Konesilta Oy:n avajaisia juhlittiin Mansen Mörinöillä

Konesilta Oy:n uusien tilojen avajaisia vietettiin osoitteessa Autokeskuksentie 10, Pirkkala juhlavissa tunnelmissa Mansen Mörinöillä 13.-14.4.2018 konepäivien yhteydessä.

Juhlallisuudet alkoivat perjantaina klo 10.00 tilaisuudella, jonka aloituspuheenvuorosta vastasi Konesilta Oy:n toimitusjohtaja Ville Kyllönen toivottamalla niin vieraat, lehdistön kuin Kubotan edustajatkin tervetulleiksi uusiin toimitiloihin. Avajaisseremoniassa puheen pitivät myös rakennushankkeen toteuttajan Stillberg Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heidi Keso sekä Kubotalta vieraiksi saapuneet Keigo Watanabe sekä Thomas Leflot. Paikalla oli myös tänä vuonna Konesilta Oy:ltä uuden Kubota-kaivukoneen hankkineita asiakkaita.

Juhlallisuuksien jälkeen päiviä jatkettiin leppoisassa Mansen Mörinä tunnelmassa ja kauppojakin käteltiin. Paikalla oli myös muutamia yhteistyökumppaneita näytteilleasettajina kuten Porvoon Paalupiste, Finnkauha, Tampereen Pesuainepalvelu, Maakone Oy sekä Valtonen-Trading Oy. Tunnelman kruunasi aurinkoinen sää, iloiset kävijät sekä maistuva varraspossutarjoilu.

– Tervetuloa tutustumaan uusiin tiloihin, koeajamaan uudet Kubotat ja tutustumaan laajaan vaihtokonevalikoimaan nyt virallisestikin avattuihin uusiin toimitiloihin Linnakallion paalupaikalle, toivottaa Konesilta Oy:n henkilökunta.

Kärsämäen konepäivät 2018

Konesilta Oy:n ja Koneselkä Oy:n kevät jatkui vauhdikkaissa tunnelmissa, kun jo viikon päästä Pirkkalan toimipisteen avajaisista vietettiin lauantaina 21.4.2018 Kärsämäen Konepäiviä.

Totuttuun tapaan Kärsämäen Konepäivillä oli menoa ja meininkiä. Esittelyssä oli Koneselän ja Konesillan laaja vaihtokonevalikoima ja kauppoja käteltiinkin useampia. Vuoden alusta Konesilta Oy:n tuotevalikoimaan tulleet Kubotan koneet olivat myös esittelyssä ja koeajattevina päivillä. Oman valikoiman lisäksi mukana oli yli 30 näytteilleasettajaa, joiden myötä paikalla oli asiantuntijoita useasta eri sidosryhmästä.

Päivän vauhdikkaasta osuudesta vastasivat freestylemotorcrossaajat sekä paikan päällä järjestetty huutokauppa, jossa huudettavana oli maanrakennuskoneita ilman pohjahintoja. Lisäksi paikan päällä pääsi testaamaan taitoja niin minikonekilpailussa kuin kaivukonesimulaattorillakin. Ja mitä olisi konepäivät ilman maistuvia tarjoiluja ja iloisia konepäiväkävijöitä!

 

Lisätiedot
Konesilta Oy Autokeskuksentie 10 Pirkkala ,
www.konesilta.fi
www.koneselka.fi

EP_Taloustutkimus_750x600