Laurinaholla uusi visuaalinen ilme

Laurinaho-Yhtiöt Oy on uusinut visuaalisen ilmeensä. Jatkossa yrityksen valmistamat tuotteet tunnetaan kirjainyhdistelmästä LCT – Laurinaho Custom Trailers.

Laurinaho-Yhtiöt Oy on uusinut visuaalisen ilmeensä. Jatkossa yrityksen valmistamat tuotteet tunnetaan kirjainyhdistelmästä LCT – Laurinaho Custom Trailers.

LCT-logossa olevat kaksi punaista pyöreää palloa, ”pyörät”, kuvastavat yrityksen toimialaa kuljetussektorilla sekä visiota olla Suomen monipuolisin raskaan kaluston valmistaja perävaunuissa, päällirakenteissa, lavoissa sekä lisätarvikkeissa. – LCT on tae suomalaisesta Laurinaho-Yhtiöiden valmistamasta tuotteesta. Logossa esiintyvä Custom-sanan suomennus asiakassuhde, kertoo halustamme toimia asiakaslähtöisesti. Sana Custom viittaa myös kustomointiin eli tuotamme palveluita ja tuotteita joustavasti asiakkaiden tarpeiden mukaisesti räätälöiden. Asiakaslähtöisyys onkin lähtökohta kaikelle toiminnallemme, kertoo toimitusjohtaja Tommi Laurinaho.

Uusi logo koristaa Laurinahon valmistamia uusia tuotteita, mutta yritys jatkaa nykyisellä linjallaan kuljetussektorin kokonaisvaltaisena partnerina myös mm. käytettyjen nostureiden myyjänä ja asentajana sekä monimuotoisena korjaus- ja modernisointipalveluiden tuottajana.

– Pyrimme jatkossa yhä enemmän tuotteistamaan prosessejamme, minkä ansiosta pystymme tarjoamaan vakiotuotteita ja niiden ympärille modularisoimalla myös räätälöityjä tuotteita entistä kustannustehokkaammin ja nopeammalla vasteajalla, sanoo Laurinaho.

Uusi ilme palvelee myös kansainvälistymistä

LCT – Laurinaho Custom Trailers -logo halutaan tehdä tunnetuksi myös Suomen rajojen ulkopuolella. – Vienti on yksi sektori, jonka avulla haluamme edelleen kasvattaa mukavassa kasvussa etenevää toimintaamme. Viime vuoden puolella meillä oli mm. useamman auton kokonaisvaltainen päällirakennetoimitus Ruotsiin. Ruotsin suunnalta onkin ollut mukavasti kiinnostusta kaltaisellemme suomalaiselle laadukkaalle ja joustavalle toimittajalle. Uusi LCT-logo on siis myös yksi osa kansainvälistymisprojektiamme, kertoo Laurinaho.

Laurinahon uusi ilme tulee näkymään myös kevään aikana yrityksen uusiutuvilla nettisivuilla.

Laurinaho-Yhtiöiden toimintaan ja tuotevalikoimaan pääsee tutustumaan mukavasti Mansen Mörinöillä Pirkkalassa Vehon alueella.

 

Lisätiedot
Laurinaho-Yhtiöt Oy toimitusjohtaja Tommi Laurinaho puh. 050 345 1287
www.laurinaho.fi