Korkeampaan tuottavuuteen polttoaineiden ja öljyn lisäaineilla

Jo vuodesta 1993 Suomen markkinoilla olleet X-1R-tuotteet ovat tulleet tutuksi jo monelle suomalaiselle ja niiden tuomaan hyötyyn luottavat monet yritykset ja kotitaloudet.

Jo vuodesta 1993 Suomen markkinoilla olleet X-1R-tuotteet ovat tulleet tutuksi jo monelle suomalaiselle ja niiden tuomaan hyötyyn luottavat monet yritykset ja kotitaloudet.

-Lisäaineiden tuomat hyödyt ovat aivan kiistattomat ja ne on todistettu moneen kertaan riippumattomissa tutkimuksissa. Lisäksi saamme jatkuvasti kuulla asiakkailta positiivista palautetta siitä, miten lisäaineet ovat tuoneet selvää säästöä. Moni on jopa tehnyt tarkkoja laskelmia esimerkiksi polttoaineen kulutuksesta tai osien kulumisesta, ihan euron tarkkuudella. Ja kun selkeään säästöön päästään ihan pelkästään ottamalla lisäaine käyttöön, on se silloin selvästi lisäaineen tuottamaa hyötyä, kertoo maahantuoja Pekka Mononen.

– Uudenlaiset voimalinjat eivät ole poistaneet tehokkaan voitelun tarvetta, vaikka sähköauto ei tarvitsekaan polttoaineen lisäainetta. Kaikki ajoneuvot liikkuvat ja tekevät työtä edelleen mekaanisesti. Niissä on voimansiirto aivan samalla kuin dieseleissä. Ja hydrauliikka on samanlaista riippumatta siitä, miten sen käyttämä voima on tuotettu.

– Onneksi olemme saaneet asiakkailta vahvan luottamuksen ja voineet jatkaa näin pitkään ja X-1R onkin pisimpään Suomen markkinoilla ollut lisäainemerkki. Tiedän useamman asiakkaan, jotka ovat käyttäneet X-1R-lisäaineita yli 25 vuotta. Enkä tiedä, että kukaan olisi kokeillut ja lopettanut. Tyypillisesti tuotteidemme käyttö onkin loppunut vasta kun koneiden käyttö on loppunut muutenkin, käytännössä eläköitymisen tai alanvaihdon takia.

Selkeää säästöä

Varsinkin talouden kannalta haastavina aikoina kulujen hallinta on tärkeää. Lisäaineiden tuoma säästö näkyy kokonaishyötysuhteessa. Joko samoilla kuluilla saadaan enemmän aikaan tai sitten vaihtoehtoisesti sama tulos saadaan entistä pienemmillä kuluilla. Joka tapauksessa molemmissa on sama lopputulos, eli kone tuottaa entistä paremmin.

– Aina kannattaa katsoa kokonaisuutta, ja vielä jopa vähän pidemmälle kuin vain huomiseen. Lisäaineiden avulla huoltovälit saadaan pidettyä entistä varmemmin ja sitä kautta ylläpitokulut pienemmiksi. Konerikot tietysti maksavat tuhottoman paljon, mutta pitää myös muistaa niistä tulevat tulonmenetykset ja asiakkaalle tulevat ongelmat.

– Koneen ylläpidon lisäksi on syytä muistaa, että niillä on myös käyttöikä ja jälleenmyyntiarvo. Jos kone aiotaan käyttää niin sanotusti loppuun, on lisäaineilla saatava käyttöiän lisäys tuntuvaa säästöä. Käyttäjiltä on saatu viestiä jopa käyttöiän pitenemisestä puolella. Jokainen voi ihan itse laskemalla todeta, kuinka valtava vaikutus sillä on kuluihin.

– Koneyrittäjän taloudessa on edelleen samoja keskeisiä kysymyksiä kuin ennenkin: Mistä rahaa tulee sekä kuinka paljon sitä tulee ja menee? Hyvällä hoidolla ja oikeilla aineilla rahaa saadaan kulumaan vähemmän ja toisaalta jälleenmyyntiarvon kasvu tuottaa lisää tuloa.

Helposti alkuun

– X-1R-tuotteiden saatavuus on erittäin hyvä. Meillä on noin 160 hyvää eikä yhtään huonoa jälleenmyyjää pitkin Suomea, aina isoista ketjuista pienempiin kauppoihin. Kaikki ne ovat listattuina kotisivuillamme. Heitä kannattaa ehdottomasti lähestyä, jos yhtään tuntuu siltä, että koneista tai autoista voisi haluta ottaa enemmänkin irti.

– Aina voi kokeilla vaikka yhtä tuotetta alkuun ja katsoa sitten lisää. Yleensä alkuun saadaan suurin hyöty hydrauliikkaöljyn lisäaineista. Seuraavaksi voi ottaa käyttöön moottoriöljyn lisäaineet ja rasvat sekä pisteenä I:n päälle polttoaineen lisäaineet. Jälleenmyyjät auttavat löytämään juuri oikeat tuotteet, Mononen vinkkaa.

 

Lisätiedot
U.S. Marine Diesel Import Ltd. 0400 784 437 info@x1r.fi
www.x1r.fi