Kuljetus Arto Järvimäki Oy: Ajoa kolmella Volvo FH LNG -vetäjällä

Kuljetus Arto Järvimäki Oy hankki ensimmäisenä Suomessa LNG-käyttöisen Volvo FH -vetoauton syyskuussa 2018. Tänä päivänä kalustossa on kolme Volvo LNG puoliperävaunun vetäjää. Kuljetus Järvimäki Oy:ssä ympäristöarvot ja vastuullisuus ovat tärkeitä.

Kuljetus Arto Järvimäki Oy on vuonna 1987 perustettu perheyritys. Yritys hoitaa monipuolisesti erilaisia kuljetuspalveluita Uudenmaan ja erityisesti pääkaupunkiseudun alueella. Parhaiten Kuljetus A. Järvimäki tunnetaan elintarvike-, kappaletavara- ja ontelolaattakuljetuksista. Kuljetuskalustoon panostetaan ja yrityksessä palkitaan taloudellisesti ajavat kuljettajat. Tällä hetkellä Järvimäet työllistävät 180 kuljettajan lisäksi parisen kymmentä lomatuuraajaa. Autoja on reilu sata, perävaunuja saman verran.

Ensimmäisinä Suomessa: LNG-auto Keskon ajoon

”Volvo FH LNG:n hankintapäätös perustui ympäristöarvoihin. Haluamme toteuttaa vastuullisuutta. Kuorma-auton toimintavarmuus, huoltoverkosto ja toimivat henkilösuhteet ovat Volvon vahvuuksia”, kuljetusyrittäjä Marko Järvimäki kertoo.

Suomen ensimmäinen Volvo FH LNG 460 hv 4×2 vetoauto luovutettiin Kuljetus Arto Järvimäki Oy:lle syyskuussa 2018, Vantaan Volvo Truck Centerillä.

”Volvon LNG tekninen luotettavuus oli uskottava ja huoltovarmuus muihin kilpailijoihin verrattuna auttoivat päätöksenteossa”, Kuljetus A. Järvimäen Marko Järvimäki sanoo.

Ensimmäisenä ajoon tulleella Volvo FH LNG:llä ajetaan Keskon kauppajakelua pääkaupunkiseudulla, kahdessa vuorossa joka päivä. Vuodessa ajomittariin kertyy vajaat 70 000 km. Auton perässä on 2-lämpöinen Frigo puoliperävaunu. Kokemukset uudesta kaasuautosta olivat alusta saakka todella positiiviset.

Hyviä käyttökokemuksia

Toinen Volvo FH LNG tuli taloon puoli vuotta ensimmäisen LNG-hankinnan jälkeen. Toinen rekkaveturi on 3-akselinen 6×2 auto ohjaavalla takatelillä (GNG-589), perässä 4-akselinen jatkoperävaunu. Autolla ajetaan Parman Hyrylän tehtaan ontelolaattaa maksimi painoilla ja pitkiä matkoja. Auton perässä on 4-akselinen jatkoperävaunu. Järvimäet ovat olleet kaikin puolin tyytyväisiä toiseenkin LNG-autoonsa.

Kolmas Volvo FH LNG (COE-758) 4×2 vetoauto hankittiin käytettynä helmikuussa 2020. Viimeisin kalustolisäys (COE-758) on Kuljetusliike Järvimäen omassa ”keikkapöytä” ajossa – perävaunuja vaihdetaan työtehtävien mukaan. Keikkapöytäajossa asiakas ei ole mukana tukemassa auton hankintaa.

”Hyvien Volvo-kokemusten kautta uskalsimme ostaa myös käytetyn LNG-veturin tänä vuonna oman keikka-ajoon”, Järvimäki sanoo.

”Mitään murheita autoissa ei ole ollut. LNG-vetäjät ovat toimineet erittäin luotettavasti. Volvo Trucksilla tehdään hienoa ennakoivaa huoltoa,” yrittäjä Marko Järvimäki kertoo.

