +358 0407084905,
sami.tuominen@folmer.fi
Toimitusjohtaja, Juha Nyberg, UmaconOy, +358 40 075 0746, juha.nyberg@umacon.fi
Toimitusjohtaja, Jyrki Mutanen, Romuta Oy, +358 40 920 8237, jyrki.mutanen@romuta.fi

Kuvassa vasemmalla Umaconin toimitusjohtaja Juha Nyberg ja oikealla Romutan toimitusjohtaja Jyrki Mutanen.