Voitelukeskus – maatalouden, teollisuuden ja koneurakoitsijoiden luotettava kumppani jo yli 40 vuotta

Pirkkalassa logistisesti hyvin sijoittuvan Voitelukeskus Tonttilan pihaan mahtuu kurvaamaan isommallakin kalustolla.

Yksivuotissynttäreitään Mansen Mörinöiden aikaan viettävä uudistettu myymälä on hyvin noteerattu myös satunnaisten ohikulkijoiden toimesta.

Kokonaisvaltaista osaamista

Vuosien kokemuksen myötä kertynyt tietotaito ja alan kehityksen tarkka seuranta ovat olleet Voitelukeskuksen menestystarinan perusta palvelun ohella. Asiakaskunta on laajapohjainen, niin maataloudessa kuin teollisuudessakin. Kaikkiin tarpeisiin sopivat öljyt, rasvat ja suodattimet löytyvät Pirkkalasta. Ja jos ei heti hyllystä löydy, niin se järjestetään asiakkaalle. – Asiakkaiden tarpeet ovat hyvinkin erilaisia niin Puolustusvoimista lääketeollisuuteen, kuin elintarviketeollisuudesta konepajateollisuuteen. Koneita sekä laitteita riittää laidasta laitaan ja laaja-alainen osaaminen on vahvuutemme. Neljän vuosikymmenen kokemuksesta on yrityksellemme selkeää kilpailuetua. Jatkuva koulutus kuuluu myös luonnollisesti strategiaamme, toteaa myyntijohtaja Jarmo Hakala.

Kevyenkaluston tuotteiden kysyntä vahvassa myötätuulessa

Kuluttajatuotteista mm. Motul on vahva merkki. Uudistettu noutomyymälä on piristänyt Voitelukeskuksen kauppaa mukavasti, sillä maanviljelijän mukaan lähtee samalla käynnillä usein myös yksityispuolen käyttöön luokiteltuja tuotteita. Myymälän tiskin takana sormi ei ihan heti suuhun mene. Visa Torkkola on ollut Voitelukeskuksen luottomies peräti 39 vuotta, eli alkumetreiltä lähtien! – Rohkeasti väitän, että kokemusta löytyy, Torkkola vitsailee.

 

Lisätiedot
Voitelukeskus Tonttila Oy Ltd. Turkkirata 10, 33960 PIRKKALA Vaihde: 03 358 760 voitelukeskus@voitelukeskus.com
www.voitelukeskus.com

Europörssi