”LNG-autot eivät eroa työtehtävistä diesel-autoista juurikaan. Tietysti 3-akselisessa autossa saisi olla vähän enemmän tehoa, mutta kyllä sillä on kuormat perille saatu.”

LNG-asemaverkosto laajenee – kuorman ja reittien suunnittelu helpottuu

Gasum kasvattaa LNG-asemaverkostoaan koko Pohjoismaissa. Suomeen Gasum avasi alkuvuonna Kuopion aseman ja heinäkuussa avautui Liedon Avantin teollisuusalueelle uusi tankkausasema palvelemaan vain raskasta liikennettä. Lisäksi suunnitelmissa on uudet asemat Lappeenrantaan, Tampereelle ja Sipoon Bastukärriin tulevien kuukausien aikana.

LNG:n tankkausprosessi on hyvin erilainen verrattuna perinteisen dieselin tankkausprosessiin. Itse tankkaus kestää yhtä kauan kuin dieselinkin tankkaus, mutta vaiheet eroavat toisistaan. Gasum on julkaisemassa uusia kattavia tankkauskoulutusvideoita ja asemien katoksiin on tulossa täydentäviä infotauluja. Volvo LNG-autonluovutusten yhteydessä kuljettajille annetaan tankkauskoulutusta. Gasum kouluttaa asiakkaita myös, ja tätä tulee jatkossa lisää, Gasumilta kerrotaan. Syytä huoleen tankkauksiin liittyen ei siis ole, vaikka prosessi eroaakin dieselin tankkauksesta ja vaatii hieman totuttelua.

”Tankkaukset sujuvat meillä oikein hyvin. Asemilla on harvoin ruuhkaa”, Järvimäki sanoo.

Puhdas muttei kallis

Selkeää rahallista säästöä Järvimäkien taloon on myös saatu: LNG-lasku on pienempi dieseliin verrattuna. Samalla pääsee pidemmälle, puhtaampi ei ole välttämättä pitkässä juoksussa kallis.

Volvo LNG -auton polttoainekustannukset ovat noin 30 % pienemmät vastaavan diesel-autoon verrattaessa. Riittävän isolla suoritteella LNG-auton ns. TCO-kustannukset (total cost of ownership) jäävät diesel-autoa pienemmiksi.

”Kun LNG-verkosto kehittyy vielä, tulemme saamaan autojen polttoainesäästöistä vielä enemmän irti. LNG auttaa meitä vähentämään päästöjä ja sitä kautta pysymään edellä yritykselle asetettujen päästötavoitteiden seurannassa”, yrittäjä Marko Järvimäki sanoo.

”Osassa Euroopan maissa valtiot ovat lähteneet tukemaan puhtaampien kaasuautojen hankintoja sekä käyttöä. Toivottavasti Suomenkin valtio lähtisi tukemaan puhtaamman tekniikan yleistymistä.”, Volvo Trucksin Suomen myyntijohtaja Reino Manninen sanoo.

Yhtä tehokas kuin diesel

Marko Järvimäen mukaan LNG-auto on yhtä tehokas kuin diesel ja toimintasäde on pidempi, mikäli vertaa CNG-käyttöiseen autoon. Uusi tekniikka herättää alkuun usein epäilykset esiin, mutta turhaan:

”LNG-tekniikkaa ei tarvitse pelätä. LNG ei ole tuonut meille mitään lisä murheita huoltojen osalta. Kalustossa nolla reikää, eli meillä ei ole ollut yhtään seisontapäivää korjaamolla. Volvon ennakoiva huolto toimii ja sille suositukset myös”, Järvimäki sanoo.

Tulevaisuudesta Marko Järvimäki on varovaisen toiveikas:

”Tulevaisuutta on tietysti vaikea ennustaa, mutta kasvamme pienin askelin koko ajan. Luottavaisin mielin kohti tulevia haasteita!”.