Laadukkaita vaihtoehtoja uusille maansiirtokoneille

Seinäjoen Kampikujalla sijaitseva EPM Telemark Oy on pitkät perinteet omaava yritys, jonka toimenkuvan perustana on laadukkaiden maansiirtokoneiden ja hyötyajoneuvojen myynti. Yritys siirtyi 10 vuotta sitten Tapani Takamäen omistukseen ja on jatkanut siitä lähtien toimintansa ja palvelun kehittämistä entistäkin asiakaslähtöisemmäksi. Tällä hetkellä yritys toimii kolmen hengen voimin: Joona Huhtamäki, Sakari Takamäki ja Tapani Takamäki.

-Myymme uudenkarheita ja vähän käytettyjä koneita, jotka saapuvat pääsääntöisesti pitkäaikaisten, luotettavien ostokanaviemme kautta. Teimme aikoinaan erittäin paljon töitä hyvien koneiden saatavuuden eteen ja kiersimme paljon ympäri Eurooppaa. Kova työ on kantanut hedelmää ja pystymme luottamaan, että hankkimamme koneet ovat hyviä ja laadukkaita. Koneet tulevat pääsääntöisesti samojen yhteistyökumppaneiden kautta, joten niiden historia on luotettava, vakuuttaa EPM Telemarkin Tapani Takamäki.

– Olemme keskittyneet tuomaan erityisesti Hitachin, Kobelcon ja Volvon koneita pääosin 10-30 tn kokoluokassa. Nämä koneet tunnettaan laadustaan ja ovat myös halutuimpia koneita asiakkaidemme keskuudessa. Asiakaspalvelu on meillä erittäin tärkeässä roolissa ja meillä onkin asiakkaita ympäri Suomen ns. Hangosta Ivaloon, jatkaa Takamäki.

Tavoitteena tarjota parasta palvelua

– Tapamme toimia on hyvin asiakaslähtöinen ja palveleva. Olemme tavoitettavissa aamusta iltoihin ja tarpeen mukaan viikonloppuisinkin eli 24/7-periaatteella. Lisäksi ajamme usein tekemään kauppaa asiakkaan luo. Tästä olemmekin saaneet paljon hyvää palautetta ja pyrimme koko ajan tarjoamaan alan parasta palvelua, toteaa konemyynnistä vastaava Joona Huhtamäki.

Hyvänä esimerkkinä aidosta palvelualttiudesta kertoo EPM Telemarkin tapa hoitaa asiakkaiden konerahoitukset. Jokaisen rahoituksella ostettavan konekaupan yhteydessä kilpailutetaan myös rahoitus useamman rahoitusyhtiön kesken. Asiakas saa itse valita haluamansa rahoitusyhtiön kilpailutettujen tarjousten perusteella. Tämä tuo asiakkaille usein selvää säästöä sekä ajassa että rahassa.

– Vaikka myytävät koneemme ovatkin pääsääntöisesti vähän käytettyjä ja hyvin hoidettuja, niin kaikki myytävät koneet huolletaan ennen kuin ne lähtevät asiakkaille. Näin asiakas voi luottaa siihen, että kone on työkunnossa, kun se meiltä lähtee. Annamme kaikille koneille myös tuntimäärään sidotun takuun. Varaosakumppaninamme toimii samoissa tiloissa Kampikujalla toimiva Konetek Oy ja Juhani Kortesmäki. Konetek Oy hoitaa kaikkiin koneisiin huoltopaketit sekä muut varaosat. Huoltokumppanimme on Jukka Lauhaluoman vetämä RKH Lauhaluoma Oy, joka huoltojen lisäksi varustelee koneet aina asiakkaiden tarpeiden mukaan ja asentaa mm. rototiltit, rasvarit, valoraudat ja valot, kertoo Joona Huhtamäki.

Vaihdossa kelpaa lähes mikä vain kone

Konekaupassa tärkeässä roolissa ovat myös ostettavan koneen tilalle tarjottavat vaihtokoneet. EPM Telemarkin kanssa toimittaessa vaihtokoneeksi käy niin traktorit, kuorma-autot, pakettiautot, rakennusalaan liittyvät koneet, maatalouskoneet kuin metsäkoneetkin. Vaihdossa tarjottavien koneiden kunnolla on aina merkitystä, mutta se että kaikentyyppiset laitteet käyvät vaihdossa on monille asiakkaille kaupan ratkaiseva seikka.

– Olemme tehneet konekauppaa jo pitkään, mutta olemme samalla itsekin touhunneet omissa metsissä. Tämä on tuonut meille myyntiikin paljon lisäarvoa, kun tunnemme itse hyvin nämä koneet ja niiden käyttömahdollisuudet, vakuuttaa Tapani Takamäki.

 

Lisätiedot
EPM Telemark Oy Kampikuja 1 60120 Seinäjoki Myynti: Joona Huhtamäki, puh. 0400 521 159 Tapani Takamäki, puh. 0400 427 549 Sakari Takamäki, puh. 040 716 1514
www.epm.fi

Dieci Apollo