Lapin Kumi on ostanut Kolarin Kumin

Lapin Kumi Oy on hankkinut nimiinsä Kolarin Kumi Oy:n koko osakekannan. Kolarin Kumin omistajat, Juha-Pekka ja Janne Pasma, jatkavat tehtävissään, kuten muukin henkilöstö ja yhtiö jatkaa toimintaa erillisenä yhtiönä.

-Kolarin Kumin kaksi pohjoisen toimipistettä täydentävät hienosti meidän jo olemassa olevaa palveluverkostoamme.  Täällä pohjoisessa on useita isoja kaivoksia ja tehtaita joissa rengashuollon pitää toimia saumattomasti 24 /7. Nyt tehdyllä kaupalla pystymme yhdistämään voimamme ja palvelukykymme paranee entisestään. Kolarin Kumi on hienosti hoidettu perheyritys ja henkilökunnalla on vankka ammattiosaaminen, sanoo Lapin Kumi Oy:n toimitusjohtaja Ville Ruokanen

Kolarin Kumi Oy on perustettu 1991 ja viimeksi kuluneella tilikaudellla Kolarin Kumi Oy:n liikevaihto oli 6,8 Miljoonaa Euroa työllistäen vakituisesti 19 henkilöä. 

– Kiitos kuluneista vuosista asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille. On hienoa kun Kolarin Kumi Oy tulee osaksi Suomen suurinta yksityistä rengasliikettä, kertoo Kolarin Kumi Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Pasma

Suomen suurin yksityinen rengasliike

Lapin Kumi Oy on vuonna 1947 Rovaniemellä perustettu perheyritys ja yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Ville Ruokanen on jo kolmannen polven ” kumilainen ”. Villen isoisä Veikko Keskiruokanen aloitti liiketoiminnan kumisaappaita korjaamalla. Yrityskaupan myötä Lapin Kumi palvelee kaikkia kumipyörillä liikkuvia 13 paikkakunnalla ja lisäksi yhtiöllä on Rovaniemellä erillinen pinnoitustehdas. Yhtiö työllistää vakituisesti 170 henkilöä. Lapin Kumin budjetoitu liikevaihto vuodelle 2022 on 46 – 47 miljoonaa euroa (ei sis. Kolarin Kumin lukuja). Viime vuosien ripeän kasvun myötä Lapin Kumi on kasvanut Suomen suurimmaksi yksityiseksi rengasliikkeeksi.  Toimitusjohtaja Ville Ruokanen omistaa Lapin Kumin setänsä Risto Keskiruokasen kanssa.

Ville Ruokanen
Lapin Kumi Oy
0400 691 936
Juha–Pekka Pasma
Kolarin Kumi Oy
040 543 8563

Lapin Kumi toimii 13 paikkakunnalla. Eteläisin toimipiste on Vantaalla ja pohjoisin Kittilässä.
MAN