”Kone klo 7.00 halliin ja illalla lavetilla työmaalle”

Kaivukoneiden alavaunujen osien ja tarvikkeiden maahantuotiin ja myyntiin erikoistunut JH-Center on nostanut palvelukonseptinsa uudelle tasolle uuden

Kaivukoneiden alavaunujen osien ja tarvikkeiden maahantuotiin ja myyntiin erikoistunut JH-Center on nostanut palvelukonseptinsa uudelle tasolle uuden

Vuonna 2015 Tampereen kupeeseen Pirkkalaan valmistuivat JH-Centerille 2000 m2:n varasto- ja toimistotilat. – Sijaintimme täällä Pirkkalassa on neljän vuoden aikana osoittautunut erinomaiseksi, sillä toimipisteeseen on laveteilla kaikista ilmansuunnista helppo tulla ja tavaratoimitusten logistiikka toimii. Tämä kertoo siitä, että kaltaisellemme toimijalle oli markkinoilla tilaus olemassa. Yksi yrityksemme johtoajatuksia on jatkuva kehittyminen ja halusimme laajentaa edelleen toimitilojamme uudella asennuslinjalla vastaamaan asiakaskentän tarpeisiin entistäkin nopeammin ja kokonaisvaltaisemmin, kertoo yrittäjä Jouko Heinonmäki.

Remontin kaikki osa-alueet

– Tämänkaltainen telaston asennuslinjasto on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen. Remontin kaikki osa-alueet on ennakolta mietitty ja työt pystytään suorittamaan jopa yhden päivän aikana siististi ja turvallisesti, kertoo Heinonmäki.

Alustaremontti pois varastoalueelta

JH-Centerin 300 m2:n lämmin tila asennuslinjastoa varten poistaa alustaremontit varastoalueelta, koska kaivinkone voidaan nyt ajaa kokonaisuudessaan halliin. Uusi hallitila on varusteltu juuri telastoremontteja silmällä pitäen ja tiloista löytyy näihin tarpeisiin sopivat laitteet esimerkiksi pulttien kiristämiseksi täsmälleen oikeaan momenttiin. – Tiloissa on esimerkiksi teollisuusnosturi, jonka avulla raskaat ja vaaralliset työsuoritteet saadaan nopeammiksi ja turvallisimmiksi. Täältä löytyy niin ikään mm. lappujen puhdistamiseen laitteet, valaisee Heinonmäki.

Kehitys jatkuu

Lähivuodet JH-Center on investoinut voimakkaasti tekemiseensä. Nelisen vuotta sitten Pirkkalaan valmistuivat uudet toimitilat ja nyt oli aika rakentaa asennuslinjasto, mutta Heinonmäellä on jo uudet kehitysaskeleet mielessä. – Erikoistuminen alustaremontteihin on yksi kehityskohteistamme ja ajatuksissa on mahdollisesti vastaavanlaisen linjaston rakentaminen myös muualle Etelä-Suomen alueella.

– Konseptimme alavaunujen osiin ja tarvikkeisiin erikoistuneena asiantuntijana on ainutlaatuinen. Tuotevalikoimiimme kuuluvat kokonaisten telastojen lisäksi perusketjut, ylärullat, alarullat, vetopyörät, johtopyörät sekä telalaput ja kumilaput. Yli 1500 m2:n varastostamme arvo on yli 2 miljoonan euroa ja tämän laajan kattauksen ansiosta varastostamme löytyvät alavaunun osat lähes 300 yleisimpään kaivukoneeseen. Uusi 300 m2:n linjasto varmistaa supernopeat alustaremontit vuosien kokemuksella eikä pidä unohtaa myöskään kenttäasennuspalveluitamme, joka takaavat ”avaimet käteen” -telastoremontit kentällä. Tämä vaihtoehto on asiakkaalle erittäin helppo, edullinen ja ennen kaikkea nopea vaihtoehto, kun konetta ei tarvitse siirrellä työmaalta mihinkään, vaan me tulemme paikalle hoitamaan homman ja urakat jatkuvat mahdollisimman lyhyellä viiveajalla, kiteyttää Heinonmäki JH-Centerin palvelukonseptin.

 

Lisätiedot
JH-Center Jouko Heinonmäki puh. 050 340 9901 JH-Center Maxpo-messuilla 5.-7.9.2019 osastolla A139
www.jhtelasto.fi